EHDOLLA VUODEN MUOTIBLOGIKSI 2016

 

OMG & WAU! Nuo taisivat olla ensimmäiset sanani kun kuulin, että olen ehdolla vuoden muotiblogiksi 2016. En voi uskoa tätä todeksi! Olen sanoinkuvailettoman otettu tästä suuresta kunniasta!

Kun reilu vuosi sitten keväällä aloitin bloggaamisen en olisi koskaan voinut uskoa olevani nyt tässä. Olin seurannut muotiblogeja vuosien varrella ja salaa haaveillut joskus perustavani oman. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että minusta olisi tähän hommaan. Muistan kuinka minulla oli miljoona syytä miksi EN aloittaisi bloggaamista. Yksi isoimmista oli ajanpuute. Tiesin, että bloggaaminen veisi hurjasti aikaa ja pienen vastasyntyneen vauvan äitinä minulla ei ylimääräistä aikaa ainakaan liiaksi olisi. Tykkään aina tehdä asioita ”all in” -menetelmällä ja minua hieman ahdisti ajatus, että joutuisin tehdä blogiani niin sanotusti puolivaloilla. Tietämättömyyteni ja osaamattomuuteni tietokoneiden kanssa oli myös este blogin aloittamiselle. Olen aina ollut suunnattoman huono kaikissa tietoteknisissä asioissa, joten tiesin kaiken tuon opettelun olevan iso haaste itselleni. En myöskään koskaan ollut koskenut järjestelmäkameraan saatika tiennyt kameroista ja niiden tekniikasta yhtikäs mitään. Jo näitä asioita ajatellessa usein ajauduin epätoivon valtaan…

Kaikki tämä tietoteknillinen ja kameroihin liittyvät tekniikat oli kuitenkin opeteltavissa. Koen, että jollain tasolla kaikista isoimpana jarruna blogini aloittamiselle toimin kuitenkin minä itse. Epävarmuus itsestäni, osaamisestani ja potentiaalistani. Miksi ihmisiä kiinnostaisi lukea blogiani? Miten ikinä tulisin pärjäämään muiden upeiden ja ammattimaisten Suomalaisten blogien joukossa? Mitä annettavaa minulla olisi?  …näitä kysymyksiä pohdin joskus edelleenkin. Kuitenkin kaikista epävarmuuksista huolimatta halu oman muotiblogin aloittamisesta oli niin suuri, että päätin kerätä kaikki rohkeuteni ja vain aloittaa kirjoittamisen.

Vaikka olenkin pitänyt blogia vasta reilun vuoden, tuntuu, että olen kulkenut todella pitkän tien päästäkseni tähän pisteeseen missä nyt olen. Kaiken uuden opettelun lisäksi olen käynyt myös monet henkiset kamppailut itseni kanssa. Aina ei ole ollut helppoa käsitellä ihmisten ennakkoluuloja ja ottaa kaikkea kritiikkiä vastaan. Tuntuu, että jo pelkästään se, että olen jalkapalloilijan vaimo, on nostanut ihmisten ennakkoluuloja minua kohtaan ja asettanut minut monien silmissä tiettyyn kategoriaan. Toivon todella, että kovalla ja ahkeralla työllä olen osoittanut monien ennakkoluulot minua ja blogiani kohtaan vääriksi.

Isoin ja nöyrin kiitos tästä kaikesta kuuluu kuitenkin teille rakkaat lukijani. Olette olleet rohkaiseva ja kannatteleva voima blogilleni sen alkuajoista lähtien. Kiitos kaikille niille, jotka ovat olleet blogini matkassa jo ihan sen alkuajoista lähtien ja samalla iso kiitos kaikille uusille lukijoille, jotka ovat löytäneet ja ottaneet seurantaan blogini monien muiden upeiden blogien joukosta. Haluan edelleen kehittyä bloggaajana ja se, että te lukijat olette mukana tukemassa työtäni on minulle tärkeämpää kuin osaatte kuvitellakaan <3

Jo pelkästään ehdolla oleminen vuoden muotiblogiksi on minulle todella suuri kunnia. Ehdolla on toinen toistaan upeampia muotiblogeja ja on mahtavaa olla siellä mukana muiden joukossa. Jos haluat haluat antaa ääneni minulle tai jollekin toiselle muotiblogille, voit tehdä sen täällä.

