Eilinen äitienpäivä sai minut pohtimaan uudelleen postausaihetta, josta olin jo hetki sitten päättänyt luopua. Äitienpäivän myötä ajatuksiini kuitenkin palasivat taas pohdinnat vanhempiin, ja varsinkin äiteihin, kohdistuvasta kritiikistä. On sääli miten paljon ulkopuolelta asetetaan turhaa painetta äideille sekä ikävää negatiivista kritisointia vanhempia kohtaan, vaikka oikeasti toisia vanhempia pitäisi tsempata ja kannustaa arjessa eteenpäin. Milloin ihmiset tajuavat ja hyväksyvät sen, ettei ole vain yhtä tapaa olla hyvä vanhempi?
Itselleni postausaihe tuli mieleen kun sain noin kuukausi sitten kritisoivan kommentin liittyen äitiyteeni. Luultavasti tuolle anonyymille ihmiselle kyseessä oli vain nopea ja ”harmiton” heitto, mutta jokin hänen sanomassaan viesti siitä, että hän todella halusi pahoittaa mieleni.
Itse olen aika hyvin osannut ”suojella” itseäni someraivolta ja sulkea silmäni nettikirjoitteluille ja muille anonyymien höpinöille. En ole lukenut minusta kirjoitettuja juttuja moniin moniin vuosiin, sillä tajusin jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että anonyymien kirjoitteluihin ja ”mielipiteisiin” on mahdotonta vaikuttaa. Tällä kertaa kommentoija oli kuitenkin löytänyt tiensä blogiini ja varta vasten tullut tänne kertomaan mielipiteensä. Tiedän, että tällainen asiaton kommentointi viestii ainoastaan anonyymin omasta pahasta olosta eikä hänen sanomisillaan ole edes oikeastaan mitään tekemistä minun kanssani. Ihminen, joka on sinut itsensä ja omien tekemistensä kanssa, ei tarvitse lähteä kritisoimaan muita. Anonyymin toive oli ehkä satuttaa minua, mutta tämä kommentti kuitenkin sai minut pohtimaan aihetta entistä syvemmin. Miksi nimittäin tuntuu siltä, että nykypäivänä on ”ihan ok” mennä arvostelmaan ja kommentoimaan toisten vanhemmuutta? Kuka ylipäätään määrittelee sen, millainen on ”hyvä” äiti tai isä? Eikö jokainen vanhempi saisi tehdä tämän määritelmän ihan itse?
Itse ajattelen vahvasti niin, että jokainen vanhempi haluaa olla omille lapsilleen se paras mahdollinen äiti tai isä. Ainakin minä teen kaikkeni lasteni eteen ja tietoisesti pyrin kehittämään itseäni myös siinä, miten olla entistä parempi vanhempi näille kahdelle rakkaimmalleni. Tiedostan omat vajaavaisuuteni (joita meillä kaikilla vanhemmilla on, kenenkään ei tarvitse olla supervanhempi!) ja niiden kautta pystyn kehittämään itseäni. On myös hyvä muistaa, että vanhemmuus on jatkuvaa tasapainottelua, sillä jatkuvasti ollaan uuden äärellä lasten kasvaessa ja kehittyessä. Samalla tavalla kun lapset kasvavat ja muuttuvat, muuttuu myös vanhemmat ja vanhemmuus.
Vaikka vanhempana ”aina voisi tehdä asiat paremmin”, olisi hyvä myös muistutella itseään JA TOISIA vanhempia siitä, että vähempikin riittää. Vanhemmuus on haastavaa ja varmasti asettaa koviakin paineita monille ihmisille. Vanhemmuus on myös todella henkilökohtainen asia eikä siitäkään syystä ole missään nimessä oikea arvostelun kohde. On sääli miten ulkopuolinen kommentointi (monesti tuntemattomilta, jotka eivät oikeasti tiedä mitään?!) saa vanhemmat kyseenalaistamaan itsensä ja pohtimaan omaa vanhemmuuttaan. Miten saisikaan kaiken tuon turhan kritiikin käännettyä positiiviseksi tsempiksi? Siinäpä vasta haaste.
Ikävää, että olet saanut ikävää kommenttia koskien vanhemmuutta. Itselläni ei ole lapset vielä ajankohtaisia, mutta jos joskus lapsia mulle suodaan niin ehdottomasti yksi pelottavimpia asioita on muiden äitien arvostelu. Ja se on surullista miten kiinnitän siihen huomiota vaikken edes omista lapsia! Miksi tollasia asioita tarvii edes miettiä? Varsinkin naiset on niin julmia toisilleen.
Moni voisi paremmin ajattelemalla, jos et voi auttaa toisia, älä ainakaan
vahingoita heitä. On surullista nähdä, miten (pienten) lasten äitejä moititaan milloin mistäkin. Todellisen ystävän tuntee siitä, että hän osaa iloita ystävän onnistumisesta.
