HYVINVOIVAN IHON SALAISUUS

*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Forvever Livingin kanssa

Hymyilevä ihminen on kaunis. Ystävällinen ihminen on kaunis. Aito ihminen on kaunis. Kauneuskäsityksiä on monia – ihan yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Kauneus ei ole yksiselitteinen asia, sillä jokainen meistä itse määrittelee mikä on mielestään kaunista. Ulkoisia seikkoja tärkeämpää kauneudessa ovat itsevarmuus ja se miten nainen kantaa itsensä.

Kun kuitenkin puhutaan kauneudesta, usein ajatellaan ulkoista kauneutta. Vaikka sisäinen kauneus painaa vaakakupissa enemmän, ulkoiseen kauneuteen panostamisessa ei ole mitään väärää. Ulkoisesta kauneudesta huolehtiminen ja itsensä ehostaminen saattavatkin olla juuri niitä seikkoja, jotka voivat tehdä naisesta sisäisesti itsevarmemman.

Minulle raikas ja hyvinvoiva iho ovat ulkoisen kauneuden ydin. Ihonhoito on aina ollut minulle tärkeää ja olenkin pyrkinyt pitämään ihostani mahdollisimman hyvää huolta vuosien varrella. Olen aina ajattelut, että kun huolellisen ihonhoidon aloittaa jo nuorena, iho pysyy paremmassa kunnossa myös iän myötä. Ihon hyvinvointiin vaikuttavat niin sisäiset- kuin ulkoiset tekijät. Terveellinen ruokavalio ja runsas veden juonti ovat esimerkkejä sisäisistä tekijöistä, jotka vaikuttavat positiivisella tavalla ihoomme. Ulkoisesti vaikuttavia tekijöitä ovat puolestaan ympäristö ja ilmasto sekä esimerkiksi kaikki kosmetiikkatuotteet, joita päivittäin käytämme.

Ihonhoidosta kiinnostuneena olinkin todella iloinen, kun pääsin tekemään yhteistyötä Forever Livingin kanssa. Forvever Livingin tuotteissa pääainesosana toimii Aloe vera ja Forever onkin maailman suurin Aloe veran tuotteiden viljelijä, valmistaja ja jakelija. Nyt pääsin yhteistyön tiimoilta testaamaan heidän uutta ja edistynyttä Infinite by Forever -ihonhoitosarjaa. Tuotesarja on luotu käyttäen tieteen ja luonnon parhaita puolia innovatiivisella tavalla yhdessä. Infinite -ihonhoitosarjan tuotteet lupaavat parantaa ihon tasaisuutta sekä saada ihon näyttämään hehkuvalta ja kosteutetulta. Sen lisäksi tuotteet auttavat vähentämään hienojen juonteiden ja ryppyjen näkyvyyttä – loistavaa!

 

Infinite by Forever ihonhoitosarjaan kuuluu neljä eri tuotetta; kevyt ja kosteuttava puhdistusemulsio, kiinteyttävä seerumi sekä anti-aging kosteusvoide. Tämän lisäksi tuotepakettiin sisältyy vielä ravintolisä, joka tukee ihon hyvinvointia sisältä päin. Kokonaisuutena paketti on aika lyömätön yhdistelmä!

Olen käyttänyt sarjan tuotteita nyt noin kuukauden ajan eikä minulla ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Yksi suosikkituotteistani on sarjan puhdistusemulsio, jota käytän iltaisin kasvojen huolelliseen puhdistamiseen. Puhdas iho on edellytys sillä, että iho pystyy saamaan kaiken hyödynyövoiteesta. Tuote on mieto, mutta kuitenkin poistaa iholta tehokkaasti epäpuhtaudet. Käytön jälkeen iho on ihanan pehmeä ja puhdas. Puhdistuksen jälkeen levitän kasvoilleni sarjan tehokomponenttia, kosteusvoidetta, joka sisältää yli 15 ihoa hoitavaa ainetta. Aamulla iho tuntuu edelleen pehmeältä ja hyvin kosteutetulta.