Arvostan todella paljon jos annatte ääneni minulle, isoin kiitos siitä <3

Photos: Niki Strbian

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

44 kommenttia

  1. Sssss 12.09.2016

    Kuinka mahtavaa! Olet kyllä ehdokkuuden ansainnut, vaikka voittoa ei tulisikaan! Toki toivon myös voittoa sinulle, joten pidän sormeni ristissä puolestasi! 🙂
    Blogin perusteella sinusta on saanut todella miellyttävän kuvan ja vaikutat ihanan aidolta. Mikäli mainitsemasi ennakkoluulot pyörivät ihmisten päässä, olet mielestäni onnistunut hyvin osoittamaan ne vääriksi. Olen blogiasi seurannut jo aivan alusta saakka ja aion pysyä matkassa vastedeskin. Mukavaa syksyä! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Voi kiitos ihana <3 Mahtavaa, että olet ollut mukana alusta asti, iso kiitos siitä <3

      Vastaa
  2. Pee 12.09.2016

    Futarin vaimo ja ennakkoluulot! Voin vaan kuvitella. 😀 Lisäksi kun olet kaunis, nuori ja blondi. Kyllä näitä ennakkoluulojen aiheita riittää. Vähät niistä! Olet kyllä osoittanut osaamisesi ja kehittymiskykysi. Ja mitä onkaan edessä! 🙂 Hyvä Metti! Blogiasi on kiva lukea ja kauniita kuvia nautinto katsoa. Vaikka tämä onkin muotiblogi, pientä raotusta lisää perhe-elämään olisi kiva saada. 😉 Myös miehesi (jos häntä pukeutumisessa opastat) ja lastesi muoti ja pukeutuminen kiinnostaa. Lisäksi sisustus asiat, esim. ”toimiva vaatekaappi” postaus voisi olla mielenkiintoinen. Tsemppiä vauva-arkeen! Kuinka siellä pärjäillään?

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Kiitos paljon kauniista kommentistasi <3 Vauva arki on lähtenyt rullaamaan erinomaisesti. Pikkumies on aivan ihana ja todella tyytyväinen tapaus <3 Lilia on omaksunut isosiskon roolin täydellisesti ja on mitä huolehtivaisin sisko pikku-Lucakselle. Kiitos myös ideoistasi tuleviin postauksiin, yritän toteuttaa parhaani mukaan 🙂 Mukavaa syksyä sinulle!

      Vastaa
  3. M 12.09.2016

    Ehdottomasti ääneni sinulle ja blogillesi 🙂 Antaisin monta ääntä jos voisin 😀
    Olen ollut lukijasi jo ensimmäisestä postauksesta lähtien ja tulen aina iloiseksi kun huomaan uuden postauksen. Kiitos sinulle siis inspiroivasta ja ihanasta blogista <3

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Haha, voi kiitos! Tuo antamasi yksikin ääni on kullanarvoinen <3 Ja mahtavaa kuulla, että olet ollut matkassa jo blogin alkuajoista lähtien, iso kiitos <3

      Vastaa
  4. Laura 12.09.2016

    Olen ollut lukijasi aivan ensimmäisestä postauksesta ja blogistasi on muodostunut lempparini! Monesti kun kaverit kysyvät lempiblogia tai suosituksia, niin yleenä ensimmäisenä mieleen tulee sinun blogisi 🙂 saan tyylistäsi mielettömästi inspiraatiota ja kauneuttasi ei voi kuin ihailla, joten mielenkiinnolla aina odotan uusia postauksia! Vaikka minulla ei ole sama elämäntilanne kuin sinulla ja lapsia ei ole tiedossa lähiaikoina, niin silti myös pikku-Liliaa koskevat postaukset sekä nyt uutta vauvaa koskevat postaukset ovat ihania! Ehdottomasti siis ääni sinulle 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Voi että, kiitos niin paljon ihana!! <3 Ja ihan mahtavaa kuulla, että niin moni teistä on lukenut niitä ihan ensimmäisiä postauksiani ja ovat edelleen mukana matkassa. Niin uskomatonta, KIITOS <3

