Työpukeutuminen – 4. Villakangastakki

Vuodenajoista syksy on pukeutumisen kannalta ehdottomasti yksi suosikkini. Rakastan neuleita, kerrospukeutumista, saappaita ja pehmoisia asusteita. Parasta on, kun ei tarvitse kaivaa kaapista vielä niitä kaikista paksuimpia toppatakkeja, vaan bleisereillä tai vuorettomilla villakangastakeilla pärjää vielä hyvin!

Tämän päivän työasussa keskitytäänkin syystalven klassikkotakkiin – villakangastakkiin! Monet teistä toivoivat inspiraatiota tämän elegantin vaatekappaleen ympärille, joten tässä tulisi! Halusin koota tämän asukokonaisuuden jo tällä viikolla työasuissa näkyneiden vaatekappaleiden ympärille, sillä tavoitteeni on käyttää asuissa mahdollisimman paljon samoja vaatekappaleita. Musta kashmirpoolo on jo näkynyt muun muassa tässä asussa ja kamelin värinen kashmirhame puolestaan täällä. Herméen laukkukin vilahti minulla jo jakkupuvun kanssa.

Tänään keskitytään kuitenkin villakangastakkiin. Tuohon ajattomaan, aina muodikkaaseen ja uskomattoman eleganttiin takkiin, joka on vuodesta ja sesongista toiseen ajankohtainen ja tyylikäs. Villakangastakki on ehdottomasti pienen investoinnin arvoinen vaate, sillä laadukkaista materiaaleista valmistettu takki kestää käyttöä ja kulutusta. Villakangastakit, joissa on ihan oikeasti villaa (!) lämmittävät myös aivan eri tavalla, kuin takit, joissa villan tai muiden luonnonmateriaalien osuus on verrattain pieni. Tämän postauksen kuvissa minulla on päälläni Balmurin uudesta syysmallistosta ”Benita” -niminen vuoreton villakangastakki, jossa on 80% villaa ja 20% kashmiria. Takki on höyhenen kevyt päällä, mutta lämmittää todella hyvin. Klassisen mallin, ihanan värinsävyn ja loistavan laadun vuoksi tästä takista on minulle iloa moniksi vuosiksi eteenpäin.

Mitä kannattaa ottaa huomioon villakangastakkia hankkiessa?

– Leikkaus. Äkkiseltään villakangastakkeja silmäillessään saattaa ajatella ”ne on kaikki samanlaisia”, mutta todellisuudessa villakangastakkeja löytyy valtavasti erilaisia. Villakangastakkia hankkiessa kannattaakin miettiä minkälaisen mallin itselleen haluaa. Onko se skarppi business-tyyli, jolloin takki on kapea, mutta varustettu ryhdikkäillä olkapäillä? Vai olisiko se puolestaan rennompi takki, jossa on viistoon leikatut, ”pudotetut” olkasaumat ja väljä, laatikkomainen malli? Oma suosikkini on ehkäpä sekoitus näitä kahta. Haluan kuitenkin, että villakangastakistani löytyy vyö, jonka avulla saa paremmin vyötärön esille ja kokonaisilmeeseen hieman ryhtiä.

– Materiaali. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, villakangastakkia hankkiessa kannattaa kurkata myös materiaalilappusen puolelle. Suosittelen valitsemaan villakangastakin, jossa suurin osa (tai ihan kokonaan) villaa. Täysvillainen on niin sanotusti ”varma vaihtoehto”, mutta ei pieni määrä keinokuitua välttämättä ole pahitteeksi. Pieni määrä keinokuitua tekee vaatteesta lujemman.

– Klassinen värisävy. Suosittelen ehdottomasti valitsemaan klassisen värisävyn villakangastakkia hankkiessa. Herkkuvärit ovat tietysti ihania ja upeita, mutta niihin valitettavasti kyllästyy nopeammin. Yhden syksyn käytettyään räikeän väristä takkia, ei välttämättä halua sitä enää seuraavana sesonkina päälleen laittaa. Maltilliset värisävyt ovat puolestaan ajattomampia ja niitä on myös helpompi yhdistellä erilaisten asukokonaisuuksien kanssa. Klassisen sävyisestä ja laadukkaasta villakangastakista saat pitkäaikaisen ystävän.

Kuten muitakin esittelemiäni työasuja, tätäkin on helppo muokata moniin eri tyyleihin tai omiin mieltymyksiin sopiviksi. Villakangastakki jää luonnollisesti naulakkoon sisälle mentäessä, mutta sen tilalle voi pukea ylleen siistin bleiserin. Bleiserin asulla neuleasusta tulee astetta ryhdikkäämpi. Itse yhdistin tämän asukokonaisuuden syksyisten mokkasaappaiden parina, mutta toki tähänkin asukokonaisuuteen sirot avokkaat olisi täydellinen valinta.

Photos: @seippi

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

1 kommentti

  1. Minna56 02.10.2020

    Todella vaikeaa on lyhyen 156 cm mittaisen naisen löytää tarpeeksi lyhyttä villakangastakkia. Minua myös ärsyttää kun monessakaan ei ole kunnon kiinnitystä, kuten vetoketjua tai nappeja. Saunatakkityylillä ei Suomen talvessa pärjää.
    Haussa mieluiten tummansininen tai harmaa takki. Vinkkejä otetaan vastaan 🙂

    Vastaa