Nyt sinulla on upea mahdollisuus voittaa itsellesi testiin tällainen ihana Infinite by Forever ihonhoitosarja. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tämän postauksen yhteyteen mitä kauneus merkitsee juuri sinulle? Osallistumisaikaa on tämän viikon sunnuntaihin 27.8.17 klo18 asti ja kaikki siihen mennessä tulleet kommentit ovat mukana arvonnassa. Onnea arvontaan!

Photos: Karoliina Jääskeläinen/Valoon Photography

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

121 kommenttia

  1. Eve 23.08.2017

    Hyvää henkistä olotilaa, siten sisäinen ja ulkoinen kauneus huokuu muillekin. Sitä että hyväksyy itsensä uniikit piirteet ja osaa korostaa niitä positiivisesti. Se että huolehtii itsestään kokonaisvaltaisesti ja tuo oman persoonallisuuden rohkeasti esiin. Hymy, ystävällisyys ja toisten huomiointi on piirteitä joita arvostan. Vähemmän on myös monesti enemmän.

    Vastaa
    • Kristel Rugemalira 23.08.2017

      Sisäistä että ulkoista mielenrauhaa. Kauneus hehkuu sisältäpäin, kun on sinut itsensä kanssa. Hymy on yksi kaunein asia mitä ihmiselle on annettu ja ystävällisyys. Olen myös sitä mieltä että luonnollisuus on kaunista.

      Vastaa
    • armi vartiala 24.08.2017

      Ikääntyvälle iholle hyvää.Kaikki mikä edistää terveyttä ja hyvinvointia on plussaa.

      Vastaa
    • Heidi 24.08.2017

      Kauneus merkitsee minulle onnellisuutta joka kumpuaa sisältä ja näkyy ulos 🙂

      Vastaa
  2. Tiia 23.08.2017

    Kauneus on sitä, että ihminen voi sisäisesti niin hyvin, että se hehkuu myös ulospäin. Tuo on totta mitä sanot; jos kosmeettinen kauneudenhoito saa aikaan hyvän ja itsevarman olon, se vaikuttaa silloin niin ulkokuoreen kuin tuohon sisäiseen hehkuunkin!

    Vastaa
  3. Satu 23.08.2017

    Juuri nuo luettelemasi hymy, aitous ja ystävällisyys tekevät mielestäni kauneuden. Samoin sisäinen hyväolo näkyy ulkoisena kauneutena. 🙂

    Vastaa
  4. Virpi 23.08.2017

    Sitä että on sinut itsensä kanssa. Hyväksyy kanssa kulkijat rotuun, uskontoon, ulkonäköön… katsomatta.

    Vastaa
  5. Soikku 23.08.2017

    Tasapainoinen, hyvä olo ja ystävällinen käytös huokuu kauneutena ulospäin. Ulkoisen kauneuden lähtökohta on hyvin hoidettu iho.
    Ihminen voi olla kaunis ulkoisesti, mutta rumat käytöstavat vievät kauneuden mennessään.

    Vastaa
  6. Iiris 23.08.2017

    Minullekin ihon kunto on yksi tärkeimmistä! Hymy on tärkein! Lisäksi raikas ja kevyt meikki viimeistelee lookin. 🙂

    Vastaa
  7. Tuumummi 23.08.2017

    Hyväntuulinen, hyvinvoiva ihminen jaksaa huolehtia itsestään ja muista. Sellainen ihminen on mielestäni kaunis. Upeinkaan trendimeikki ja treenattu vartalo eivät näytä kauniilta, jos niiden kantaja on nyrpeän ja pahantuulisen tai vihaisen näköinen. Hymy on se kaunein asuste!

