VANHEMPIEN AVIOERO

Tänään julkaistussa uudessa podcast-jaksossa otamme käsittelyyn aiheen, josta ainakaan itse en ole koskaan aikaisemmin puhunut julkisesti. Uusimmassa jaksossa keskustelemme nimittäin vanhempien avioerosta sekä nykypäivän avioeroista ylipäätään.

Omat vanhempani erosivat kun olin 8-vuotias ja pikkuveljeni oli 5-vuotias. Kun kuulin vanhempieni eropäätöksestä olin samalla surullinen, mutta samalla tunsin myös pientä helpotuksen tunnetta. Vanhempani riitelivät paljon ja se tuntui pienestä tytöstä luonnollisesti todella kurjalta. Vaikka vanhempien eropäätös on iso elämänmuutos ei minulla kuitenkaan liity eroon tai eron jälkeiseen elämään kovinkaan monia negatiivisia muistoja. Isoin kiitos siitä luonnollisesti kuuluu vanhemmilleni, jotka tekivät omasta avioerostaan mahdollisimman kivuttoman meille lapsille. Koen, että he ovat aina tehneet kaikki päätöksensä ”lapset edellä” -periaatteella. Koskaan ei ole ollut tunnetta, että olisimme millään tavalla olleet pikkuveljeni kanssa vanhempiemme ”välissä” tai minkäänlaisina pelinappuloina heidän riidoissaan (tällaistakin kun valitettavan usein kuulee tapahtuvan). Vanhempani tekivät meille hyvin selväksi, että vaikka heidän suhteensa ja rakkautensa päättyykin, ei heidän vanhemmuus ja rakkaus meitä kohtaan muutu mitenkään.

Vanhempieni keskinäinen kanssakäyminen ja yleinen ilmapiiri muuttuivat eron jälkeen paljon parempaan ja positiivisempaan suuntaan, joka luonnollisesti oli kaikkien kannalta parempi vaihtoehto. Onnelliset vanhemmat, onnelliset lapset. Jotkut ajattelevat kuitenkin, että vanhempien ero saattaa varjostaa lasten koko loppuelämää ja sen vuoksi olisi parempi pysyä yhdessä – vaikka sitten onnettomana. Vanhempieni kemiat eivät toimineet yhteen ja olen nyt jälkeenpäin onnellinen heidän puolestaan, että ”uskalsivat” tehdä päätöksen erota, vaikkakin olivat kahden pienen lapsen vanhempia.

Eropäätös ei saisi koskaan olla helppo ja ero pitäisi olla avioliiton vihoviimeinen vaihtoehto. Tietenkin on mahdotonta summata näin syvää asiaa yhteen tekstiin, mutta olen jonkun verran tiedustellut ystävieni ja lähipiirin tunteita asiaan liittyen, sillä skenaarioita on niin paljon erilaisia. Jos jotenkin pystyisi kiteyttämään lähipiiriltäni kuulemiani asioita, niin suurin osa niistä ”lapsista” (jotka jo nyt ovat aikuisia) ovat kiitelleet enemmän sitä, että vanhemmat ovat uskaltaneet erota. Monet olivat kokeneet lapsena paljon riitelyä ja kun se loppui, oli se monesti helpottava tunne. Niitäkin tarinoita olen kuullut, että vanhemmat ovat hampaat irveessä tapelleet avioliiton eteen lasten edessä ja lopulta ”selvinneet” ilman avioeroa. Noin puolet kertovat, että he olisivat jopa toivoneet, että vanhemmat olisivat eronneet, koska heille tappeluista on jäänyt jonkunmoiset arvet. Noin puolet ihmisistä oli puolestaan sitä mieltä, että riitely ja erilaiset vastoinkäymiset vanhempien avioliitossa ovat näyttäneet mallin omalle avioliitolle; elämässä ja avioliitossa tulee väistämättä vastoinkäymisiä, mutta niistä selvitään eikä heppoisin perustein tulisi erota.