      Vastaa
  5. Janem 12.09.2016

    Täälläkin ilmottautuu lukija alusta saakka:) Vaikea kuvitella että sulla olisi ollut tollasia kuvitelmia… Itsekin kampailen samojen ajatusten kanssa: Olen jo pitkään halunnut aloittaa blogin mutta mitä annettavaa itellä muka enää olisi? Jokatapauksessa tää sun blogi tuo mulle niin suurta iloa ja inspiraatiota aina, toivon todellakin että voitat kyseisen palkinnon <3

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Kiitos niin paljon ihanasta kommentistasi <3 Minulle merkkaa todella paljon, että niin monet teistä ovat lukeneet blogiani jo sieltä ihan alkumetreiltä asti ja olette edelleen mukana! Uskomatonta, kiitos! <3
      Ja tiedän niin hyvin tuon epävarmuuden fiiliksen oman blogin aloittamisen suhteen. Itse aikanaan mietin vain, että "noh, mitä mä sillä häviän jos tästä ei tulekaan mitään. Ainakin olen kokeillut" Joten isot tsempit sinne ja en voi muuta sanoa kuin, että rohkeasti vain kirjoittamaan omaa blogia. Kirjoitat sellaisia juttuja ja toteutat sellaisia postauksia, joita itse haluaisit lukea. Sillä pääset jo pitkälle! Halit xxx

      Vastaa
  6. E 12.09.2016

    Täytyy myöntää että itse aluksi ohitin blogisi just sen takia, että ajattelin sen olevan jalkapallovaimoilua. Hävettää nyt, koska sen kerran kun eksyin tänne lueskelemaan, on susta muodostunut ihan yksi lempibloggaajistani 🙂 Jatka samaan malliin, oot upea!

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Kiitos rehellisestä kommentistasi <3 En usko, että olet todellakaan ainoa joka on ajatellut juuri samalla tavalla! Ihanaa kuitenkin kuulla, että pidät blogistani nyt! Kiitos kun seuraat <3

      Vastaa
  7. Nina 12.09.2016

    Hienoa, mahtavaa! Kävin antamassa ääneni sulle, Metti! 🙂 Blogistasi on tullut minulle ehdoton nro1! Tyylisi on todella upea! Saan sinulta paljon inspiraatiota omaan pukeutumiseeni, sekä myös meikki- ja hiustyyleihin. Lisäksi blogisi on kaunis! Niin ulkoasu kuin sisältö. Jatka samaan malliin! <3

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Kiitos niin paljon Nina äänestäsi! <3 Mahtavaa kuulla, että voin toimia inspiraationa ja että blogini miellyttää kaikin tavoin! Iso kiitos sinulle kun seuraat <3

      Vastaa
  8. Jemina 12.09.2016

    Mahtavaa! Ja sait ääneni tietenkin! 🙂 Muutamia vuosia sitten luin blogeja ahkerasti, mutta myöhemmin ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle kiireiden keskellä ja mielenkiinnon lopahtaessa. Sinun blogisi kiinnitti kuitenkin huomioni heti silloin kun aloitit ja käyn aina säännöllisesti katsomassa uudet postaukset (Instassa ja Snapchatissa tietenkin myös ;)). Se on pysynyt yhtenä niistä harvoista, joita edelleen seurailen.

    Tyylisi on upea, blogin kautta välittyvästä persoonasta puhumattakaan! Erityiskiitos laadukkaista kuvista. Ehkä kaikista eniten itseäni miellyttää kuitenkin hyvin kirjoitettu teksti. Ei ole mitään pahempaa, kuin muuten laadukas blogi, joka pilataan kirjoitusvirheillä ja tönköllä tekstillä.

