Metti Forssell x Bypias vaatemallisto on julkaistu!

*Kaupallinen yhteistyö: Bypias

Vihdoin ja viimein saan suureksi ilokseni kertoa, että minun ja suomalaisen lifestylebrändi Bypiasin yhteistyömallisto on nyt julkaistu!!! Tämä tunne on aivan uskomaton! En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen, iloinen ja YLPEÄ olen tästä mallistosta ja siitä, että saimme kuin saimmekin tämän pitkän projektin hienosti maaliin. Malliston oli tarkoitus tulla ulos jo viime keväänä, mutta poikkeuksellisen maailmantilanteen vuoksi, jouduimme siirtämään julkaisua. Tänään kuitenkin tämä ihana yhteistyömallisto näkee päivänvalon ja olen siitä niin innoissani, etten meinaa penkissäni pysyä. Olen antanut valtavasti aikaani tälle projektille ja halunnut hioa malliston jokaista yksityiskohtaa täydelliseksi. Olen niin kiitollinen Bypiasin omistajalle Pia Erlundille, joka pyysi minua tähän unelmien yhteistyöhön sekä uskoi niin vahvasti minuun ja visiooni. Kiitos <3

Vaatteet ovat tällä hetkellä ennakkomyynnissä Bypiasin verkkosivuilla ja halutessanne pääsette katsomaan koko malliston täältä! Vaatteet ovat nyt tosiaan ennakkomyynnissä verkossa, mutta ne saapuvat myös kevään mittaan Bypiasin liikkeisiin ympäri Suomen sekä Bypiasin jälleenmyyjille ympäri maailmaa, aina Australiaa myöten! Jaiks!!

Haluan esitellä teille tässä postauksessa yksityiskohtaisemmin mallistoa sekä ideaa malliston takaa. Metti Forssell x Bypias -mallistosta löytyy siis yhteensä 11 tuotetta: kuusi mekkoa, kolme toppia ja kaksi hametta. Mallistossa on käytetty kahta erilaista kangasta: laadukasta pellavaa sekä puuvillaista brodyyrikangasta, joka on aavistuksen pitsimäinen kangas. Värisävyjä mallistossa on kolme: valkoinen, vaaleansininen ja musta.

Idea malliston takana

 Mallistoa suunniteltaessa minulle oli erityisen tärkeää suunnitella vaatteita, jotka kestävät sekä aikaa että kulutusta. Ennen varsinaisen suunnittelutyön aloittamista menin seisomaan oman vaatekaappini eteen ja tutkimaan perusteellisesti sen sisältöä. Mitkä vaatteet (tässä tapauksessa kesävaatteet) ovat olleet vaatekaapissani kaikista pisimpään? Ja mikä tärkeämpää, miksi ne roikkuvat siellä edelleen? Minkälaisia malleja tai muita elementtejä näissä vaatteissa on, että ne tulevat minulla käyttöön yhä uudelleen ja uudelleen vuosi toisensa jälkeen? Nämä vastaukset loivat minulle pohjan ja antoivat selvän idean siitä, minkälaisen malliston haluaisin suunnitella.

Vaatteiden ajattomuus ja pitkäkäyttöisyys vaatii laadukkaiden materiaalien lisäksi mielestäni vaatteen mallilta klassisuutta ja myös yksinkertaisuutta. Ei paljon yksityiskohtia tai ratkaisuja, jotka nojautuvat liikaa hetken trendeihin. Kokemuksen kautta olen oppinut, että klassisia malleja ja vaatteita haluaa käyttää yhä uudelleen ja uudelleen, sillä tällaisia vaatteita on paljon helpompi stailata ja yhdistellä monin eri tavoin, jolloin niihin ei yhtä helposti kyllästy. Siispä minulle oli ihan alusta asti selvää, että haluan isossa kuvassa unohtaa hetken trendit ja keskittyä niiden sijaan ajattomuuteen ja eleganssiin.

