MITÄ PAKKAAN MUKAANI AURINKOLOMALLE?

Huomenna saamme sanoa heipat vähäksi aikaa tälle kylmälle ja kolealle, kun suuntaamme perheen kanssa lomalle Thaimaahan. Ihan mielettömän ihanaa lähteä! En ole millään tasolla talvi-ihminen (suoraan sanottuna inhoan), joten lämpimään pääsy on kerrassaan ihanaa. Suunnitelmissa kaikin puolin rentouttava ja mahdollisimman helppo resorttiloma lasten kanssa. Lilia on fiilistellyt tulevaa lomaa jo koko kuluneen viikon ja pakannut leikisti omat uimapukunsa kymmeniä kertoja matkalaukkuunsa. Tänään hän saa sen vihdoin tehdä oikeasti <3

No mitä minä sitten puolestaan pakkaan omaan laukkuuni mukaani lomalle? Mitkä ovat ne tärkeimmät?

Lomavaatteet

Vaikka olenkin aikamoinen harmaa-hiiri arkipukeutumisessani ja suosin paljon neutraaleja värisävyjä, lomalla tykkään pukeutua pirteämmin. Lomalle pakkaan mukaan aina niitä klassisia kesäsävyjä, kuten valkoista ja vaaleansinistä, mutta rakastan lomalla pukeutua myöskin kirkkaanpiin sävyihin kuten esimerkiksi kauniiseen keltaiseen tai räväkkään kirkkaanpunaiseen. Raita-, pallo-, ja kukkakuosit ovat lomavaatetuksen printeistä omia suosikkejani. Tottakai laukussa on aina mukana myös loman tärkein vaatekappale eli bikinit! Uimapuku ja bikini valinnoissa tykkään leikitellä eli suosin erilaisia värisävyjä ja kuoseja sekä hauskoja yksityiskohtia, kuten esimerkiksi suloisia röyhelöitä. Lomalla käytän myös paljon väljiä, pitkiä mekkoja, joita pakkaan aina monia mukaan. Niitä on kiva käyttää esimerkiksi hotellin aamiaisella sekä altaalla. Illallisia varten pakaan mukaani aina astetta hienompia mekkoja.

Kengät & Laukut

Lomalle valitsen yleensä mukaani pari laukkua sekä kolmet, neljät kengät. Olki/bambulaukku on hyvä valinta lomalle, sillä sitä voi käyttää missä tilanteessa vain. Myöskin olkihattuja mukaani pakkaan yleensä pari. Mietin loman allas&ranta-asut sekä illallisasut aina etukäteen ja pyrin valitsemaan sellaisia kenkiä ja laukkuja, jotka sopisivat mahdollisimman monen valitsemani asun kanssa. Sandaalit ovat erinomainen kenkävalinta lomalle, sillä niitä voi käyttää altaalla kuin myös illallisella. Yleensä rantalomille pakkaan mukaan myös yhdet korot, joita voin halutessani käyttää illallisilla.

Korut:

Aurinkolomille mukaani lähtee paljon ohuita kultaisia kaulakoruja, valkoista sekä hauskoja hapsullisia koruja, etenkin hapsullisia korvakoruja. Mielestäni lomalla on hauska leikitella erilaisilla koruilla, jotka tuovat piristystä loma-asuihin. Esimerkiksi mustan uimapuvun kanssa värikkäät hapsukorvakorut ovat mielestäni suloinen yhdistelmä.

Kosmetiikka

Olen aika laiska pakkaamaan kosmetiikkatuotetteita lomille – varsinkin hiustuotteita. Rantalomilla olen erittäin laiska hiustenlaittaja, joten en pakkaan mukaani monia hiustenhoitotuotteita. Saatan ottaa hiusöljyn tai jonkin muun hiusksia pehmentävän/hoitavan tuotteen mukaan, mutta muuten ”salty ocean hair” -tyylillä mennään.

Minulta kuitenkin löytyy myös muutamia ”must have” -kosmetiikkatuotteita, mitkä aina lähtevät lomille mukaan:

– Kosteuttava kasvosuihke ja huulirasva lentokoneeseen: Lentokoneen ilma on kuivaa ja kuivattaa ihoa varsin nopeasti. Varsinkin pitkillä lennoilla mukanani kulkee aina kasvoja kosteuttava ja pehmentävä kasvosuihke sekä huulten iholle erillinen kosteuttava huulivoide. Kasvosuihkeen vaikutus on ihanan pehmentävä, kosteuttava ja piristävä – suosittelen lämpimästi testaamaan!