    Vastaa
  8. Maija Viola 23.08.2017

    Itsevarmuutta. Itsevarmuus ja kauneus kulkevat käsi kädessä! 🙂 Kaikki olemme kuitenkin kauniita juuri sellaisina kuin olemme, mutta meidän kaikkien tulisi kantaa itsemme hyvin! ❤

    Vastaa
  9. Marjaana 23.08.2017

    Hyvä ja energinen fiilis on kauneutta ja se syntyy itsestään ja perustarpeistaan huolta pitämällä. Hyvä energia säteilee ulospäin! 🙂

    Vastaa
  10. Katariina Reinikainen 23.08.2017

    Aitoutta, vilpittömyyttä ja ystävällisyyttä 🙂

    Vastaa
  11. Kristel 23.08.2017

    Sisäistä että ulkoista mielenrauhaa. Kauneus hehkuu sisältäpäin, kun on sinut itsensä kanssa. Hymy on yksi kaunein asia mitä ihmiselle on annettu ja ystävällisyys. Olen myös sitä mieltä että luonnollisuus on kaunista.

    Vastaa
  12. Linda 23.08.2017

    Minulle sisäinen kauneus on tärkeintä, sitä ja sen kautta voi levittä muillekin hyvää olotilaa. En kiinnitä huomiota muiden sekä itseni ulkoiseen kauneuteen muuten kuin positiivisesti, huomioimalla ihmisten erilaisia kauniita piirteitä. Arvostan eniten luonnollisuutta ja mielestäni kauneuden nykyinen käsite ei palvele tarkoitustaan, sillä ajattelen, että kauneuteen ei voi pyrkiä muuttamalla itseään jollain tapaa. Jokainen ihminen on kaunis itsenään. Ihon ylläpitäminen hyväkuntoisena on kuitenkin minulle tärkeää, sillä se kertoo itsensä arvostamisesta, hyvistä elämäntavoista ja halusta pitää itsestään huolta.

    Vastaa
  13. NannaEA 23.08.2017

    Kauneus merkitsee minulle sitä, että pyrkii viihtymään ihan omana itsenään. Mielestäni ihminen on kauneimmillaan tasapainoisena: itsestään huolehtiminen ja omassa nahassaan viihtyminen kuvastuu ympäristöön. Kuten sinäkin sanoit, kauneus on kokonaisvaltaista- kerran tapasin naisen, joka ulkoisesti näytti mielettömän kauniilta, mutta ilkeä persoonallisuus ”rumensi” häntä kun häntä oppi vähän tuntemaan.

    Vastaa
  14. Lina Simojoki 23.08.2017

    Aivan ihana tunnelma kuvissa <3. Mulle kauneus merkitsee lähes yhtä paljon sisäistä kuin ulkoista hyvinvointia. Tärkeää on löytää tasapaino ja ratkaisu jos on ollut komplekseja oman itsensä kanssa mutta ennen kaikkea että osaa työstää hyvää itsetuntoa. Hyvällä itsetunnolla on helppo motivoida muita rakastamaan itseään ja löytää myös itsessä entistä enemmän hyviä puolia. Jos ulkoisesta kauneudesta puhutaan, niin tykkään tosi paljon pukeutua silloin tällöin off the shoulder- vaatteisiin tai selkäaukollisiin mekkoihin. Varsinkin kokonaan avoin selkä saa mulle tosi kauniin ja naisellisen olon <3.

    Vastaa
  15. Sarnegna 23.08.2017

    Kauneus merkitsee minulle sitä, että itse tuntee itsensä täydelliseksi. Ei ole mitään väliä mitä muut sinusta ajattelevat. Jos pidät itseäsi kauniina, se näkyy muille ulospäin. Silloin olet itsevarmempi, onnellisempi ja ennen kaikki hymyilet paljon!?Ei ole olemassa käsitystä siitä, että joku tietynlainen piirre on kaunista. Kauneus on katsojan silmässä ja jos kaikki näkevät itsensä kauniina, silloin kaikki ovat kauniita.

    Vastaa
  16. Jenni 23.08.2017

    Hymy, aitous, iloisuus, ihosta huolehtiminen ja sinut itsensä kanssa.

    Vastaa
  17. Xeveliina 23.08.2017

    Kauneus on kaikkea sitä, mitä on jalanpohjien ja päälaen välissä. Sisäisesti ja ulkoisesti!

