KEVÄTTÄ RINNASSA

Zara Blouse / Bershka Jeans / Chanel Bag / Kurt Geiger Shoes

Siis kuinka ihanaa on ollut kun olemme viime päivinä saaneet nauttia tuosta kauniista ja energisoivasta auringonpaisteesta? <3 Valolla on kyllä ihmeellinen vaikutus ihmisen jaksamiseen. Huomaan omassa virkeys- ja energiatasossani ainakin huomattavan eron. Jaksaa ihan eri tavalla kun ei ole ”koko ajan” pimeää.

Vaikka sää kuinka kauniin aurinkoinen onkin, pitävät kovat pakkasasteet huolen siitä, että kevään alkaminen jää toistaiseksi vielä haaveeksi. Mutta minkäs sille mahtaa, että mieli on jo kovasti keväässä. Millään ei enää innostaisi pukeutua kokomustiin vaatteisiin tai kietoa ylleen miljoonia kerroksia neuleita ja huiveja. Haluaisin vain pukeutua kevyesti silkkipaitoihin, vaaleisiin farkkuihin, tennareihin, pastellisävyihin ja muihin ihaniin kevätvaatteisiin… ahh. Yhtenä päivänä päätinkin ottaa pienen varaslähdön kevääseen ja valitsin päälleni keväisemmän asukokonaisuuden (..kuvissa tosin ei näy sitä paksua neuletta, pitkää takkia, huivia, pipoa tai hanskoja, jotka minulla myös oli päälläni näiden vaatteiden lisäksi :D). Pallokuosi yhdistettynä farkkuun on minusta trendikäs, mutta samalla ihanan ajaton yhdistelmä. Valkoiset nilkkurit tuovat kokonaisuuteen hieman piristävää trendikkyyttä sekä ihanaa kevään fiilistä.

Mitä te tykkäätte pallokuosin ja farkun yhdistelmästä? Entäpäs kumpi iskee kovempaa; valkoinen pohja mustilla palloilla vai musta pohja valkoisilla?

Photos: Hanna Väyrynen/ edit by me

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

12 kommenttia

  1. Emilia 21.02.2018

    Todellakin mielettömän trendikäs yhdistelmä, joka on samalla jotenkin ihanan kevyt ja raikas!<3 Love it – herätit täälläkin kevättä rintaan! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 21.02.2018

      Kiitos Emilia! Raikkaus on just se elementti mitä pitkän talven jälkeen kaipaa pukeutumisessa 🙂 Kevät tule jo!

      Vastaa
  2. Saaga 21.02.2018

    Tykkään mustasta pohjasta valkoisilla palloilla. Olen uusi blogisi lukija ☺ Kiitti kivasta blogista!

    Vastaa
    • Metti Forssell 21.02.2018

      Kiitos! Ihanaa kuulla, että olet löytänyt blogini 🙂 Lämpimästi tervetuloa seuraamaan <3

      Vastaa
  3. Jonna 21.02.2018

    Tosi ihana asu! <3 Iski itsellekin into saada samanlainen paita 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 21.02.2018

      Kiitos paljon Jonna! 🙂 Tämä paita on kyllä kiva ja vielä monikäyttöinen, kun menee hyvin esim nahkahousujen kanssa dinnerillä ja sit näin farkkujen kanssa arkikäytössä 🙂

      Vastaa
  4. Marianne 22.02.2018

    Huippu ihana yhdistelmä! 🙂 <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Vastaa
    • Metti Forssell 22.02.2018

      Kiitos paljon Marianne <3 Mäkin fiilistelen jotenkin tätä tosi paljon 😀 Kevääääät!!

      Vastaa
  5. Lina Simojoki 22.02.2018

    Wau nyt on kyllä pakko sanoa että tuo asu on yksi mun lempiasuista mitä oon täältä sun blogista bongannut <3! Varsinkin nuo kengät tuo ihanan ja raikkaan fiiliksen <33

    Vastaa
    • Metti Forssell 23.02.2018

      Eikä? Ihan mahtavaa! kiitos paljon ihana <3

      Vastaa
  6. Iina 23.02.2018

    Ihana paita! Tykkään mustasta valkoisilla palloilla. Mä ajattelen aina käytännöllisesti- jos paidalle sattuisi tipahtamaan jotain, niin mustapohjaisesta se ei näkyisi niin selvästi kuin valkopohjaisesta ? Tykkään tuon paidan mallista kovin. Pitääpä tehdä visiitti viikonloppuna Tukholman Zaraan!
    Mukavaa viikonloppua ☀️

    Vastaa
    • Metti Forssell 23.02.2018

      Kiitos Iina! Hei hyvä pointti – enpäs tätä ajattelutkaan! Lasten kanssa touhutessa kun aina sattuu ja tapahtuu 😀 Hei voi ihanaa, olet menossa Tukholmaan? Minäkin suuntaan sinne muutaman viikon päästä 🙂 Hauskaa reissua!

      Vastaa