Varmoja valintoja sekä isoja kysymysmerkkejä

Meillä on uudessa asuntoprojektissa valtavasti erilaisia päätöksiä tehtävänä. Ajatukset pyörivät ympyrää ja valinnat muuttuvat. Eilen päätimme jotain, mutta tänään mietimme, onko se sittenkään oikea valinta. Varmasti monille samassa tilanteessa olleille ja oleville tuttu tunne 😀

Asuntoprojektissamme meillä on nyt jonkin verran ns. ”varmoja valintoja”, esimerkiksi eri materiaalien tai värisävyjen suhteen, mutta sitäkin enemmän meillä on vielä kysymysmerkkejä. Se, että joutuu tehdä ihan valtavasti erilaisia valintoja, on samalla ihanaa, mutta samalla äärimmäisen vaikeaa. Miten luoda harmoninen kokonaisuus? Yleisesti pyrimme jokaisen valinnan kohdalla miettimään sellaisia vaihtoehtoja, jotka kestäisivät aikaa mahdollisimman hyvin. Emme halua liikaa hypätä hetken trendeihin mukaan, vaikka ne kuinka houkuttelevatkin. Haluamme valita asioita, joihin emme kyllästy muutamassa vuodessa, vaan joita jaksamme katsella vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.

Tämän päivän postaukseen halusin listata muutamia asioita, jotka ovat meillä tällä niin sanotusti varmoja valintoja uudessa kodissamme. Kokosin alle myös meille isompia kysymysmerkkejä eli asioita, joiden osalta pohdinta on vielä kesken.

Asiat, jotka on jo päätetty:

Mahdollisimman leveä ja mahdollisimman saumaton kalanruotoparketti. Olen aina haaveillut leveästä kalanruotoparketista ja nyt sellaisen uuteen kotiimme tulee. Haluamme parketin, joka olisi sävyltään harmaanruskea / nutrian sävyinen sekä ehdottomasti mattapintainen. Sävy, joka ei ole liikaa harmaaseen taittuva eikä myöskään yhtään keltainen. Jos lukijoiden joukossa on parketti-experttejä, niin kaikki vinkit lattioiden suhteen otetaan erittäin lämpimästi vastaan, kiitos 🙂

Marmoria, marmoria, marmoria! Rakastan marmoria ja sitä tulee uuteen kotiin – paljon! Heti tässä kohtaa on kuitenkin selvennettävä, että en tarkoita oikeaa marmoria, vaan marmorin näköistä kvartsia. Olen ymmärtänyt oikean marmorin olevan materiaalina hyvin haasteellinen ja siitä syystä sitä meille ei olla suositeltu. Haluamme ehdottomasti valkoharmaata marmoria, jossa kuviointi on rohkeasti näyttävä! Tällaista ”marmoria” tulisi ainakin keittiöön sekä kylpyhuoneisiin.

Paljon seinäpaneeleja. Tykkäämme valtavasti seinäpaneeleista ja niitä haluamme paljon. Seinäpaneelien muotoa tai kokoa emme tosin ole vielä päättäneet. Mietinnässä on mahdollisesti sekä tavallisempaa seinäpaneelia että myös aavistuksen koristeellisempaa paneelia. Koristeellinen paneeli voisi olla upea esimerkiksi ruokasalissa.

Kultaiset / messinkiset hanat ja suihkut. Tämä on lähinnä mieheni toive, mutta ei hänen tarvinnut minua tähän kauaa suostutella. Kultaiset hanat haluamme keittiöön ja kylpyhuoneisiin. Kultaisiin hanoihin ja hanavalmistajiin kaipailisinkin teiltä vinkkejä!

Lapsille omat kylpyhuoneet. Tämä on yksi varma päätös, jonka löimme lukkoon pohjan osalta. Molemmille lapsille tulee siis omat kylpyhuoneet heidän makuuhuoneidensa yhteyteen. Itse en välttämättä olisi halunnut ”kuluttaa” tähän neliöitä, mutta monet ovat minua ja meitä vakuutelleet, että tämä on hyvä päätös. Uskon ja tiedän, että oman kylpyhuoneen tärkeys korostuu ajan myötä ja lisäähän se hurjasti asuinmukavuutta, kun jokainen voi käydä omissa kylpyhuoneissaan, milloin haluaa.

Näitä pohdimme vielä:

Keittiön väri. Emme halua valkoista emmekä mustaa keittiötä. Mielestäni sekä kokovalkoiset että -mustat keittiöt ovat todella upeita, mutta kumpikaan näistä väreistä ei mielestäni sovi uuden kodin tunnelmaan. Sen verran olemme päättäneet, että keittiönkin saareke ja tasot tulevat olemaan näyttävää marmoria (yllätys yllätys  :D), mutta kaapistojen sävy on vielä mietinnässä. Mietimme myös haluammeko vetimiä ja jos kyllä niin minkälaisia. Tulen myöhemmin tekemään enemmän postauksia pelkästä keittiöstä ja erilaisista keittiöön liittyvistä valinnoista.