    Vastaa
  18. Nina Rahja 23.08.2017

    Kauneus on henkinen hyvinvointi <3

    Vastaa
  19. Tiina 23.08.2017

    Minulle kauneus merkitsee positiivisuutta, ystävällisyyttä ja pyytettömiä tekoja muiden hyväksi. Kauneus tulee nimenomaan sisältä päin ja kun ihminen voi hyvin, hän myös hehkuu ulospäin.

    Vastaa
  20. Heli 23.08.2017

    Kauneus merkitsee minulle itsestäni huolta pitämistä. Se on terveellinen ruokavalio, riittävästi unta, ulkoilua. Pidän huolta kasvojeni ja käsieni ihosta erityisesti. Pieni meikki korostaa piirteitä mutta sopivasti. Huomion Perheeni ja ympäröivän maailman. Koiran omistajana ja ulkoiluttajana olen kaikkien ihmisten kuuntelija sukupuoleen, ikään, väriin tai mihinkään muuhunkaan kantaa ottamatta. Kuuntelen ja välitän – annan aikaani. Ja mikäs sen ihanempaa on kuin kaunis valloittava hymy, kohtelias käytös.

    Vastaa
  21. Marika 23.08.2017

    Kauneus on hyvää oloa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Huoliteltu olemus tuo hyvänolon ja varmuudeen ja se saa kehon voimaan hyvin.

    Vastaa
  22. Nanni 23.08.2017

    Henkistä ja fyysistä hyvinvointia 🙂

    Vastaa
  23. Martsu 23.08.2017

    Kaunetta minulle on onnellisuus, luonnollisuus ja hyvä olo omasta kehosta! Myös persoonalliset yksityiskohdat ihmisten piirteissä on kauniita ja kiinnostavia.

    Vastaa
  24. Katja 23.08.2017

    Kauneus merkitsee minulle hyvänolon harmoniaa, itsevarmuutta ja itsensä hyväksymistä.

    Vastaa
  25. Katja 23.08.2017

    Kauneus merkitsee minulle itsevarmuutta, onnellisuutta ja hymyä.

    Vastaa
  26. Kirppu 23.08.2017

    Kun näen jotain kaunista, minulle tulee hyvä fiilis. Hymyilyttää.

    Vastaa
  27. Tep 24.08.2017

    Kauneus merkitsee minulle sekä itsensä että toisten hyväksymistä.

    Vastaa
  28. Niina 24.08.2017

    Rakastava ihminen on kaunis 🙂

    Vastaa
  29. Anna 24.08.2017

    Kauneus on mielestäni itseluottamusta, ystävällisyyttä, hyvinvointia ja aitoa hymyä. Lisäksi arvostan luonnollisuutta. 🙂

    Vastaa
  30. Laura 24.08.2017

    Kauneus on itsensä hyvinvoinnin huolehtimista sisäisesti ja ulkoisesti. Kauniit ajatukset ja kaunis käytös muita kohtaan saa ihmisen loistamaan ulospäin kauniimmin. Myös hyvät tuotteet auttavat ulkoiseen kauneuteen, mutta myös tärkeää on hoitaa itseään luontaisesti myös puhtaalla ravinnolla ja veden juonnilla 🙂 kauneus ei ole vain yksi asia vain kokonaisuus!

    Vastaa
  31. Paulina 24.08.2017

    Hyvinvointia, aitoutta ja itsevarmuutta! 🙂

    Vastaa
  32. JohannaN 24.08.2017

    Minulle kauneus merkitsee luonnollisuutta, iloa ja positiivisyyttä.

    Vastaa
  33. Elsi 24.08.2017

    Kauneutta on hyvä olo, hymy ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on.

    Vastaa
  34. Eleonoora 24.08.2017

    Kauneus merkitsee minulle tasapainoa, itsensä hyväksymistä ja hyvää oloa. Naisena ulkopuoliset paineet ovat suuret ja niitä tulee joka suunnasta. Tykkään ehostautua ja näyttää ulkoisestikin sellaiselta, että minulla on itsevarma olo, mutta koen silti, että tärkein itsevarmuuden luoja on nimenomaan se, että viihtyy omassa kropassaan ja on onnellinen. Hymy on mielettömän kaunista ja itsevarmuutta huokuvat ihmiset saavat katseeni kiinnittymään. Kauneus ei katso ikää, ei ryppyjä eikä arpia, se tulvii sisältä päin!

