Viikonloppu kuvina

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Hyvää maanantaita kaikille! Toivottavasti viikkonne on alkanut mukavasti? Minä kävin viemassa lapset tänään jo aikaisin päiväkotiin ja jatkoin matkaani päivän ensimmäiseen tapaamiseen. Kävin kurkistamassa Balmuirin syysuutuuksia heidän showroomillaan. Heillä on niin kauniita juttuja tulossa ensi syksyksi. Varsinkin heidän vaatevalikoimansa tulee laajenemaan vahvasti tulevana syksynä. Ostoslistalleni nousikin heti muutaman aivan ihanan cashmerevaatteen lisäksi uskomattoman upea ulsteri sekä muutama must-have silkkivaate.

Mutta mitäs viikonloppuuni kuului? Aika paljon bilettämistä – poikkeuksellisesti 😀 Joskus on ihanaa vaihtaa viihteelle jos on sellainen fiilis. Käyn aika harvoin ulkona, joten sallittakoon tämä juhlintaviikonloppu minulle. Perjantaina afterworkit venyivät yön pikku tunneille ja lauantaina niin ikään ”jotenkin ihmeellisesti” päädyin ystäväni kanssa lasilliselle. Tässä muutama kuva viikonlopulta.

Perjantai aamupäivä vierähti kotona koneella töitä tehden. En voi sanoin kuvailla kuinka paljon nautin tehdä töitä kotoa käsin. Pyrin aina suunnittelemaan työmenoni niin, että pystyisin pitämään kokonaisia kotitoimistopäiviä. Sitten on taas puolestaan mukava olla välillä myös menossa koko päivän erilaisissa tapaamisissa ja tilaisuuksissa.

Perjantaina myöhemmin iltapäivällä kävin ystäväni kanssa pyörähtämässä Stockmannin uuden laukkuosaston avajaisissa. Helsingin Stockmannin laukkuosasto on saanut uuden ilmeen ja itse tarjonta on myös uudistunut. Laukkuosastolta löytyy hienoja designer-brändejä, kuten Kenzo, Marc Jacobs, Burberry ja See By Chloe.

(Sain paljon kyselyitä illan asustani. Bleiserini on Arketin (*tämä, mulla koko 38) ja housut sekä kengät Zarasta. Mustan asun piristykseksi oli kietonut vyötärölle vielä näyttävän kultaisen Valentinon vyön)

Perjantaina jatkoimme iltaa rakkaiden ystävien kanssa afterworkeille. Menimme Yes Yes Yesiin syömään ja siitä ilta jatkui vielä karaokebaariin 😀 Ystäväni saivat minut yllytettyä jopa laulamaan. Lauantai-aamuna yhteischattimme täyttyikin muun muassa mun ”upeista” lauluvideoista, oh lord 😀

Lauantai aloitettiin kotona ihan rauhallisesti. Lapsetkin ovat usein dagisviikkojen jälkeen aika väsyneitä ja yleensä aloitammekin lauantai-aamut mahdollisimman chillisti. Lapset katsoivat Yle Areenasta Avaraa luontoa, kun me hörpimme Miklun kanssa kahvia. Meillä on myös tapana tehdä herkkuaamiasia viikonloppuisin ja viime lauantainakin aamupalapöytään tehtiin yhdessä vohveleita. Teemme aina vohveleiden kanssa sekä suolaisia että makeita täytteitä. Tällä kertaa suolaisena täytteenä oli itse tehtyä savulohimössöä ja erilaisia vihanneksia. Makea herkku oli puolestaan mansikkarahka ja tuoreet marjat – maistui koko jengille.

Aamiaisen jälkeen lähdimme koko perheen voimin ulkoilemaan ja myöhemmin iltapäivällä menin lasten kanssa mummin luo kyläilemään, kun miehelläni oli iltapäivällä peli. Illalla ystäväni tuli käymään meillä ja illan kuluessa päätimme vielä lähteä pyörähtämään keskustassa #nightoutnumber2

Sunnuntaina mieheni lähti lasten kanssa aamulla ihanasti HopLopiin, jotta sain nukuttua hieman pidempään. Ihan luksusta! Kun perhe tuli takaisin kotiin teimme yhdessä lounasta ja sen jälkeen aloitimme Lilian kanssa kuvaamaan yhtä kivaa kamppista. Myöhemmin Lilialla oli vielä jumppatunti, jonka ajaksi menin lähikahvilaan tekemään kahvikupposen ääreen töitä hetkeksi. Jumppatunnin jälkeen pyörähdimme Lilian kanssa vielä Stockalla hakemassa muutamia juttuja sitten kotiin. Kuten ehkä ig-storeista huomasittekin, äitini tuli auttamaan minua illalla vaatehuoneen siivoamisessa. Saimme järjesteltyä kaikki vaatteet siististi omille paikoilleen ja samalla katsoin taas läpi kaikki jutut mitä laitan myyntiin. Stay tuned 🙂

Mitä teidän viikonloppuunne kuului?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.