Seinien väri. Seinien sävy on meille keittiönkin värisävyä suurempi kysymysmerkki. Ehkä siitä syystä, että maalisävyjä on joku MILJOONA ?! Tällä hetkellä ajatuksena olisi, että ainakin makuuhuoneisiin haluaisimme selvästi tummemman sävyn. Muualle asuntoon puolestaan ehkä jotain vaaleampaa, mutta ei ehkä täysin valkoista? Tai sitten joku ihana sävyllinen valkoinen? Rehellisesti en tiedä, argh! 😀 Kuten sanottu, värisävyjen valinnat ovat tässä vaiheessa vielä täysin kesken. Haluan asunnon olevan samaan aikaan raikas, mutta kuitenkin tunnelmallinen eikä liian kolkko.

Valaistus. Tiedetään, että haluamme panostaa monipuoliseen valaistukseen, mutta minkälaiseen? Voisiko valaistus kulkea kattolistoissa, seinissä tai sekä jopa lattiassa? Valaistuksia ja erilaisia vaihtoehtoja löytyy niin monenlaisia emmekä vielä ole päättäneet mikä olisi meille toimiva valaistuskokonaisuus. Tiedämme ainoastaan, että haluamme ”mageen” valaistuksen, mutta that`s about it!

Laitammeko eteisaulaan ja keittiöön laattalattian? Miklun käytännön ja järjen ääni sanoo, että sekä eteisaulaan että keittiöön olisi hyvä valita laattalattia. Minun visuaalinen ja esteettinen silmä puolestaan sanoo, että haluaisin ehdottomasti näihinkin tiloihin samaa kalanruotoparkettia, jotta harmoninen ja yhtenäinen linja säilyy läpi koko asunnon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Linda 30.05.2020

    Tosi hyvältä kuulostaa! Marmorin kaveriksi laittaisin kyllä valkoiset tai ainakin tosi vaaleat keittiönkaapit, ehkä kermanväriset tai hyvin vaaleanharmaat? Ehdottomasti myös koko asuntoon kalanruotoparketti! Näyttää ihan kamalalta, kun lattia vaihtuu. Teidän uudesta kodista tulee varmasti upea!

    Vastaa
  2. Hanna 30.05.2020

    Heippa! Ihania juttuja ootte miettinyt! Keittiö voisi olla joku ihana harmaan sävy kultaisilla vetimillä? 😍

    Vastaa
  3. Summer 30.05.2020

    Meillä on juuri valmistuneessa uudessa kodissamme kalanruotona vinyylilankku. Tämä on hyvin kestävä ja soveltuu kestävyyden ansiosta myös julkistiloihin. Vaikka lankku on kestävä ja on se jalalle ihanan pehmeä. Siksi uskalsimme vaihtaa keittiöön suunnitellun laattalattian tähän. Eteisessä meillä on koiran takia laatta. Ääni täältä siis vinyylilankulle 🙂

    Vastaa
  4. Viivi 31.05.2020

    Suosittelen parketiksi ehdottomasti Timberwiseä! Me tehtiin just kalanruotoparketti sävyssä sky white ja se on upea!

    Vastaa
  5. S 31.05.2020

    Hyvältä suunnitelmalta kuulostaa ja odotan innolla jo lopputulosta! Mielestäni koko asuntoon on kiva laittaa parkettia, mikäli parketista kuitenkin pidätte enemmän esteettisesti. Esim. ei se parketti keittiössä joudu niin kovalle koetukselle mitä voisi ajatella. Jos vaikka mehulasi kaatuu joskus, niin senkin kuitenkin silti nopeasti ja helposti siitä joka tapuksessa kuivaa pois. 🙂

    Vastaa
  6. Kati Maajaakkola 31.05.2020

    Hei! Oletko tutustunut Listone Giordanon parketteihin? Suosittelen 🙂

    Vastaa
  7. Mermar 31.05.2020

    Ammattitaitoisen sisustussuunnittelijan käyttö on ihan suositeltavaa, jotta kokonaisuus pysyy kasassa. Se ei silti tarkoita, ettei oma maku näkyisi sisustuksessa, mutta heillä on ehkä ideoita, joita ei tulisi ajateltuakaan.

    Vastaa
  8. Elli 31.05.2020

    Vau, teidän suunnitelmat kuulostaa upealta! Itse nään laattalattian vähän liiankin käytännölliseksi asunnon muuhun henkeen nähden ja onhan laatta vähän 2000-lukua ainakin keittiön lattiamateriaalina. Mutta mihin päädyttekään, tulee lopputuloksesta varmasti kaunis! Tsemppiä urakkaan ja odotukseen! 😊

    Vastaa
  9. Mari 01.06.2020

    Meillä ollut sama pohdinta tuon eteinen/halli ja keittiönlattiadilemman kanssa. Kun aikoinaan remontoimme ison jugendasuntomme Helsingin keskustassa pidimme koko asunnossa alkuperäisen parketin, mutta kunnostimme sen. Isossa eteisessä olemme suojanneet lattian valtavan suurella sisalmatolla. Samoin keittiössä tiskialtaan edessä.

