Oversized kauluspaita

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

Find here: 1. Zara / 2. Zara / 3.*Cos / 4. Massimo Dutti / 5. *H&M / 6. *H&M / 7. *Arket

En tiedä teistä, mutta välillä itsestäni tuntuu aika tylsälle etsiä ja ostaa jotain ihan perusvaatteita. Sitä niin mielellään selailee nettikauppoja, kun etsinnässä on uusi ihana mekko tai vaikkapa jokin suloinen asuste, mutta persusvaatteiden shoppailemisen koen välillä aavistuksen puuduttavaksi. Mutta sitten ne perusvaatteet ovat kuitenkin niitä vaatteita, mitä juuri eniten kaipaa sinne vaatekaappiin! Olen esimerkiksi jo vuosia haaveillut täydellisestä oversized kauluspaidasta. En ole kuitenkaan jaksanut, tai viitsinyt, sellaisen löytämisen eteen nähdä tarpeeksi vaivaa ja sitten monesti asukokonaisuutta miettiessä harmittaa, ettei kaapista kyseistä vaatetta löydy.

Nyt ajattelin kuitenkin ryhdistäytyä ja etsiä itselleni sen täydellisen isohkon kauluspaidan. Haaveilen nimittäin kauluspaidan pukemisesta yhteen suorien farkkujen ja tennareiden kanssa nyt keväällä. Näkisin, että tuollaisen reilun yläosan kanssa voisi yhdistää ihanasti jopa legginsitkin, silloin kun ei halua pukea mitään vähänkään kireää päälleen.  Kauluspaidan päälle voi pukea klassisesti bleiserin tai päinvastoin hetken trendien mukaan neuletopin bralette -tyyliin. Kauluspaita on niin ihanan monikäyttöinen vaate ja se sopii osaksi lukuisia erilaisia asukokonaisuuksia. The opportunities are endless.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.