Pääsin viime viikolla toteuttamaan mahtavan illallisen yhteistyössä Electroluxin kanssa. Kuten ehkä jotkut insta-seuraajani saattoivat jo huomatakin, viime lauantaina kutsuimme joukon ihania ystäviämme meille kotiin illalliselle. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikä tahansa ilta, vaan yhteistyön tiimoilta saimme kotiimme Suomen kokkimaajoukkueen kokin Aki Kinnusen valmistamaan meille hulppean neljän ruokalajin illallisen. Electrolux toimii Suomen kokkimaajoukkueen pääyhteisyökumppanina ja toimittaa laitteet puolille Euroopan Michelin keittiöille. Nyt puolestaan Electrolux tuo markkinoille yhdessä Swarovskin kanssa tehdyn Swarovski imurin, joka on koristeltu yli 20 000 kristallilla! Ja jotta illastamme ei puuttuisi vähäänkään säihkyvyyttä ja glamouria, saivat ihanat naisvieraamme illalliselle vielä Laatukorun tarjoamat upeat Swarovskin korut käyttöönsä.
Illan kokki Aki Kinnunen valmisti erinomaisen menun vieraille, johon kuului herkkuja aina kaveriaarista kobe-härkään sekä valkosuklaasta shamppanja sorbeeseen. Hän oli myös valinnut jokaiseen ruokaan täydellisesti sopivat viinit. Oli uskomatonta seurata vierestä, kuinka hän loihti näitä uskomattomia gourmet herkkuja meidän ihan tavallisessa kotikeittiössä. Säkehdyttävän kauniit ja erinomaisesti illan teemaan sopivat lautaset hän oli tuonut mukanaan Decanterin mallistosta.
Electroluxin Swarovski imurin malli on Ergorapido, joka on Electroluxin suosituimpia ja palkituimpia imureita. Imurista löytyy myös irroitettava rikkaimuri, jolla saa helposti imuroitua pöydältä muruset pois aterian jälkeen. Kaikin puolin käytännöllinen ja helppokäyttöinen apuväline siistimisessä. Käytännöllisyyden lisäksi arvostan erittäin paljon imurin tyylikästä designia, jonka vuoksi imuria kehtaa säilyttää vaikka ruokasalissa eikä sitä tarvitse piilottaa vierailta kaapin perukoille. Näin esillä säilytettynä sitä tulee myös useimmiten käytettyä ja kotikin pysyy helpommin siistinä.
Electolux haluaakin tarjota nyt blogini lukijoille mahdollisuuden voittaa itselleen tämä upea Swarovski imuri. Kyseinen imuri on itseasiassa todella ainutlaatuinen, sillä niitä tulee Suomeen myyntiin ainoastaan noin 300 kappaletta. Itsellesi voit voittaa tällaisen imurin kommentoimalla tämän postauksen kommenttiboxiin ja kertomalla miksi Swarovski imuri sopisi täydellisesti juuri sinun kotiisi. Muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi kommenttikenttäään (ei näy kommentissa muille lukijoille), jotta voin tarvittaessa olla sinuun yhteydessä.
Jos arpaonni ei suosi sinua tällä kertaa täällä blogissa, kannattaa käydä kurkkaamassa myös Electroluxin facebook-sivut. Siellä he nimittäin arpovat ensi viikon aikana vielä toisen tällaisen upean Swarovski imurin. Onnea arvontaan!
Rankan opinnäytetyön täyteisen syksyn jälkeen ja pian koittavan valmistumisen kannalta uusi hieno imuri olisi pientä arjen luksusta. Lisäksi sopisi meidän mustavalkoiseen sisustukseen täydellisesti. 🙂
Ihania kuvia! Ois kyllä ihan ikimuistoinen joululahja äidille uuteen asuntoonsa.
Kyllähän nyt perheen äiti säihkyvän imuriin tarvitsee kun pienten lasten ruuan murusia siivotaan. ?