    Nyt kun talolla alkaa olla ikää jo kohta 120 vuotta pitäisi lattioille tehdä jotain. Uusimme todennäköisesti koko lattian. Käytännöllisintä olisi tietty laatta tietyissä tiloissa. Kuitenkin kun tilat jatkuvat yhtenäisinä huoneesta toiseen on vaikea hahmottaa mikä näyttäisi hyvältä. Kiinnostavaa nähdä mihin päädytte.

    Vastaa
  10. Ellie 01.06.2020

    Kun ostimme talomme, siinä oli valmiiksi led-valaistus kattoon upotettuna, mutta valaisimet toki toimme mukanamme. Jälkeenpäin ajateltuna kiinteä valaistus on todella hyvä juttu, mutta muokattavuuden puuttuessa on todella tärkeää suunnitella valaistuksen sävy! Joissakin huoneissa meillä on liian kylmä valo, mikä saa esim. ihon yksityiskohdat näkymään brutaalisti (tietysti ihan kiva tehdä tarkka meikki, mutta…).

    Meillä oli aiemmin parketti koko talossa, mutta purimme sen pois eteisestä, koska ovesta tullaan väkisinkin kosteilla kengillä ja eteisen matto päästi kosteuden läpi, joten parkettiin tuli rumia tummentumia oven edustalle. Ajattelimme laittaa tilalle laatan, mutta löysimmekin upeasti kuvioiden vinyylimaton ja laitoimmekin sitä.

    Nyt jälkeenpäin, jos vielä jotain muuttaisin, niin harkitsisin lyhytnukkaista kokolattiamattoa vaatehuoneeseen ja ehkä makuuhuoneisiin. Meillä on lattialämmitys ja nautin kylminä työaamuina siitä, että saan astu lempeän lämpimälle lattialle ja kokolattiamatto korostaisi tätä.

    Onnea uuteen kotiin!

    Vastaa
  11. Emilia 01.06.2020

    Suuren asunnon yleislinjaulseen kannattaa ehdottomasti ottaa sisustusammattilainen mukaan etsimään vaihtoehtoja. Miklu on ihan oikeassa. Eteiseiseen ja keittiöön laattaa tai vastaavaa. Tokihan lattialaattoja saa samanvärisinä kuin parkettia. Tylsää mikäli kaikki on samaa. Lattioissa voi myös käyttää marmorijäljitelmiä. Keskustassa autojen pakokaasun mustaama pöly tulee olemaan vitsaus ikkunoita auki pidettäessä.

    Vastaa
  12. Petra 01.06.2020

    Ihanilta kuulostaa teidän suunnitelmat! <3
    Eteiseen kannattaa harkita esim. vinyylilankkua, se on jalan alla pehmeä mutta kestää kulutusta ihan älyttömän hyvin!
    Keittiöön varmasti käy hyvin myös teidän parketti, kuitenkin kulutus (astioiden tms satunnaiset tippumiset/juomien läikkymiset) on erilaista mitä eteisessä johon tullaan märillä kengillä lähestulkoon puolet vuodesta 😊

    Vastaa
  13. Karoliina 04.06.2020

    Oi, kalanruoto on ihana.
    Keittiö voisi olla vaaleanharmaa tai
    sellainen täydellinen greige.
    Myös vaneri materiallina on kaunis.
    Nyt yht’äkkiä en muista tarkkoja värisävyjä. Meillä on nyt ollut kohta 9 vuotta vetimetön keittiö ja se kyllä ihastuttaa edelleen. Korkeassa seinässä on pomppu-mekanismi.

    Vastaa
  14. KR 30.06.2020

    Lattiaksi ehdottomasti massiivipuuta eikä mitään lautaparketteja, vaikka niillä saakin leveämpää kalanruotoa kuin massiivisauvoilla. Jos siis tarkoitus saada arvokkaan ja aidon näköinen/tuntuinen/kuuloinen lattia. Lautaparketit ovat halvan näköisiä ja kopisevat ikävästi.Eikä nyt ainakaan mitään laminaattia tai vinyyliä!

    Mielestäni marmorinkin pitäisi olla aitoa eikä kvartsia, koska kvartsin kuviointi ei koskaan ole aidon marmorin veroinen. Aito on aina aito tässäkin asiassa.

    Vastaa
  15. Pia Lindberg 01.07.2020

    Upein lautalattia on kyllä Dinesenin mitä oon nähnyt, taisi olla kalanruotoakin mallistossa

    Vastaa
  16. Nina M 16.07.2020

    En suosittele laattalattiaa keittiöön/eteiseen! Meillä on laattalattia eikä se sen helpompi ole siivota, mutta selkä ja jalkapohjat kärsii kovasta lattiasta….ja toinen poikamme sai myös aivotärähdyksen kun kolautti päänsä lattiaan. Joten meille tästä lähtien parkettia kiitos!

    Vastaa