Samaa mieltä. Varsinkin jos äiti pitää itsestään ja parisuhteestaan huolen, niin aina joku kokee sen olevan pois lapselta… kaunis ja omistautuva äiti et ilmeisesti voi olla samaan aikaan, puhumattakaan että olisi kelpo vaimokin vielä samanaikaisesti. Turhauttavaa. Annetaan jokaisen kasvattaa omansa kuten halutaan 🙂
Voi että, onpa harmillista! 🙁
Minä oon pitkään seurannut teitä ja aina vaan ihailen teidän taitoa olla yhtäaikaa äiti ja isi ja vielä niin söpö pariskunta 😀
Hyvä kirjoitus ja niin totta joka sana! Valitettavasti juurikin näin on, että negatiivinen kommentoija purkaa yleensä omaa pahaa oloaan muihin 🙁
Ps. Sun tyyli on ihana <3
Hei Metti!
Ihanaa päivää ja tulevaa kesää sinulle ja perheellesi. Olet todella ihana ihminen vaikka en sinua tunne kun sinne kautta. Jo se että ajakaa vastata viesteihin oudoille ihmisille ajattelen niin että sinulla on suuri ❤️ Se ilahduttaa ainakin minua. Itse äitinä tiedän miltä tuntuu kun tullaan arvostelemaan miten hoidan tai neuvon ja ojaan lastani. Te olette niiin niiin ihana perhe ja annatte lapsillenne aikaa Kumpa kaikki muutkin voisivat antaa sen myötä lasten ja nuorten pahoinvointia ei olisi tai sitä olisi ainakin paljon vähemmän. Lapsi vaatii syliä, rakkautta ja välittämistä.
Se että anonyyminä voidaan kirjoitella ja loukata toista EN ymmärrä hänellä täytyy itsellä olla asiat huonosti ja kateus nostaa päätään. Jokaisella meillä on omat jaasteemme eikä kannata kadehtia tai loukata toista. Kaikkea hyvää joka ikiselle äidille. Me teemme hienoa työtä jokainen omien lastemme eteen ja ollaan ylpeitä siittä ja jos me emme arvosta omaa tekemistämme emme arvosta silloin lapsiamme.
Samaa mieltä muiden kanssa, on todella ikävää että joku kritisoi toisen äitiyttä. Ja vielä anonyymina blogissa. Täytty muistaa että olemme kaikki yksilöitä joilla on oma persoonallisuus ja tyyli – myös vanhemmuudessa. Ja se on just ihanaa ja rikastuttavaa!
Hei, nostan suuresti hattua kaikille bloggaajille, jotka uskaltavat julkisesti kirjoittaa omalla nimellään. Laittaa persoonansa ja itsensä avoimesti peliin. Se vaatii sisäistä rohkeutta ja rehellisyyttä, jota läheskään kaikilta ei löydy. Anonyymi arvostelu pitää vaan jättää omaan – mitättömään – arvoonsa. Sekin varmasti vaatii taitoa. Ole oma ihana itsesi, äläkä anna KENENKÄÄN aliarvioida.
Hei!
Hyvin kirjoitettu teksti ja olen kanssasi lähes samaa mieltä kaikesta. Kuitenkin näin luokanopettajana eli ns. ammattikasvattajana olen ikäväkseni joutunut huomaamaan todella paljon vanhempia, jotka eivät ajattele lastensa parasta tai pyri olemaan niitä parhaimpia vanhempia. Laiminlyötyjä lapsia ja moniongelmaisia vanhempia on todella paljon. Sen takia minä ainakin pidän sitä hyvänä kehityksenä, että kynnys perheiden epäkohtiin puuttumiseen on pienentynyt ja esim. lasun tekeminen on nykyään melko yleistä. Ja toisaalta myös suhtautuminen lasuihin on muuttunut niin, että se nähdään tukitoimena ja joskus jopa vanhemmat itse pyytävät, että heistä tehtäisiin lasu, jotta saisivat tarvitsemaansa apua. Tällä halusin siis vain tuoda esille sitä, kun sanoit, että annetaan jokaisen vanhemman itse päättää, mitä on hyvä vanhemmuus. Niin hieno kuin se ajatus onkin, niin se ei todellisuudessa toimi ja sen vuoksi olen iloinen, että ulkopuolinen (esim. huolestunut naapuri, opettaja yms.) voi puuttua tilanteeseen. Viimeksi tänään jouduin itse olemaan yhteydessä vanhempaan, joka 7-vuotiaan oppilaan omien sanojen mukaan oli antanut luvan ladata puhelimelleen pelin, jossa tapetaan todella raaásti. Tämä nyt oli hyvin kevyt esimerkki, mutta valitettavasti ikäviä asioita tapahtuu perheissä todella paljon, kun vanhemmat eivät joko välitä lapsestaan (kyllä, näitä todella on) tai painivat itse isojen omien ongelmiensa kanssa. Tämä ei siis millään tavalla nyt liity teidän perheeseen, vaan tuohon sanomaasi, että toisten perheiden lasten kasvatukseen ei pitäisi kenelläkään ulkopuolisella olla mitään sanomista. Kun huoli lapsesta herää (oli se sitten kuka tahansa, vaikka tuntematon kadun tallaaja), niin siihen pitää mielestäni puuttua. Pahoittelut vielä, että toin näin synkän näkökulman tähän aiheeseen. Joka tapauksessa aurinkoista kesän alkua teidän perheellenne!