Suunnittelutyö

Suunnittelutyön keskiössä ovat alusta asti olleet asiakkaat. Vaikka olen päässyt suunnittelemaan omaan tyyliini sopivia unelmieni kesävaatteita, olen läpi koko prosessin pitänyt mielessäni teidät, jotka toivottavasti mallistoni vaatteita haluatte käyttää. Olen halunnut suunnitella vaatteita, jotka malliensa puolensa palvelisivat mahdollisimman hyvin laajaakin kohderyhmää. Kaikki ei tietystikään ole kaikille, mutta jokaiseen malliin olen yrittänyt miettiä ratkaisuja, jotta vaate sopisi mahdollisimman hyvin eri kokoisille ja eri ikäisille ihmisille.

1. Itselleni vaatteiden monikäyttöisyys on todella tärkeää, joten oli selvää, että halusin tällaisia vaatteita löytyvän myös tästä mallistosta. Olen suunnitellut monet malliston yläosat ja alaosat niin, että niitä voisi helposti käyttää sekä yhdessä että erikseen. Näin samasta kankaasta olevista ylä- ja alaosasta saisi yhdessä käytettynä luotua ”mekon”, mutta vaatteita voisi helposti yhdistellä myös muiden vaatteiden kanssa luoden kauniita kesäisiä asukokonaisuuksia. Alapuolen kuvien kautta saatte varmasti vielä paremmin ideastani kiinni. Olen yhdistänyt malliston ihanan röyhelöolkaimisen Ellen topin farkkujen kanssa ja toisessa kuvassa minulla on puolestaan päällä samasta kankaasta pidempi Ivy hame neuleen kanssa. Nämä vaatteet toimivat ihanasti sekä yhdessä että erikseen!

Mustan värin lisäksi Ellen toppia ja Ivy hametta löytyy myös valkoisena. Pitkän hameen lisäksi mallistosta löytyy toinen, malliltaan aavistuksen lyhyempi, Liv hame. Tämän hameen voi halutessaan yhdistää niin ikään mallistosta löytyvien erilaisten yläosien kanssa ”mekoiksi” tai sitten yhdistettynä muihin vaatteisiin.

2. Jokaiseen vaatteeseen olen yrittänyt miettiä ja kehittää sellaisia yksityiskohtia, joiden avulla samasta vaatteesta saisi pienillä muutoksilla hieman erilaisia. Jossain vaatteissa on esimerkiksi rypytetty, kuminauhainen pääntie, joka mahdollistaa mekon tai topin tyylin muuttamista vai pitämällä mekon yläosaa hieman eri tavalla. Mekon ja topin kauluksia voi pitää tavalliseen tapaan ylhäällä tai sitten halutessaan leikitellä one-shoulder tai molemmille olkapäille tiputettuun off-shoulder tyyliin. Alapuolella esimerkkejä topista ja mekosta, jossa on tämän tyylinen kaulus, joka kanssa voi leikitellä. Jokaisesta tuotteesta löytyy useita eri sävyjä.

Ayla toppia on saatavilla vaaleansinisenä, valkoisena ja mustana!

Ava mekkoa löytyy puolestaan kahdessa valkoisessa sävyssä: pellava valkoinen ja pitsi valkoinen. Näiden lisäksi mustana sekä vaaleansinisenä.

3. Monissa vaatteissa on myös samasta kankaasta tehty irrotettava kangasvyö, jota säätelemällä tai ottamalla kokonaan pois saa ihan erilaisen tunnelman asuun. Alla esimerkki ihanasta pitkästä Evelyn -mekosta, jota voi käyttää sekä ilman vyötä että vyön kanssa, jos haluaa tuoda hieman muotoja esille! Sama mekko taipuu rennosti kesätorille tai rannalle, mutta vyön ja korkojen kanssa mekko on jo paljon puetumpi! Kurkkaa alapuolen kuvista mitä tarkoitan!

