TYÖASU + POSTAUSIDEOINTIA + ISO KIITOS

Olen saanut viime aikoina niin paljon positiivista palautetta ihmisiltä, jotka seuraavat blogiani tai somekanaviani. Juuri viimeksi aikaisemmin tänään eräs blogini lukija huikkasi minulle kadulla ja kertoi kuinka blogini on hänen päiviensä piristys ja pelastus! Ooiiiiih, voi kiitos sinulle niin kauniista sanoistasi! Ne olivat ehdottomasti minun päiväni pelastus ja piristys <3 Muutenkin positiivista palautetta on sadellut enenevissä määrin muidenkin somekanavien osalta ja haluan vain sanoa teille niin ison kiitoksen tästä kaikesta palautteesta! Otan kaiken palautteen (niin ruusut kuin risut) sydämeeni ja yritän jatkuvasti tuottaa sisältöä, joka olisi mahdollisimman lähellä juuri sitä mitä te haluatte kanavistani lukea, nähdä ja kuulla, mutta samalla myös itselleni mahdollisimman luontevaa ja inspiroivaa toteutettavaa. Eli iso iso kiitos, että olette mukana tukemassa työtäni kaikin puolin <3

Miten mieltä te olette muuten tästä kevään oversized-bleiseri trendistä? Itse tykkään kovasi, kuten varmasti asukuvistani olette sen huomanneet. Nämä tässä postauksessa olevat kuvat napattiin palaveripäivän jälkeen, eli tällä kertaa yli-iso bleiseri oli osana työasuani. Puolestaan näissä asukuvissa yhdistin tämän samaisen beigen bleiserin rennommin farkkujen kanssa osana arkisempaa asukokonaisuutta.

Ajattelin muuten toteuttaa lähiaikoina blogissani ”1 vaate, 3 eri asukokonaisuutta” -tyylisen  postaussarjan. Haluaisin mielelläni toteuttaa postaussarjan, jonkin sellaisen vaatteen ympärille, joka mahdollisimman monelta jo valmiiksi vaatekaapistaan löytyisi. Jokin klassinen vaatekappale, kuten esimerkiksi trenssi, bleiseri tai vaikka valkoinen kauluspaita? Kaikkien uusien kevättrendien pauhatessa päälle, haluaisin myös antaa inspiraatiota vanhojen vaatekappaleiden ympärille ja mahdollisesti näin antaa lisäaikaa ja lisäkäyttöä jo valmiiksi vaatekaapeistanne löytyville vaatteille. Mitä mieltä olette? Ja mikä tärkeämpää, minkä vaatekappaleen/asusteen ympärille toivoisitte minun postaussarjan toteuttavan?

Photos: Kristina Pendonen / edit by me

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Ilona 25.03.2019

    Musta olisi tosi kiva nähdä erilaisia asuja (arki, iltameno, loma jne) jostain todella perusvaatteesta, esim musta poolo, valkoinen kauluspaita, farkkuhame tai joku vastaava! 🙂

    Vastaa
  2. Sandra 25.03.2019

    Toivoisin asukokonaisuutta kauluspaidan ympärille. Omassa työssä varhaiskasvatuksen opena päiväkodissa ei ehkä kauluspaitaa tule kovin usein töihin puettua ? (toki makuasioita nämäkin) Vapaa ajan vaate asioihin on kiva saada inspiraatiota. ?

    Vastaa
  3. Linnea 25.03.2019

    Tyylisi on muuttunut kyllä huimasti viime vuosina. Koin saavani ennen paljon enemmän asuistasi inspiraatiota, mutta nykyään jotkut asukokonaisuudet näyttävät vähän jopa hassulta päälläsi. Blogistasi tulee kyllä viime hetken trendit hyvin esille, ja siksi mietityttääkin, että kuinka suuri osa blogissa näkyvistä vaatteista on saatuja/lainavaatteita? Ostaisitko jokaisen blogissa näkyvän trendivaatteen myös itse omasta pussista?

