STAYCATION ST. GEORGESSA

Viime viikonloppuna oli mieheni syntymäpäivä, jota juhlistimme pienellä staycationilla ihanassa St. George -hotellissa Helsingissä. Olen aina liputtanut staycationin puolesta (ainakin näiden ruuhkavuosien aikaan), sillä monesti staycationin aikana pystyy rentoutumaan ihan eri tavalla kuin ”tavallisen” reissun aikana. Kun kaupunki on sinulle jo entuudestaan tuttu, pääsee itse hotellista ja sen palveluista nauttimaan paljon paremmin. Olen ollut St. Georgessa erilaisissa tapahtumissa monen monta kertaa, mutta tämä oli ensimmäinen yöpymiseni hotellissa – eikä varmasti jää viimeiseksi!

Hotelli on niin tyyliltään kuin palveluiltaan ensiluokkaista! Yövyimme St. Georgen Coupole sviitissä, joka sijaitsee hotellin kuudennessa kerroksessa. Huoneessa oli kaksi parveketta, joista molemmista on upeat maisemat Helsingin kattojen ylle sekä vanhaan kirkkopuistoon. Huone oli ihanan tilava sekä äärimmäisen kaunis sisustukseltaan.

Staycationissa on parasta se, kun ei ole tarvetta viettää aikaa hotellin ulkopuolella. Tällöin pääsee nauttimaan itse hotellista tavallista enemmän. Ruokaa room servicesta, kuntosalille, kylpyyn ja spahan renotutumaan. Ei ole tarvetta poistua hotellista! Täytyy vielä erikseen nostaa esille St. Georgen Andrea ravintola loistava ruoka! Staycatiomme kesti aika tarkalleen 23 tuntia ja nautin jokaisesta tunnista aivan mielettömän paljon! Kiitos St. Georgelle, että teitte staycatiostamme niin ihanan ja erityisen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 kommenttia

  1. Heli 24.03.2019

    Kiitos ihanasta postauksesta – tuossa hotellissa en ole vielä ennättänyt käydä mutta ilman muuta se kuuluu kesän käynteihin. Niin ihanasti kuvasit sitä.

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.05.2019

      Kiitos! Suosittelen St. Georgia lämpimästi! Se on suosikkihotellini Helsingissä 🙂

      Vastaa
  2. Cindy 25.03.2019

    Hei Metti, näyttää todella ihanalta tuo hotelli ja huoneenne. <3 Itsekin peukutan hotellilomille ihan täällä kotosuomessa ja Helsinki on mitä parhain kaupunki siihen. Oletteko olleet Långvikissa Kirkkonummella koskaan? Voin suositella. Sijainti merenrannalla on ihanteellinen etenkin kesällä, kun hotellin ranta ja terassa kutsuvat rentoutumaan. Myös sisältä löytyy aikuiseen makuun suunniteltu spa-ostasto takalla ja samppanjabaarilla varustettuna. Sunnuntain aamiaisbrunssi on vertaansa vailla! Olisi mukavaa lukea täältä blogistasi juttu Långvikista kuvien kera tietty. 🙂 Ja jos mukaan saisi vielä arvonnan. 😉

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.05.2019

      Hei Cindy! Olen vieraillut kyllä Långvikissä, mutta en ole siellä koskaan yöpynyt. Ehkäpä ensi kesänä 🙂

      Vastaa
  3. Minna 05.04.2019

    Staycation. En ole koskaan kuullutkaan tuollaista sanaa. Tämmöinen 55 v täti-ihminen hiukan paheksuu englanninkielen valloitusta Suomessa.
    Miksi ei voi ilmaista suomeksi kun kaikille tuollaiset termit eivät ole tuttuja.

    Vastaa