4. Muutamissa vaatteissa on myös säädettävät olkaimet, joiden avulla on pyritty takaamaan mahdollisimman hyvä istuvuus sekä toki mahdollisuus leikitellä stailin kanssa. Säädettävät olkaimet löytyvät Molly mekosta sekä Audrey mekosta.

Loppuun haluan nostaa esiin vielä yhden mekon, jonka ystäväni minun päälläni nähdessään sanoi ”tuo mekko huutaa Metin nimeä!”. Kyseessä on ihana Madison mekko, joka oli itse asiassa ihan ensimmäinen mekko, jonka suunnittelin tähän mallistoon. Idea lähti puhtaasti siitä, että olin etsiskellyt tämän tyylistä mekkoa vaatekaappiini jo pitkään, joten nyt tilaisuuden tullen halusin suunnitella unelmieni mekon itse. Halusin midimittaisen mekon, joka olisi malliltaan aavistuksen tyköistuvampi, mutta kuitenkin rento. Samalla tavalla kuin muutkin malliston tuotteet, halusin, että mekko olisi monikäyttöinen ja helposti yhdisteltävissä erilaisten asusteiden kanssa. Mekon voi pukea rennosti sandaalien kanssa tai halutessaan myös juhlavammin korkokenkien kanssa. Rakastan pussihihoja, joten sellaiset oli myös saatava tähän (ja muutamaa muuhunkin tuotteeseen). Näistä toiveista syntyi ihana Madison mekko, jota löytyy mallistosta valkoisena, vaaleansinisenä sekä valkoisessa puuvillaisessa pitsimäisessä kankaassa.

Photos: Valoon Photography

Olisi aivan äärimmäisen ihana kuulla kommenttejanne mallistosta. Mikä tuote on suosikkinne ja miksi? Tässä postauksessa ei tosiaan ole kaikki mallit esillä, joten kannattaa käydä kurkkaamassa myös Bypiasin nettisivuilta mallisto kokonaisuudessaan. Tulen nostamaan mallistoni vaatteita esiin vielä uudelleen sekä täällä blogissa, että instagrammissa. Instan puolella varsinkin luvassa erilaisia stailausvinkkejä vaatteiden ympärille!

Tulen satavarmasti kiljumaan, kun näen ensimmäistä kertaa jonkun käyttävän minun malliston vaatteita! Instagrammissa voitte käyttää halutessanne hastagia #mettixbypias, jotta pääsen näkemään, miten te olette stailanneet vaatteita <3

Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

20 kommenttia

  1. Leena Isokääntä 18.03.2021

    WAU, upeita asuja <3

    Vastaa
  2. Johanna 18.03.2021

    Todella ihanan näköisiä vaatteita! <3 Itselläni on pitkien mekkojen ja hameiden kanssa sellainen "haaste", että olen sinua ja useimpia malleja noin 20 cm lyhyempi eli helman pituuden kanssa pitää olla aina tarkkana. Eli esimerkiksi kahden viimeisen kuvan mekot olisivat itselläni ihan maximekon pituisia eivätkä jäisi tuohon puoleenväliin säärtä kuten sinulla. Miten olet/olette muuten miettinyt tällaista asiaa suunnitteluvaiheessa?

    Onnea vielä mallistosta! Varmasti tilaan jotain, mutta valinnanvaikeus kyllä iskee!

    Vastaa
    • Metti 18.03.2021

      Hei! Kiitos kommentista ja ihana kuulla, että pidät mallistosta 🙂 Minulla on kuvissa minulle tehdyt mallikappaleet ja jos en ihan väärin muista, niin näitä pituuksia vielä suhteutetaan enemmän ”yleisesti” sopiviksi. Eli niin, että midimitta ja maksimitta todella olisivat suurimmalle osalle ihmisistä (keskipituuksia vastaava) hyvän mittainen 🙂

      Vastaa
  3. Pauliina 18.03.2021

    Onpa hieno mallisto! Näkee jokaisesta vaatekappaleesta, että olet käyttänyt ideoimiseen ja toteutukseen valtavasti aikaa ja ajatuksia! Kaikkea hyvää uudelle urapolulle 🙂

    Vastaa
    • Metti 18.03.2021

      Aivan ihana kuulla – kiitos paljon 🙂 Tosi mukava kuulla, että tällaisen ajankäytön ja ideoinnin huomaa mallistosta – kiitos!!