Haluan vielä kerran painottaa, että tilanteita on niin monia, ettei yhtä ainoaa oikeaa reseptiä ole. Ikävintä on kun kuulee, että lapsena on joutunut tekemisiin vanhempien kanssa, joiden suhteisiin liittyy alkoholismia ja/tai väkivaltaa. Tuntuu, että näihin ongelmiin verrattuna ”normiriidat” tuntuu taas pieniltä. Itse havahdun omassa avioliitossa monesti siihen kun mieheni sanoo riitatilanteiden jälkeen: ”Oletko tosissasi, että riidellään juuri tuosta aiheesta!?”. Mitä hän sillä tarkoittaa? No sitä, että rehellisesti lapsiarjessa moni asia tuntuu raskaalta väsymyksen ja kiireen keskellä, mutta isossa kuvassa riidanaiheet ovat täysin mitättömiä.

Zara Coat

H&M Knit (*find here)

H&M Skirt

Hermés Bag

Jimmy Choo Boots

Olisi kiinnostavaa kuulla teidän mielipiteitänne aiheesta kommenttiboxin puolella. Onko avioero (oma, sukulaisen, läheisen ystävän yms.) koskettanut teidän elämäänne millä tavalla? 

Photos: Karoliina Jääskeläinen / Valoon Photography
(*adlinks)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 kommenttia

  1. Sade 29.10.2018

    Itseäni ärsyttävät erot, joihin ei ole mitään kunnollista syytä (kuten esimerkiksi väkivalta, päihteet, pettäminen, jne) ja jos vielä erotaan ’yrittämättä’. Jokaisessa liitossahan tulee aikoja, jolloin toinen ärsyttää ja on riitoja, joten ei sellaiseen eroaminen auta – uskon, että samat ongelmat tulevat vastaan seuraavassakin suhteessa sitten, kun arki koittaa.

    Vastaa
    • L 01.11.2018

      Väkivalta ON kunnollinen syy erota. Sen ei pitäisi kuulua mihinkään ihmissuhteeseen. Muutkin luettelemasi syyt ovat kyllä kunnollisia, eikä kenenkään tarvitse niitä suhteessaan kestää. Lastenkin kannalta on aivan varmasti parempi, kun he eivät joudu näkemään vanhempien välistä väkivaltaa tai päihteiden käyttöä.

      Vastaa
      • Sade 04.11.2018

        Juurikin nuo suluissa olevat syyt ovat niitä kunnollisia syitä, sitä tarkoitin.

        Vastaa
  2. Janeem 29.10.2018

    Mun vanhemmat eros kun olin 6, eikä erosta oo juuri muistikuvia. Samaten kummatki isovanhemmat ovat eronneet, kummit yms… Mun suvun erotilastot ovat jäätävät. MUTTA. Luettelit paljon hyviä asioita erosta, pakko vielä mainita että jos ei näitä eroja olisi tapahtunut, mun elämässä ei olisi niin mielettömiä tyyppejä. Isäpuoli on mulle kuin toinen isä, en vois kuvitellakkaan elämää ilman häntä vaikka oma isä on se tärkein ja rakkain tietysti. Samaten isällä on aivan mieletön nainen elämässään, ja vitsi miten mahtavaa on saada elämään niin huikeita tyyppejä ♥️ toki kaikilla ei ole näin hyvä tilanne…

    Vastaa
  3. Ssss 29.10.2018

    Kuuntelin jakson heti aamusta ja oli taas kerran todella hyvä, kiitos siitä. Minun vanhempani ovat edelleen yhdessä, mutta tunnistan hyvin tunteen, joka tulee, kun pieni lapsi kuulee vanhempiensa riitelevän. Juurikin silloin, kun luulevat lasten nukkuvan. Muistan aina pelänneeni hirveästi, että vanhempani eroavat ja kuinka osaisin valita kenen luona asun. Kuinka käy veljeni, koiramme ja yhdessä mökkeilyn? Samalla kuitenkin toivoin, että he erosivat, jos se auttaisi ja kaikki olisivat onnellisempia. Mutta kuten sanottu, he ovat edelleen yhdessä lähes 20 vuoden jälkeen. Onnellisuuteensa en osaa täysin rehellisesti ottaa kantaa.

