Suihku pohdintaa – pinta- vai piiloasennettu?

Remontti uudessa kohteessamme etenee ja parhaillaan mietimme hana- ja suihkuvalintoja. Meillä tosiaan kylpyhuoneiden osalta laattavalinnat ja hanojen värisävyt ovat jo päätettynä, mutta pohdimme vielä meille parhaiten sopivia suihkumalleja. Tällä hetkellä pohdimme perinteisten pinta-asennettujen ja modernimpien piiloasennettujen suihkujen välillä. Käytännöllisuus vs visuaalisuus? Kylpyhuoneita meille tulee erilaisia ja voikin olla, että päädymme valitsemaan myös erilaisia suihkuja eri tiloihin.

Kyselin teidän kokemuksianne ig-storien puolella muutama päivä sitten ja sainkin aivan valtavan määrän vastauksia sekä vinkkejä teidän käyttökokemuksien perusteella. Lupasin jakaa kertomianne hyviä ja huonoja puolia vielä täällä bloginkin puolella, sillä mukavan moni teistä on myös samanlaisen remonttitilanteen keskellä. Toivottavasti siis tästä postauksesta ja näistä ajatuksista on hyötyä mahdollisimman monelle teistä, jotka pohdiskelette niin ikään tulevia suihkuvalintoja.

Niin sanotusti perinteinen valinta on klassinen pinta-asennettu suihku, jonka yhteydessä on käsisuihku. Pinta-asennettuja suihkuja löytyy monenlaisia, mutta yhtenevänä tekijänä näissä suihkuissa on tosiaan se, että putket ja kaikki isot säätimet kulkevat laattojen päällä (siitä nimi pinta-asennettu). Tämän asennustyylin ehdoton plussa on, että käsisuihkun saa kiinni suihkutankoon ja tämän avulla säädeltyä käsisuihkun korkeutta. Tämä mahdollistaa esimerkiksi hiustenpesun molempia käsiä käyttäen.

Näillä näkymin olemme päätymässä kuitenkin piiloasennettuihin suihkuihin. Piiloasennettu suihku tarkoittaa siis sitä, että kaikki putket sekä hanojen ja suihkujen asennustekniikka piilotetaan seinän sisään. Tämä on mielestäni paitsi kauniimman näköistä, mutta se myös mahdollistaa suihkukomponenttien vapaamman sijoittelun ja antaa näin lisää suunnitteluvapautta. Kylpyammeen yhteyteen meille on tulossa yläpuolen kollaasin tyylisesti (sirot) hanat vieri viereen ja ajatuksena olisikin laittaa samaan tyyliin hanat myös suihkujen yhteyteen. Koska tuo valitsemamme kullan sävy on jo itsessään aika huomiota herättävä ja näyttävä, haluaisin pitäytyä hanojen muodoissa ja sijoittelussa mahdollisimman minimalistisessa tyylissä. Kulta on mielestäni todella upea sävy hanoissa (ja pidän siitä kodin sisustuksessa muutenkin), mutta jos sitä on yhtään liikaa tai liian isoja pintoja, tulee siitä mielestäni helposti mauton. Meillä on tulossa pääkylpyhuoneeseen kaksi suihkua vierekkäin, jolloin pelkään perinteisten suihkujen näyttävän nimenomaan ”liian kultaisilta”. Pelkistetyn ja piiloasennetun suihkun avulla saadaan paljon avarampi ja modernimpi ilme, joka on enemmän meidän mieleen.

Piiloasennettu suihku – hyviä ja huonoja puolia? (lukijoiden vastauksia ja huomioita):

+ Piiloasennettu suihku on visuaalisesti kauniimpi ja tyylikkäämpi, kuin perinteinen pinta-asennettu suihku.

+ Piiloasennettu suihku on helpompi puhdistaa.

+ / – Piiloasennetussa vaihtoehdossa yläsuihkuna toimii yleensä esimerkiksi sadesuihku tai puuterisuihku. Osa kokee ylhäältä tulevan sadesuihkun vedenpaineen liian hentona. Rentoutumiseen sadesuihku on ihana, mutta monien mielestä esimerkiksi hiustenpesu on hieman hankalaa ”sademaisen” vedenpaineen vuoksi ja siksi yleensä monet haluavatkin pestä hiuksensa käsisuihkun kanssa.

+ / -Suoraan ylhäältä tulevan suihkun alla on vaikea peseytyä ilman hiusten kastumista. Toisaalta tähän ongelmaan käsisuihku on helppo ratkaisu.

– Pinta-asennetun suihkun kanssa käsisuihkun korkeutta ei voi säätää.

+ / – Monet nostivat esille myös vesivahingon mahdollisuuden ja miten sen huomaa, jos suihku on asennettu laattojen sisälle? Tutkin aihetta hieman ja selvisi, että piiloasenettuihin suihkuihin tehdään sellaiset koteloinnit, että mahdollinen vuotovesi ohjautuu suojatusti näkyvään paikaan. Piiloasennettu suihku on tosin hieman haastavampi asentaa ja tällaisen suihkun valittaessa jo suunnitteluvaiheessa kannattaa osallistaa mukaan niin LVI-suunnittelija kuin rakennusvalvontaviranomainenkin, jotta määräystenmukainen asennus voidaan varmistaa.

 Mielestäni monet näistä hyvistä ja huonoista puolista ovat täysin yksilöllisiä – meillä jokaisella kun on omanlaiset preferenssit ja tarpeet. Toiselle esimerkiksi käsisuihkun korkeuden säätö voi olla todella tärkeää, kun taas toiset eivät sitä edes koskaan käytä. Itse tiedän, että haluan ehdottomasti käsisuihkun, mutta visuaalisuuden vuoksi olen valmis luopumaan siitä korkeudensäädöstä. Toki jos jossain vaiheessa tämä alkaisi ärsyttämään onhan aina mahdollista asentaa käsisuihkulle kiinnike laattojen päälle vielä myöhemminkin.

Minkälaisen suihkun sinä valitsisit jos olisit nyt vastaavan valinnan edessä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Minna57 20.01.2021

    K-Raudasta ostatte perinteiset Oraksen suihkut. Käytännöllisyys menee minulla kaikessa edelle ja hinta tietysti.

    Vastaa
  2. Riika W. 14.04.2021

    Moikka, Oletteko jutelleet näistä vaihtoehdoista ammattilaisen kanssa? Itselleni tuli isona pettymyksenä Suomen todella tiukat säädökset. 🙁 Millään harvinaisemmalla (lue: kauniimmalla) eurooppalaisella valmistajalla ei ole tyyppihyväksyntöjä Suomessa 🙁 Eli kerrostaloissa ei yleensä ole optioita.

    Lisäksi monissa taloyhtiöissä on tosi tiukat desibelirajat. Eli valittavaksi jää lopulta Oras, Oras ja Oras 😀

    Tapwell oli ainoa, mistä löysin mitään vähänkään kauniimpaa ja säädöksiin sopivaa…

    Niin ja jos otatte kultaa/messinkiä, ehdottomasti piilomallit, ettei tule överiä.
    Huomatkaa, että niistä tulee tosi ”likaisen” näköiset hetkessä. Käykää katsomassa josssin etukäteen (ei hotellissa, missä kiillotetaan päivittäin :))

    Upea tulee!
    Riika

    Vastaa