Suositellut kauneushoitolat Helsingissä

Viime viikolla heräsin yhtenä aamuna pieneen ihmetykseen – kasvoni olivat kauttaaltaan täynnä pieniä näppyjä, joiden vuoksi koko ihoni oli yleisilmeeltään ”rosoinen”. Ihmettelin, että mitäs hittoa naamalleni on tapahtunut ja aloin mielessäni käymään läpi edellisiä päiviä. Olinko syönyt jotain erilaista, josta olisin voinut saada allergisen reaktion? Olinko käyttänyt jotain uutta ihonhoito- tai meikkituotetta, josta ihoni olisi voinut hetkellisesti ärtyä? Ei tullut mitään erityistä tai normaalista poikkeavaa mieleen. Mietin jopa, voisiko ihoni reagoida siihen, että sain juuri ison työprojektin maaliin ja sen seurauksena ihoni jotenkin reagoisi stressin purkautumiseen? Mene ja tiedä. Jotain kuitenkin oli vialla, sillä normaalisti ihoni ei näyttäisi tältä.

Olen aina ajatellut, että ihoni hyvä kunto on seurausta siitä, että todella hoidan ihoani huolellisesti ja säännöllisesti. Kuten tiedätte, rakastan ihonhoitoa ja paneudun erilaisten ihonhoitotuotteiden saloihin erittäin mielelläni. On kuitenkin yksi asia, jossa olen ihonhoidon suhteen hieman laiska… nimittäin kosmetologilla ja erilaisissa kasvohoidoissa käynti. Minulla on ollut vuosia sitten muutama huono kosmetologikokemus ja ehkä alitajuntaisesti niiden jälkeen olen hieman vältellyt kasvohoitoja.

Nyt kuitenkin on jälleen aika ottaa itseä niskasta kiinni, etsiä hyvä kosmetologi ja marssia kasvohoitoon! Vaikka ihoni onkin pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, ehkä tämä kasvojen herkistymä oli nyt muistutus minulle kosmetologille ajan varaamisesta. Kosmetologilla olisi hyvä käydä kuitenkin suhteellisen säännöllisesti, jotta ihon kunto ja ihon mahdollisesti muuttuneet tarpeet voidaan hoitaa ja tarkistaa. On myös ihanaa, kun ammattilainen huoltaa ihoa perusteellisesti ja ohjeistaa esimerkiksi, jos ihonhoitotuotteiden joukkoon olisi tarvetta tehdä pientä päivitystä.

Kyselin siis teiltä vinkkejä Helsingin parhaista kosmetologeista ja toivoitte, että jakaisin nämä suosituksen yhteisesti kanssanne. Tässä tulisi siis eniten suosituksia saaneet kauneushoitolat Helsingissä (ei järjestyksessä):

Skinmed, Simona`s, Jolie Spa, Kauneushoitola Hilla, Mabel, Klinik Linnea, Kauneushoitola Kajo, Kauneuskeskus Maarit Renfors, Kauneushoitola Reiko, Blue Lagoon, Sky Beauty ja Kauneustiimi.

Kauneushoidoista muun muassa hydrafacialia, happokuorintoja sekä Medik 8-hoitoja suositeltiin erityisen paljon. Näiden hoitojen ja kauneushoitoloiden lisäksi sain myös luonnollisesti paljon muitakin suosituksia, mutta listaukseen päätyivät kosmetologit ja hoitolat, jotka saivat useampia suosituksia teiltä. Kommenttiboxiin saa mielellään jättää lisää suosituksia hyvistä kosmetologeista tai kauneushoitoloista, jos tuntuu, että jokin tärkeä jäi mainitsematta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 kommenttia

  1. Kristina 16.03.2021

    Eila Hellgren Hoitola(Töölö)

    Vastaa
  2. Anne-Maria 16.03.2021

    Ihohoitola Lupaus

    Vastaa
  3. Minna 16.03.2021

    Voi miten ihana kuulla että meitä on suositeltu! ❤️: Minna Hillasta

    Vastaa
  4. CE 18.03.2021

    Suosittelen lämpimästi luettavaksi kirjaa Ymmärrä ihoasi : myyttejä, faktoja ja hyviä neuvoja / Johanna Gillbro käännös kirjasts Hudbibeln Förstå din hud, myter, vetenskap och goda råd. https://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1591

    Vastaa