      Vastaa
  4. Riikka 18.03.2021

    Kauniita ovat ja ajattomia. Osaatko kertoa, millaisissa oloissa vaatteet on valmistettu?

    Vastaa
    • Metti 18.03.2021

      Kiitos paljon! 🙂 Nämä tuotteet on valmistettu ateljee-tyylisessä pienessä Bypiasin yhteistyöompelimossa Virossa 🙂

      Vastaa
  5. Eea 18.03.2021

    Aivan ihania ja näytät kuvissa upealta! Ehkä vähän kalliita omalle kukkarolle, mutta ymmärrän että laatu maksaa. Onnea kuitenkin mallistosta!

    Vastaa
    • Metti 18.03.2021

      Kiitos paljon 🙂 Olen todella iloinen ja onnellinen tästä mallistosta!

      Vastaa
  6. Maarit 19.03.2021

    Aivan ihania vaatteita olet suunnitellut! Todella kauniita. ❤️

    Vastaa
    • Metti 20.03.2021

      Kiitos todella paljon! Ihana kuulla <3

      Vastaa
  7. Satu 19.03.2021

    Todella kaunis ja kivasti muunneltavissa oleva mallisto! Oma lempparini on Madison -mekko <3

    Vastaa
    • Metti 20.03.2021

      Kiva kuulla – kiitos paljon 🙂 Madison on mustakin tosi ihana!

      Vastaa
  8. Lena 20.03.2021

    Onnea Metti! Aivan ihana mallisto ja voisin pitaa naista asuista jokaisen, kaikki nama ovat suosikeitani. Saako naita lahetettya USAan? Asun Pohjois Karoliinassa ja nama ihanat puserot ja mekot pysayttaisivat liikenteen taalla. Luonnonmateriaaleja on vaikeampaa saada taalla, kaikki tuntuu olevan ikavia man-made kuituja jotka ovat joko kylmia tai hiostavia. Pellavahan on tunnetusti paras kuitu kesalla ja meilla on kesa yleensa huhtikuusta lokakuuhun, usein yli +30 C. Terveisin, Lena

    Vastaa
  9. Eve 20.03.2021

    Onnea ihanasta mallistosta. Tyttömäistä ja naisellista. Madison -mekko on oma suosikki, jotenkin tuo vaaleansinisen sävyinen mekko varsinkin miellyttää omaa silmää.

    Vastaa
  10. Jonna 20.03.2021

    Onnittelut mallistosta! Sisältää kyllä mukavan näköisiä kesävaatteita.
    Omaksi suosikikseni valikoitui vaaleansininen Molly-mekko, sitä pitää vakaasti harkita 🙂 Toinen mahdollinen olisi ollut Madison-mekko, mutta siinä napit loppuvat valitettavasti aivan liian ylhäällä, reiteni eivät ole tarpeeksi katseenkestävät 😀

    Vastaa
  11. Henna 23.03.2021

    Sä oot niiin upee noissa bybias-kuvis! Upea kaunotar. Ainakin audrey mekot menee ostoon. Upeita kesähelteen mekkoja vaikka juhannusjuhliin.
    Kivaa kevään alkua 🙂

    Vastaa
    • Metti 24.03.2021

      Kiitos valtavasti ja ihana kuulla, että ihastuit malliston mekkoihin 🙂

      Vastaa
  12. […] jossa oli esillä malliston tuotteita ja stailausvinkkejä. Voitte kurkistaa sen halutessanne täältä! Bypiasin verkkosivuilta koko mallisto ja sen tuotteet on parhaiten […]

    Vastaa