NOPEA JA HERKULLINEN TOMAATTIKEITTO

Monet teistä pyysivät reseptiä pari päivää sitten tekemääni tomattikeittoon, joka näkyi instagram storieseni puolella. Halusin tehdä lounaaksi itselleni jotain nopeaa ja kevyttä ja päädyin tähän helppoon tomaattikeittoon. Keitot sopivat mielestäni erinomaisesti juuri tähän koleaan vuoden aikaa ja maistuvat ainakin meidän perheelle erinomaisesti.

Tarvitset:

1 Knorr ”Chunky Tomato Soup” valmiskeitto

1 kesäkurpitsa

2 punaista paprikaa

1 sipuli

2-3 valkosipulinkynttä

suolaa & mustapippuria maustamiseen

Tämä keitto on sekoitus valmiskeittoa sekä tuoreita vihanneksia. Koska keitto valmistuu 15 minuutissa, sopii se erinomaisesti juuri arkiruoaksi kiireen keskelle. Aloita pilkkomalla vihannekset ja kuullottamalla ne pannulla runsaassa oliiviöljyssä. Kun kasvikset ovat saaneet hieman väriä, mausta ne suolalla ja pippurilla (pippurin kanssa saa olla aika maltillinen, jos ruoka on tarkoitettu koko perheelle). Lisää hienonnetut/murskatut valkosipulinkynnet kasvisten joukkoon pannulle (tässäkin oman maun mukaan, mutta suosittelen laittamaan ainakin kaksi). Kun vihannekset ovat saaneet väriä ja pehmenneet tarpeeksi, kaada ne pannulta syvään astiaan ja sekoita ne sauvasekoittimella hienoksi vihannesmössöksi. Laita valmistomaattikeitto kattilaan lämpenemään ja kaada paksu vihannesmössö valmiskeiton sekaan. Tarkista maku ja mausta tarpeen mukaan. Lämmitä miedolla lämmöllä siihen asti, että keitto on kuumaa. Tarjoile vaalean pehmeän leivän kanssa! Nam!

Iloista viikonloppua kaikille! xx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 kommenttia

  1. Marianne 26.01.2018

    Nam 🙂
    Ihanaa viikonloppua sinulle, Metti! <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Tämä on hyvää, suosittelen kokeilemaan! Nopea ja helppo arkiruoka 🙂 Rentouttavaa sunnuntaita sinne xx

      Vastaa
  2. Merikapteenin vaimo 27.01.2018

    Nam, kuullostaa herkulliselle. Pitää kokeilla.
    Kiitos ohjeesta 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Kannattaa kokeilla! Tämä keitto sopii erinomaisesti arkiruoaksi, sillä on supernopea ja helppo valmistaa 🙂

      Vastaa
  3. Shayla76 04.02.2018

    Oli kyllä hyvää ja helppoa laiskan kokin tehdä.

    Vastaa
    • Metti Forssell 05.02.2018

      Kiva kuulla, että kokeilit! 🙂

      Vastaa