WELLAPLEX – TEHOHOITO HIUKSILLE

*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Wellan kanssa

Olen aina ollut kiinnostunut hiuksista ja hiustenhoidosta. Minulla on luonnostaan paksut ja jouhimaiset hiukset ja viihdyn hyvin pitkässä tukkamallissa. Jotta hiusteni yleisilme ja kunto pysyisivät mahdollisimman hyvinä, pyrin pitämään hiuksistani hyvää huolta. Varsinkin kun vaalentaminen ja värjääminen kuluttavat hiustani useita kertoja vuodessa, haluan hyvillä hiustuotteilla sekä huolellisella hiustenhoidoilla pitää hiusteni yleisilmeen mahdollisimman hyvänä.

Hiusasioista kiinnostuneena olin iloinen kun pääsin yhteistyössä Wellan kanssa kokeilemaan heidän uutta Wellaplex –hoitoaan. Wellaplexin ainutlaatuinen teknologia auttaa korjaamaan hiusten sisäisiä sidoksia saaden katkeilevat, karkeat, kuivat tai muuten huonokuntoiset hiukset elävöitymään. Hoito luo tehokkaasti uusia sidoksia hiuksiin, saaden hiuksista vahvemmat, joustavammat ja helpommin hallittavat.

Wellaplex hoito tehdään kampaamossa, ammattilaisten tekemänä. Hoidossa käytetään kolmea eri tuotetta, joista kaksi ensimmäistä kampaaja laittaa hiuksiisi hoidon yhteydessä kampaamossa. Kolmatta tuotetta, joka tehostaa ja ylläpitää hoitoa, käytetään kotona kerran viikossa.

Kenelle Wellaplex hoitoa suositellaan?

– Värikäsittelyn yhteydessä erityisesti silloin kun värjätään huonokuntoisia ja vaurioituneita hiuksia

– Voidaan tehdä myös ilman värikäsittelyä, erillisenä tehohoitona vaurioituneille hiuksille

– Vähentää värjäyksen (varsinkin vaalennuksen) aiheuttamia vaurioita

– Vahvistaa katkeilevia hiuksia, joten hoito sopii erityisen hyvin silloin kun halutaan kasvattaa hiuksia

– Asiakkaalle, joka haluaa useita eri vaiheita vaativia värimuutoksia hiuksiin

– Asiakkaalle, joka haluaa rakennekäsittelyn

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Wellaplex –hoitoa! Vaikka hiukseni ovat paksut ja vahvat, en ehkä ollut ymmärtänytkään kuinka vaurioituneet hiukseni todellisuudessa olivat kaikesta vaalentamisesta ja värjäämisestä. Wellaplex hoito toi tehokkaasti kosteutusta, ihanaa pehmeyttä, kiiltoa sekä lisävahvuutta hiuksiini. Vielä kun hoidon jälkeen nappastiin latvoista kolme senttiä pois on olo hiuksissa todella hyvinvoiva ja freesi, ihanaa! Hyvinvoivilla hiuksilla kohti syksyä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 kommenttia

  1. sani 31.08.2017

    Ihanat hiukset. Pitääpä kokeilla wellaplexiä 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.09.2017

      Kannattaa ehdottomasti! Kyseessä on todellakin tehohoito, jonka vaikutus tuntuu ja näkyy välittömästi <3

      Vastaa
  2. Milla 01.09.2017

    Missä kampaamossa hoito tehtiin? Värjättiinkö hiuksiasi myös samalla? 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.09.2017

      Minun hoitoni tehtiin Wellan Studiolla, sähkötalossa Helsingissä! Ja kyllä, samalla vähän freesattiin tukkaani raidoittamalla 🙂

      Vastaa
  3. Laura 01.09.2017

    Voi Metti, olet todella kaunis nainen ja sinulla on ihana blogi!<3 Ihastelin juuri sinun meikkipostauksia (olet taitava meikkaaja!!) ja sitä kautta kiinnostuin meikkisiveltimistäsi! Haluaisin opetella meikkaamaan paremmin ja hoksasin että käytät monenlaisia meikkisiveltimiä. Itselläni olisi vissiin nyt meikkisiveltimien hankinta edessä (en omista kuin kaksi, hups) joten haluaisitko tehdä postauksen siitä minkä merkkisiä ja millaisia meikkisiveltimiä sinulla on sekä mihin tarkoitukseen mitäkin käytät? Kiitos 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.09.2017

      Hyvä idea, kiitos Laura! 🙂 Yritän toteuttaa! 🙂

      Vastaa
  4. Kirppu 01.09.2017

    Tuliko yhteistyön aikana puheeksi, kuinka tämä eroaa Olaplexistä? Vai onko kyseessä sama tuote mutta vain eri nimellä?

    Vastaa
    • Metti Forssell 05.09.2017

      Moikka ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! Koska minulla ei ollut tarkkaa tietoa näiden kahden erosta, kyselin Wellan ammattilaisilta neuvoa ja he vastasivat näin: ”Wellaplex kuuluu samaan kategoriaan kuin Olaplex ja muut vastaavat hiusten rakennetta korjaavat tuotteet. Wellaplexin erona on se, että se on kehitetty nimenomaan hiusten värjäystä ja erityisesti vaalennusta ajatellen, sillä vaalennus vahingoittaa aina hiusta. Wellaplexissä on Opti pH -teknologia, jonka ansiosta Wellaplex toimii samassa pH-arvossa kuin vaalennus- ja väriaineet, minkä ansiosta väritulos on aina optimaalinen (eli kirkkaan vaalea, ei kellertävä) ja hoitavia ainesosia on runsas määrä mukana. Käsittelyn voi tehdä myös ilman väriä, pelkkänä tehohoitona, jolloin Wellaplex vahvistaa hiusta ja parantaa hiuksen laatua vaikuttaen hiuksen ytimessä.”

      Vastaa