– Aurinkorasvat & aurinkoöljyt: Nämä raahaan mukanani aina Suomesta käsin. Omia suosikkejani ovat muun muassa Piz Buinin sekä Vichyn aurinkotuotteet. Yksi lempparituotteistani onkin Vichyn kuivaöljy, Ideal Body 3-Gold Oil. Tuotteessa on kullan, kuparin ja pronssin sävyisiä helmiäishiukkasia, jotka antavat iholle hohdetta. Tuote ravitsee ja kosteuttaa ihoa ja sitä voi käyttää vartalon lisäksi myös kasvoille tai jopa hiuksiin. I love it!

– Valkoinen kynsilakka: Valkoiset kynnet päivettynyttä ihoa vasten, yes please!

– Herkullisen sävyiset huulikiillot: Aurinkolomilla pyrin meikkaamaan mahdollisimman vähän ja kiitos ripsienpidennyksieni ja lomalla saadun päivetyksen vuoksi, tämä onkin yleensä varsin helppoa. Arjessa käytän paljon vanhanroosan ja nuden sävyjä huulissa, mutta lomilla erilaiset pinkit ja korallinsävyt ovat suosikkejani.

– Luonnonkosmetiikkaa iholle: Natural-meinini lomilla, joten pakkaan mukaani yleensä myös jonkin verran luonnonkosmetiikka. Varsinkin päivä- ja yövoiteeni ovat luonnonkosmettiikkaa ja tulevat tämän hetkiseltä luonnonkosmetiikka suosikiltani Patykalta.

 

Mitä te pakkaatte mukaan aurinkolomille? Löytyykö teiltä jotain ”must-have” -tuotteita? 🙂

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Kaisa 28.01.2018

    Ihanat bikinit! Mistä ne ovat? Entä valkoiset hapsukorvakorut? Loistava match 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Kiitos – mustakin nää on niin söpöt <3 Ne ovat H&M.n! Samoin valkoiset hapsukorvikset (tosin 4 vuotta vanhat jo…)

      Vastaa
  2. kata 28.01.2018

    Aivan mielettömän ihanaa lomaa!<3

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Voi kiitos paljon Kata! Jeeee loma <3

      Vastaa
  3. Jenni 28.01.2018

    Mistä nuo ihanan väriset bikinit? 🙂 minne päin Thaimaata menette, ja kuinka pitkä reissu kyseessä? Nauttikaa!!

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Bikinit ovat H&M! 🙂 Ja olemme suuntaamassa Phuketin lähelle!

      Vastaa
  4. Petra 28.01.2018

    Ihanaa lomaa koko perheelle, nauti, lepää, kerää aurinkoa varastoon ja vietä ihania päiviä!!!

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Jes – juuri noita asioita loman to-do listalla! Kiitos Petra <3

      Vastaa
  5. Karoliina 28.01.2018

    Mistä nuo korallit hapsukorvikset on? 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Ne ovat Stradivariuksesta! 🙂

      Vastaa
  6. Minna 28.01.2018

    Thaimaahan, ei thaimaaseen. 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Jes! Mietinkin, että mikä loppu on oikein 😀

      Vastaa
      • Have an Ice Day 28.01.2018

        Mä muistan kun oltiin mieheni kanssa menossa Thaimaahan ja hän kertoi äidilleen, että ollaan menossa Thaimaaseen niin edesmennyt toimittajan töitä tehnyt anoppi sanoi ”Menkää vaikka kuuseen”. Mieheni mietti hetken ja soitti uudelleen äidilleen ”Niin siis olemme menossa Thaimaahan” jolloin anoppi vastasi: ”No sitä minäkin.” Sen jälkeen olen aina korjannut kavereitakin jos joku on matkustamassa maaseen 🙂

        Vastaa
  7. Marianne 29.01.2018

    Ihanaa lomaa 🙂 <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Vastaa
  8. Sara 29.01.2018

    Me lähdetään kans lasten(4,5v ja 10kk) Thaimaahan loppuviikosta. En malta odottaa 🙂 Ihanaa lomaa teille 🙂

    Vastaa
  9. päivi 30.01.2018

    Pakkaan aina vähän liikaa mukaan, usein matkakohteesta tulee hankittua vaatteita ja muutakin- kaikkea ei tahdo saada sitten mahtumaan laukkuun.
    Tätä en opi ikinä!
    Oleellisten juttujen lisäksi mukaan lähtee aina hyvää lukemista.
    Ihanaa lomaa!

    Vastaa