    Vastaa
  35. Emilia 24.08.2017

    henkistä ja fyysistä hyvinvointia

    Vastaa
  36. Lumi 24.08.2017

    Kauneus on tasapainon löytämistä. Itsensä ja muiden hyväksymistä, positiivisuutta ja niitä heikkojakin hetkiä. Omana itsenään olemista -kaikissa eri olomuodoissa ja tilanteissa. Itse koen, että miehelläni on ollut iso vaikutus siihen kuinka koen kauneuden nykään laajempana käsitteenä kuin aikaisemmin. Hänen myötään itsevarmuuteni on kasvanut ja näin antanut kauneudelle lisää tilaa ja ulottuvuuksia pinnallisten kauneusihanteiden päälle.

    Vastaa
  37. Katri 24.08.2017

    Kauneus on puhtautta ja hyvää oloa. Kaikki ihmiset ovat kauniita omalla tavallaan.

    Vastaa
  38. Doora Tarnanen 24.08.2017

    Kauneus on minulle hyvää mieltä ja oloa tuottavaa. Kauneus on terveellisyyttä ja luonnollisuutta.

    Vastaa
  39. Vilma 24.08.2017

    Mulle kauneus on sitä, että tuntee olonsa hyväksi omassa kropassaan. Mikään ei ole kauniimpaa kuin ihminen, jolla on hyvä olla omassa kehossaan ja joka kantaa sitä rohkeasti. Siksi kauneutta on mun mielestäni niin montaa eri sorttia, koska ihmisetkin on erilaisia.

    Vastaa
  40. Teusku 24.08.2017

    Kauneus on tasapainoa ja itsensä ja muiden hyväksymistä.Myös iloisuus ja positiivisuus on kauneutta.Kaikki ovat kauniita omalla laillaan.

    Vastaa
  41. Ms 24.08.2017

    Itsevarmuutta ja hyvää oloa sisäisesti ja ulkoisesti

    Vastaa
  42. Annikki 24.08.2017

    Minulle kauneus tarkoittaa sisäistä tasapainoa, joka näkyy ulospäin ystävällisyytenä. Hyvinvoiva iho on mielestäni ulkoisen kauneuden olennaisin tekijä.

    Vastaa
  43. Kerttu 24.08.2017

    Kauneus on koko kehon hyvinvointia, silloin se näkyy ulospäin..kollageenia lisäravinteena ja paljon vettä 🙂

    Vastaa
  44. Arja Havia 24.08.2017

    Vaikka ikää on tullut, tietty kauneus pysyy kun ihosta pitää huolta. Kuulas, kaunis, tasainen iho ei säily kuin hoitamamalla sitä. Silmien hehkusta näkee kuitenkin sen lopullisen kauneuden. Se on siellä sisällä.

    Vastaa
  45. armi vartiala 24.08.2017

    Ikääntyvälle iholle hyvä tuote.Myös säännölliset elämäntavat.

    Vastaa
  46. armi vartiala 24.08.2017

    ikääntyvän ihon hyvä tuote.

    Vastaa
  47. Eepu Soini 24.08.2017

    Kauneus on hehkua ja hyvää oloa!
    -sisäisesti ja ulkoisesti ❤

    Vastaa
  48. Kari Laukkanen 24.08.2017

    Onko miehille omaa sarjaa ihonhoitotuotteissa. Olen kokeillut näinsanottuja ykköstuotteita ja en ole muuta saanut kuin ihottumaa ja sen sellaista.

    Vastaa
  49. Merja Berg 24.08.2017

    Mielelläni kokeilisin. Foreverin Sonya seerumi on jo käytössä ja todella hyvä.

    Vastaa
  50. Mervi Ansalo 24.08.2017

    Olen käyttänyt reilun kuukauden tuotteita, todella toimiva ja olen tyytyväinen. Ihana tuotesarja ja toimiva

    Vastaa