    Serkkujeni vanhemmat erosivat täysin yllättäen tovi sitten ja ainakin minulla oli suuri suru serkkujeni puolesta. Heidän vanhempansa olivat pari, jonka en olisi ikinä kuvitellut eroavan. Serkkuni vaikuttavat kuitenkin olevan sinut asian kanssa, ainakin kun mitä enemmän aikaa kuluu. En itse taas tiedä, kuinka suhtautua siihen, että yksi heistä oli uutisen kuultuaan todennut, että siistiä sit mullakin on kaksi kotia. Ilmeisesti monet hänen koulukavereistaan ovat eroperheistä ja se on hänelle lähes normaalia. Erittäin surullista ajatella asiaa näin, mutta toisaalta helpottaa, että hän voi tästä lapsenomaisesti löytää edes jonkun ”hyvän” asian.

    Vastaa
  4. Daad 29.10.2018

    Pakko kommentoida tänne, kun olen nähnyt työni kautta ehkä ne kamalimmat puolen eroista. Sanotaanko näin, että erot näkyvät lastensuojelussa lasten kannalta usein niin huonoina vaihtoehtoina, kun vanhemmat riitelevät eron jälkeen huollosta, tapaamisista, asumisesta, elatukseata jne jne eivätkä näe lapsen näkökulmaa laisinkaan, osa vainoaa ja osa on mustasukkaisia eron jälkeenkin. Erot tuottavat myös muita asioita; yksinhuoltajaäitien vaikeat tilanteet, lasten rikkonaiset sukulaissuhteet, puolten valitseminen, muutot, lasten kaverisuhteiden ja harrastusmahdollisuuksien vaikeutuminen, kasvatusvastuun jääminen toiselle vanhemmalle/ lasten isän mallin puuttuminen (valitettavan usein lapset tapaavat isäänsä eron jälkeen huomattavasti vähemmän kuin usein lähivanhempana olevaa äitiään) rahatilanteiden vaikeutuminen, psyykkiset ongelmat, ahdistus, masennus jne. Suhdekierteet ovat lapselle kamalia, kun useinhan samoja virheitä jatketaan useidenkin kumppaneiden kanssa. Parhaassa tapauksessa perheessä on 3-4 lasta kaikki eri suhteista ja massiiviset huoltoriidat meneillään moneen suuntaan. En ota kantaa siihen, onko ihmisten ongelmat alkusyitä erolle vai toisinpäin, mutta valitettavan usein lastensuojeluun päätyneet perheet ovat eroperheitä. Tiedän paljon tapauksia joissa ero on hoidettu hienosti, mutta mielestäni sitä virheellisesti jopa ihannoidaan ja ajatellaan että kahden kodin systeemi olisi nykyaikaa ja lapselle parhaaksi. Väittäisin, että hyvin hoidetut erot, joissa kukaan osapuoli ei olisi kärsinyt, ovat kuitenkin marginaalisia ja valitettavan epätavallisia. Itse ajattelen, että paras lapselle on vanhemmat, jotka hakeutuvat parisuhdeterapiaan jo kauan ennen ongelmien ilmenemistä ja tosissaan yrittäisivät löytää erolle vaihtoehtoja. Silloin lapsetkin näkisivät, että vanhemmat hakevat apua, avun hakeminen on ok ja tosissaan ajattelevat sekä omaa että lastensa parasta. Sen mitä olen vanhempien eron läpi käyneiden lasten kanssa työskennellyt, olen todennut että vanhemmat eivät ymmärrä lapsen näkökulmaa täysin, ero on lapselle hyvin paljon perustavanlaatuisempi asia kuin vanhemmat ymmärtävät. Sillä on vaikutusta sekä senhetkinen turvallisuuden tunteeseen, mutta myös aikuisiin luottamiseen sekä omiin suhdevalintoihin aikuisiässä.
    Mutta kuten sanottua, kokemuksia on varmasti joka lähtöön, niitä ihan kamalia ja oikeenkin hyviä.

    Vastaa
  5. Oona 30.10.2018

    Asiasta ihan poiketen, minkä kokoinen tuo sinun Birkinisi on? Itse mietin 30 ja 35 välillä ja hyviä vartaloa vasten olevia kuvia on jostain syystä vaikea löytää.

    Vastaa
  6. Myy 31.10.2018

    Toivoin koko lapsuuteni, että vanhempani olisi eronneet. Jatkuva mykkäkoulu, välikappaleena oleminen ja ahdistava ilmapiiri ei unohdu koskaan. Muutin pois lapsuudenkodista heti kun se oli mahdollista, mutta ehdin nähdä ja kokea liikaa. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua elämään sellaista elämää.

    Vastaa