    Haluaisin vielä heittää postausidean, minkä olet varmasti toteuttanutkin, mutta näitä toivoisin näkyvän lisää: sama vaate, eri asukokonaisuus. 🙂

    Vastaa
  4. Linnea 25.03.2019

    En, malttanut ihan loppuun lukea 😀 Hienoa, että olet miettiny jo tuota postausideaa!

    Vastaa
  5. Susanne 25.03.2019

    Tuot paljon iloa arkeeni!

    Vastaa
  6. E 26.03.2019

    Ai että, tuo bleiseri on niin upea! Katselin &OtherStoriesin nettisivuja ja siellä ei valitettavasti ollut enää tuota. Tiedätkö onkohan se mahdollisesti myyty jo loppuun?
    Teettekö enää podcastia vai pidättekö kenties vähän aikaa taukoa? En muista sinun maininneen tauosta tms mutta nyt kahteen viikkon ei ole jaksoa tullut.
    Ihanaa kevättä koko teidän perheelle! <3

    Vastaa
  7. Janna 26.03.2019

    Kuulostaa hyvältä! Bleiserin ympärille rakennetut asut kiinnostaa 🙂 Tuli myös mieleen tälläinen postauss idea jossa näyttäisit asut mitkä pakkaat vklp kaupunki reissulle mukaan ,kun ei ole mahdollisuutta ottaa, kuin muutama vaate mukaan niin, että ne sopisi päivä sekä iltamenoihin 🙂

    Vastaa
  8. Pirjo 27.03.2019

    Minulla on tallella 1990-luvulta oleva vihreä oversize takki nilkkoihin asti.Voin ottaa sen nyt käyttöön,kun näyttää olevan taas muodissa.Tästä blogista saa hienoja vinkkejä muotiin jo ennen kuin muoti on ehtinyt rantautua Suomeen.Kiitos

    Vastaa
  9. Cindy 27.03.2019

    Todella kaunis asukokonaisuus! Elegantti ja ajaton aikuisen naisen asu, mutta ei yhtään tätimäinen tai vanhanaikainen. Onnistunut kokonaisuus.

    Olisi kiva nähdä ihan perusfarkut eri vaatteiden kanssa, vaikka erilaisten paitojen, puseroiden, kenkien ja takkien. Jonkin verranhan näitä farkkupostauksia täällä blogissa onkin ollut, mutta olisi kiva saada erilaiset ideat ja asukokonaisuudet samaan postaukseen.

    Olisi myös aivan ihanaa lukea blogistasi juttu Tallinnasta. Vanhakaupunki on hyvin kaunis ja siellä saisi otettua ihan mahtavia muotikuvia. Tallinnassa on myös todella laadukkaita hotelleja hyvällä sijainnilla siellä Vanhassakaupungissa ja modernin keskustan puolella. Keskustan upeat lasiseinäiset ”pikkupilvenpiirtäjät” ovat kauniita ja tuovat kaupunkiin uudenlaista stailia. Voin suositella modernia Swissotel- hotellia ja Radisson Blue Sky – hotellia. Hintataso on laatuun nähden edullinen!

    Vastaa
  10. N 27.03.2019

    Ovatko hiuksesi luonnostaan blondit vai värjäätkö? Olisi kivaa saada ihan postaus mikäli hiuksesi ovat värjätyt. Postauksessa voisit kertoa miten pidät hiuksistasi huolta ja värin kylmyyden yllä (ettei blondi lähde kellastumaan) ja mitä tuotteita käytät? <3

    Vastaa
  11. Jenny 27.03.2019

    Vaikka sä tietenkin näytät hyvältä ihan missä tahansa asussa, niin mä en kyllä tajua tätä ylisuuri bleiseri -trendiä, valitan :’D Etenkin väljän alaosan / hameen kanssa kömpelön näköinen yhdistelmä mun mielestä, kapeiden farkkujen kanssa vielä ihan ok menisi. Tietysti voi olla että silmällä vaan kestää taas tottua, niinkuin trendijuttujen kanssa yleensäkin.
    Ja valkoinen kauluspaita eri tavoin yhdisteltynä kyllä kiinnostaisi!

    Vastaa
  12. Kristiina 30.03.2019

    Valkoisen kauluspaidan yhdistämisestä eri asuihin olis kiva saada postaus! ?

    Vastaa