Muutto ensimmäiseen omaan ostettuun kotiin lähenee uhkaavasti ja kodinkoneille olisi tarvetta! Imuri sopisi täydellisesti tulevaan sisustukseen ja olisi ihan loistava tälläiselle keittiö sählälle kun murusia tulee aina kokkaillessa. Pieneen ekaan omaan kämppään juri sopiva 🙂
Tuo olisi täydellinen imuri meidän kotiin. Koiranomistajana imurointi on lähes päivittäistä ja tämä imuri näyttää niin kätevältä ja helppokäyttöiseltä! 🙂
Näin uusiutuneen astman tullessa kuvioihin en voisi kuvitella helpompaa tapaa pitää kotia siistinä. Varsinkin makuuhuoneen jaksaisi tuolla vaikka joka ilta putsata ja sillä takaisi turvalliset ja hyvät pölyttömät yöunet. Tällä mallilla saisi varmasti hankalimmatkin kohdat puhtaaksi. Eikä varmasti päätyisi siivouskaapin perälle imuroinnin päätteeksi 🙂
Kolmen pienen lapsen äitinä voin kertoa, että tuollaiselle imurille olisi valtavasti käyttöä ja se toimisikin arjen pelastajana. Lisäksi olen kerran joutunut luopumaan ercorapidosta espanjaan muuton seurauksena. Jäin kaipaamaan tätä imuria.
Sopii sisutukseen 😉
Pienen lapsen äitinä ja koiran omistajana tämä olisi ihan täydellinen apu arkeen 🙂
No nyt on imuri mun stailiin, kerrankin kimallusta löytyy, sopisi kotiini tänne posliinikoirien ja muun kristallin kimalluksen joukkoon ja mikä tärkeintä aidot villa- ja silkkimattoni saisivat arvoisensa imurin, joilla niitä imuroisin ja voisin pitää sitä esillä eteisessä, jotta kaikki vieraanikin näkisivät sen ja haluaisivat samanlaisen. Tuo irroitettava rikkaimuri juttu ihan best, koska meillä on lupa syödä kaikkialla.
Aivan ihana imuri! Muutamme viimein joulun alla puolisoni kanssa yhteen, pieneen, mutta sitäkin kauniimpaan kotiin. Imuri ei vain olisi hulppea tupaantuliaislahja, vaan myös osa yhtenevää sisustusta keittiön pintojen kanssa. Upeaa, että viimein on imuri, jota voi pitää rohkeasti esillä.
Työskentelen kotitalousopettajana ja minusta on aina mielenkiintoista tutustua uusiin kodinkoneisiin. Työni kautta voin myös esitellä hyväksi havaitsemiani tuotteita oppilailleni. Siivoan itsekin ahkerasti ja tämä imuri sopisi myös vasta remontoidun asuntomme sisustukseen hienosti. 🙂
Tyylikäs imuri. Varsi-imuri on ollut hnakintalistalla, joten tulisi todella tarpeeseen.
”Timantti”-imurin avulla saan 4-vuotiaasta pikkuprinsessasta oivan siivousapurin. Todennäköisesti se motivoi pikkupojatkin imuroimaan omat murunsa keittiön ympäristöstä.
Imuri toisi pientä luksusta arjen askareisiin 🙂
Siis ehdottomasti haluan kristalli-imurin!
Hahahhaahahah tämän kökömpää yhteistyöpoatausta saa hakemalla hakea 😀
Aivan ihana!! Sopisi meille täydellisesti! Todella tyylikäs imuri ja käyttöä riittäisi!
Metti, haluan osallistua arvontaan, koska tämä näyttää aivan täydelliseltä meidän (kahden, ihanan) pomeranian-koiraneitien joka paikkaan jättämien karvojen ja aviomieheni keittiöön/ruokailutilaan jättämien leivänmurujen poistamiseen.
Tämä olisi todellinen Kristalli kodissamme.
Tyylikäs imuri, kelpaisi jopa minullekin. Haluan osallistua arvontaan, sillä imuri on täydellisesti kotiimme sopiva.