    Hyvää syksyä sinulle ja teidän perheelle 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Kiitos ihan mielettömän paljon äänestäsi <3 Ihana kuulla, että jaksat palata blogiini aina uudelleen. Toivottavasti blogini voi olla pieni rentoutumishetki sinulle kiireisen arjen keskellä 🙂

      Minulle tekstien kirjoittaminen on aina se hankalin osuus ja siinä omasta mielestäni minulla on ehkä eniten kehitettävää. Mutta ainoastaan kirjoittamalla tulee paremmaksi kirjoittajaksi, joten eiköhän tästä ole suunta vain ylöspäin 😉 Ihanaa syksyä sinullekin <3

      Vastaa
  9. Anna Sofia 12.09.2016

    Onnea Metti vielä tätäkin kautta! Sun blogi on ollut laadukas ensimmäisestä päivästä lähtien, joten voitto olisi todellakin ansaittua.

    Onnea kisaan ja terveisiä täältä Ranskasta! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 12.09.2016

      Kiitos niin paljon Anna Sofia! Ihastelen sinua ja tyyliäsi aina instassa, upea olet <3

      Vastaa
  10. Jenna 12.09.2016

    Ihana ja raikas blogi. Annoin ehdottomasti äänen sinulle.

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Voi kiitos niin paljon!!<3

      Vastaa
  11. Vmmm 12.09.2016

    Olet todellakin paikkasi ansainnut!

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Kiitos todella paljon! <3

      Vastaa
  12. Marianne 12.09.2016

    Onneksi olkoon ehdokkuudesta!
    Ja ihanaa että jaat tunteitasi ja ajatuksiasi 🙂
    Jatka samaan malliin – Olet upea!
    xx
    http://mariannelle.com/

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Kiitos niin paljon kauniista sanoistasi <3

      Vastaa
  13. Haidi 12.09.2016

    Blogisi on ehdottomasti yksi lemppareistani, aina laadukas ja tekstitkin sisällöltään hyviä! Videot on ollut hauskoja ja snappisikin ihanan arkisia aina välillä kaiken viimeistellyn vierellä 🙂 itse eksyin blogiisi Hannan blogin kautta, heti kun sen perustit ja tänneppäs jäin! <3

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Voi miten mahtavaa kuulla! Iso kiitos kun seuraat <3

      Vastaa
  14. Anne 13.09.2016

    Tosi tyylikkäitä kuvia.Mustavalkoisissa kuvissa on vaan sitä jotakin…Sinulla on kiva ”pehmeä” kirjoitustyyli,sitä on mukava lukea.Olet kehittynyt mielestäni nopeasti tai oikeastaan ollut heti jo aloitettuasi taitava blokkaaja.Onnea äänestykseen!

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Kiitos ihanasta kommentistasi. Mahtavaa kuulla, että lukijat ovat huomanneet kehityksen blogissani <3 Kiitos sinulle kun seuraat! …Ja joo,itsekin rakastan mustavalkoisia kuvia. Niissä todellakin on sitä jotain <3

      Vastaa
  15. Anna-Sylvia 13.09.2016

    Paljon onnea ehdokkuudesta, ihana Metti! <3 Toivon todella, että voitat -olisit sen niin ansainnut. Blogisi on ollut lempparini jo pitkään. Silmä lepää uskomattoman kauniissa, laadukkaissa ja inspiroivissa kuvissa. Tekstejäsi on kiva ja helppo lukea. Sinulla on sanomaa, mutta tekstisi ovat samalla sopivan keveitä. En jaksa lukea liian raskaita ja analysoivia blogitekstejä. Sun blogista välittyy huikean tyylin lisäksi valtavan hyvä energia. P.S. Olen uskonut sinuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaisia ennakkoluuloja sinua kohtaan.

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Voi että, kiitos niin paljon kauniista sanoistasi! <3 Itselleni kuvat ovat tärkein osa blogia, joten niihin haluan aina panostaa 🙂 Mahtava kuulla, että olet ollut blogini matkassa jo alusta asti! Iso kiitos siitä <3

      Vastaa
  16. Terhi 13.09.2016

    Toivon todellakin, että blogisi valitaan voittajaksi!

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Kiitos paljon! <3

      Vastaa
  17. Maribel 13.09.2016

    äänestin sinua Metti, koska asukuvasi ovat aina niin inspiroivia ja oikeasti helposti tuoteutettavissa jos haluaisin itse ostaa jotakin vastaavaa. Muutama muu blogi, joka on ehdolla yrittää ehkä liikaa erikoisuudellaan tai on muuten vain sentaationhakuinen teksteillään. Sinä olet niin aito, ystävällinen ja klassisen kaunis luonnollisesti 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Kiitos niin paljon äänestäsi, arvostan sitä todella <3 Ihanaa kuulla, että saat blogistani inspiraatiota omiin asuvalintoihin. Se on ihan mahtava juttu <3 Tänä vuonna vuoden muotiblogiksi on ehdolla paljon upeita blogeja, joten kisa tulee varmasti olemaan todella tiukka 🙂

      Vastaa
  18. Oona 13.09.2016

    Olet kyllä ehdottomasti ehdokkuutesi ansainnut! Vaikka et ole monia vuosia bloggannut niin täältä puolelta huomaa, että olet kehittynyt nopeaasti ammattilaiseksi! Olen saanut täältä omaan pukeutumiseeni inspiraatiota vaikka kaikki asut eivät ole minulle aina olleet mieleen/ päälle. Näytät kuitenkin aina hyvälle ja selvästi muoti on sinun juttusi. Eniten kuitenkin saan täältä suosituksia kauneudenhoito tuotteista. Omalle kuivalle iholleni moni tuotteista on sopinut täydellisesti eli, jos tiedät hyvistä tuotteista niin täällä innolla otan vastaan! Kiitos ihanasta blogistasi ja hyvää syksyä koko perheellesi 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Kiitos <3 Ihan huikeaa kuulla, että vaikka tyylini ei välttämättä olisikaan ihan sinun makuusi, saat silti vinkkejä blogistani esim just kauneudenhoitojutuissa 🙂 Ja ihana myös kuulla, että kehitykseni bloggaamisen suhteen välittyy sinne ruudun toiselle puolelle. Vaikka kehityttävää on vielä hurjasti, koen, että olen oppinut jo tässä reilussa vuodessa todella paljon! 🙂

      Vastaa
  19. Anna 13.09.2016

    Sait ääneni, tietty 😉 Blogisi on ehdottomasti Suomen paras. Terkut Englannista!

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.09.2016

      Voi kiitos niin paljon äänestäsi! Arvostan sitä todella! <3

      Vastaa
  20. Maija 15.09.2016

    Äänestin ehdottomasti. Toivottavasti voitto tulee oikeaan osoitteeseen, eli sinulle. ☺️

    Vastaa
    • Metti Forssell 18.09.2016

      Kiitos niin paljon äänestäsi <3 <3 <3

      Vastaa
  21. Jenni 17.09.2016

    Onnea Metti! Olet todellakin ehdokkuuden ansainnut <3 Olen lukenut blogiasi ihan alusta asti ja tykkään todella paljon tyylistäsi, kirjoitustavastasi, postausten monipuolisuudesta ja laadukkuudesta sekä videopostauksista. Ihailtavaa kuinka jaksat panostaa blogiin lapsiarjen keskelläkin. Kateellisia ja ennakkoluuloisia ihmisiä riittää aina, joten ne voi jättää vain omaan arvoonsa. Kiitos blogistasi, se on ainakin itselleni aina mieluinen paikka vierailla. Ääneni menee ehdottomasti sinulle 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 17.09.2016

      Kiitos niin paljon Jenni! On ihan mahtavaa lukea teidän kommentteja siitä miten olette seuranneet blogiani jo sieltä ihan alkuajoista lähtien. Se, että niin moni on ollut mukana jo pitkään merkkaa minulle ihan uskomattoman paljon <3 Suuri kiitos siis sinulle! <3

      Vastaa
  22. Totti 23.09.2016

    Mahtavat hiukset! Kiitos myös Niki Strbianin kuville.

    Vastaa
    • Metti Forssell 23.09.2016

      Kiitos! Niki on paitsi lahjakas kuvaaja, myös mitä ihanin ihminen <3

      Vastaa