Ollaan kahen opiskelijan talous ja vanha imurimme alkaa vedellä viimeisiään, jiten tällainen uusi ihanan arjen helpottaja tulisi meille enemmän kuin tarpeeseen. 🙂
Imuri toisi ihanaa arjen luksusta yksinhuoltaja äidin arkeen:)
Nyt on imuri tämän harakan makuun! Täydellinen kiireisen arjen helpottaja, minulle kiitos 🙂
Upea imuri!! Nykyinen vetelee meillä jo viimeisiään, ja mikäs sen upeampi tilalle kuin tämä kyseinen blingbling-versio 😉
Moikka Metti,
Tämmöiselle, ei niin ahkeralle imuroijalle tuollainen kevyt ja nopea käyttöinen imuri olisi täydellinen. Se kun tuntuu aina niin työläälle lähteä arjen kiireessä hakemaan isoa imuria siivouskomerosta. Lisäksi nuo kristallit on niin kiva idea, miksi imurin pitäisi olla ruma tai mitään sanomaton, miksi se ei voisi olla kaikkea muuta? Esim. ihanilla kristalleilla koristeltu. 🙂
Vau, teillä on kyllä todella kaunis koti! 🙂 noin hienosta imurista pitäisi myös siivoushullu mieheni 😀 olet muuten ollut erittäin tyylikäs emäntä!
Oi vähänkö ois ihanaa voittaa tää!! Eakastan siivoamista. Tai, no olen siivoushullu ? tää ois todellista luxusta arjessa!
Wau, mikä imuri! Tämä sopisi ehdottomasti uuteen kotiimme ja tulisi tarpeeseen. 1-vuotias tyttäremme on oikea ”leipähiiri”, joten murusia saa olla aina ruokailun jäljiltä siivoamassa pois lattialta…. 🙂
Tämmöiselle olisi tarvetta. Ja kaunis imuri tuo siivoukseenkin jotain iloa 😉
Rakastan ihaneita timanteita <3
Hei!
Upea imuri sopisi täydellisesti blingbling-harakan kotiin ?! Olisi myös käytännöllinen, koska meidän perheessä on kaksi kissaa ja pieni koira!
Kristalleilla koristeltu imuri on päättömyydessään aivan mahtava idea. Sarjassamme asioita, jotka lyövät jo niin yli, että alkavat kuulostaa ihan järkeenkäyviltä. Saiskohan tämä imuroimaan useammin? Hmmm, taidan tarvita tämän voiton ihan vain kokeillakseni rupeaisiko siivous kiehtomaan taas.
Yes, samaa mieltä imurin ulkonäöstä, se on kaunis! Ja tuossa keittiön (liian pienessä) nurkassa lojuu jokapäivä tavallinen imuri. Kaksi pientä ja energistä poikaani pitää huolen siitä, että jotain imuroitavaa on jokapäivä. Tänään viimeksi imuroin muutamaan otteeseen muovailuvahan murusia pitkin lattiaa.. Joten, tuo imuri olisi kaikessa ihanuudessaan (ja pienuudessaan) unelmien täyttymys! 🙂
Meillä on kaksikerroksinen koti, joten kuten arvata saattaa, tavanomaisen imurin roudaaminen yläkertaan tapahtuu ehkä noin joka toinen kerta 🙂 Eli imuroin vain alakerran, no siellähän sitä meillä aikaa vietetäänkin. Asiaa ei tietenkään helpota yhtään se, että imurimme on noin 7v. vanha ”rotisko”, jonhka suulakkeissa ei ole enää mitään pehmusteita jäljellä. Lisäksi pitkäkarvainen kissamme pitää huolen siitä, että sitä imuria (ainakin siellä alakerrassa, hahhah) tulee heiluteltua useamman kerran viikossa. Tämä varsi-imuri siis pelastaisi arkemme, kun yläkerran saisi nopeasti siistittyä ilman monen kilon roudaamista yläkertaan. Plussaa tietysti rikkaimuri 😉
Oi, mikä Kaunotar <3 Päätin ihan vain kokeilla arpaonnea tässä huonojen asioiden keskellä – jokin merkki suunnan kääntymisestä olisi jo niin toivottavaa <3
Ehdottomasti haluan osallistua kisaan tuosta ihanasta imurista!
Tuolle olisi juuri kätevänkokoinen yksiööni ja toisi juuri sopivan ripauksen luksusta ikävään siivousrutiiniin.
Tyylikäs imuri ja vielä tyylikkäämpi yhteistyö. Piristystä talven pimeyteen.
Just tää mun pikku yksiöstä puuttuu!
Oi kuinka täydellinen! Meistä tuli mieheni kanssa kesällä vanhempia ja vauva-arjessa tämä olisi ihana piristys ja arjen helpottaja, keskuspölynimuri kun on niin kovin hankalaa ottaa esille. Toivottavasti arpaonni osuu kohdallemme! 🙂
Upea imuri. Rakastan saihketta tummoinen sopisi kivasti Meidan kotiin. Viikko sitten kun voivottelin et joudun imuroimaan melkein joka paiva kahden vintion sotkuja ja raahaamaan semmoisen teolliskokoisen imurin laundry huoneesta. Kaverini suositteli juuri tuommoista varsi imuria josta voi irrottaa paan ja imuroida myos muruset poydalta. Joten tulisi tarpeeseen. Olen muutenkin swarovski fani.
Tyylikäs imuri. Meillä kotityöt ovat jatkautuneet niin, että imurointi on yleensä minun heiniäni. Mieheni on kuitenkin ”hieman” neuroottinen sen suhteen, että sähkölaitteiden sähköjohdot eivät saa joutua kierteelle. Imuri, suorittaja, kuivain, tietokoneen laturi – you name it! Tästä voi seurata kuulema kosketushäiriö ja ties mitä muuta… En ole vielä keksinyt miten tämän voisi välttää imuroidessa – johto on aina kierteellä. Imuroidessani tai ylipäänsä arjessa neuroottinen mieheni sitten kulkeekin perässäni suoristamassa johtoja, kun olen kuulema täysin holtiton.. : D Johdoton Swarovskin imuri olisi ehdottomasti ilo silmälle, mutta toisi myös (ainakin osittaisen) mielenrauhan miehelleni… Lämmintä joulun odotusta sinulle ja perheellesi!
Vaimoni ei tartu imuriin, mutta tämä voisi muuttaa kaiken!
Olemme aloittamassa kaksikerroksisen omakotitalon rakentamista, tuollaisella imurilla olisi ihanaa imuroida esimerkiksi portaikkoa, ja uutta ja kaunista kotia muutenkin 🙂
Juuri viime viikolla harmittelin, kun vanha imurini hajosi! Uudet ja hyvät ovat niin turkasen kalliita. Helsinkiläisessä yksiössä ei muutenkaan ole liiemmin tilaa, joten tämä tulisi kyllä tarpeeseen ja käyttöön:)
No tuohan olisi piste i:n päälle meidän uuteen omakotitaloon Villa Antoniin ja samalla pikku-ukko Milo 2v. joka on järjettömän innokas imuroija voisi auttaa mamia siivouksessa (toivottavasti tuo siivousinto kestää kauan!!)
Oma pölynimurini sanoi pari viikkoa sitten ittensä irti ja olen miettinyt hankkia tilalle kyseistä johdotonta pölynimuria ❤
Luxusta arkeen! Vau, mikä arvonta, mukana siis 🙂
Kuinka ihana imuri! <3 Sopisi täydellisesti mulle, kaikkea kimaltavaa ja kaunista rakastavalle!
Ihanan näköinen imuri!! Pienessä asunnossani toi olisi ihan huikean paljon kätevämpi kuin se perinteinen malli letkuineen ja johtoineen:)