Se täydellinen terassi

*Kaupallinen yhteistyö UPM ProFi

Kuten olette varmasti viimeisen puolen vuoden aikana huomanneet, viihdymme perheeni kanssa valtavan hyvin uudella mökillämme. Olemme päivitelleet kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja sitä, kuinka onnellisia ja iloisia olimmekaan, että päätimme vihdoin toteuttaa unelmiemme mökkiremontin – pienellä avustuksella tosin.

Rakastamme asua Helsingin keskustassa, mutta sykkivän ja kiireisen kaupunkielämän rinnalla mökin rauha ja oma piha ovat meille äärimmäisen iso henkireikä. Olen aina lapsieni syntymästä asti haaveillut omasta pihasta, jonne voisi laskea lapset leikkimään samalla, kun itse nautiskelee aamukahvia terassilla. Onneksi nyt se on vihdoin mahdollista omalla mökillämme, jossa terassit ovat meille ehdottomasti ne tärkeimmät ajanviettopaikat. Terassilla paitsi juodaan aamukahvit, siellä myös grillataan, syödään, leikitään, oleskellaan ja nautitaan kaikin puolin.

 Yksi isoimmista puutteista vanhalla mökillämme olikin nimenomaan terassialueiden puute, sillä ennen mökiltämme löytyi ainoastaan pikkuruinen kuisti. Terassi oli siis ehdottomasti remontin muutostoiveiden listan kärjessä. Toiveissa oli myös useammat terassialueet, sillä mökillä vietetään kuitenkin enemmän aikaa ulkona kuin sisällä. Terassin suhteen meillä oli kuitenkin yksi tärkeä kriteeri: halusimme sen olevan todella laadukas, mutta samalla mahdollisimman helppohoitoinen! Näiden kriteerien perusteella meille valittiin terassimateriaaliksi UPM ProFi Deck -terassi, johon olemme olleet äärimmäisen tyytyväisiä.

UPM ProFi Deck -terassi on kierrätetystä komposiittimateriaalista valmistettu terassilauta, joka on monilla tavoin loistava valinta terassin materiaaliksi. Tämä materiaali on Suomessa kehitetty ja sopii erinomaisesti sääoloiltaan vaativiin kohteisiin – aina lumisista talvipakkasista kesän paahtavaan auringonpaisteeseen. Terassilauta, joka pitää värinsä ja ulkonäkönsä myös ajan kuluessa, olivatpa sääolosuhteet kuinka haastavat ja vaihtelevat tahansa. Meille ensisijaisen tärkeää terassin valinnassa kestävyyden ja laadun lisäksi oli kuitenkin sen helppohoitoisuus! Puuterassin hiominen, lakkaaminen ja muu vuosittainen huolto ei houkuttele, sillä toivoisimme mökkimme olevan rentoutumispaikka, ei työleiri. UMP ProFi Deck terassia ei tarvitse huoltaa mitenkään! Ajoittaisen puhdistamisen voi halutessaan hoitaa, vaikka painepesurilla ja laudassa olevien juovien ansioista terassin harjaaminen sujuu vaivatta.

Nyt näin puolen vuoden terassin käytön jälkeen meille on vielä entistä paremmin konkretisoituneet UPM ProFi Deck -terassin loistavat ominaisuudet. Tämä terassilaatu on äärimmäisen kestävä; se ei naarmuunnu ollenkaan, vaikka se saisi erilaisia iskuja aina lasten leikkisahoista, pihakalusteiden ja raskaiden kukkaruukkujen siirtämiseen. Materiaali sopii täydellisesti myös grillaamiseen, sillä terassilauta hylkii grillauksesta roiskuvia öljyjä tai muita nesteita. Näin pienten lasten vanhempina olen myös äärimmäisen kiitollinen siitä, että meille valittiin terassilaatu, joka pitävän kitkapinnan ansioista ei ole märkänäkään liukas! Näin voi huoletta antaa pikkuisten juoksennella terassilla säässä kuin säässä.

Mökin edustan lisäksi meiltä löytyy UPM ProFi Deck -terassia myös lasitetulta terassiltamme sekä saunamökin edustalta. Lasitettu terassi on meille kuin toinen olohuone, joten on loistavaa, että tämä terassimateriaali on ihanan pehmeä ja mukavan tuntuinen paljaankin jalan alla. Meillä lasitetulla terassilla myös ruokaillaan paljon, joten terassilaudan vettähylkivä pinta on tässäkin suhteessa osoittautunut erittäin toimivaksi. Lattia on helppo puhdistaa ja pitää siistin näköisenä.

Mikäli teillä on suunnitteilla terassin rakentaminen, voin erittäin lämpimästi suositella UPM ProFi Deck terassilaatua. Se on kaunis, kotimainen, laadukas, kestävä ja vaivaton! Terassi, joka säilyttää upean ulkonäkönsä ilman erityistä huoltoa on loistava ja pitkäaikainen sijoitus. Näiden monien upeiden ominaisuuksien lisäksi ProFi Deck komposiittilauta on vieläpä hyvin ekologinen. Elinkaarensa lopussa tämä myrkytön tuote voidaan hävittää talous- ja energiajätteen mukana samalla tavoin, kuin rakentamisessa ylijääneet hukkapalatkin. Tuote voidaan siis kierrättää täysin.

ProFi Deck terassilaatuun pääset tutustumaan lisää täällä!

Photos: Niki Strbian

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 kommenttia

  1. Helena 23.05.2020

    Ihania, kesäisiä kuvia! Mekkosi on hurmaava. Kiva nähdä, että vaalitte perhe-elämää. Perhe, joka viettää aikaa, leikkii, nauraa ja oikeasti tykkää olla yhdessä, myös pysyy yhdessä!

    Vastaa
  2. J 23.05.2020

    Toi on niin paras tuote!? Meillä on se sama. Jos ikinä tarvitsette pestä sitä niin kannattaa hankkia painepesuriin liitettävä Kärcher T350 Patio Cleaner. Maksaa muutaman kympin ja niin hyvä juovien puhdistamiseen eikä roisku! Kivaa kesää! ☀️

    Vastaa
    • Metti 23.05.2020

      Eikö vaan! Tämä on niin mahtava kaikin puolin! 🙂 Ja hei kiitos painepesurivinkistä!

      Vastaa
  3. Senni 25.05.2020

    Ihania kuvia perheestä ❤️
    Kuumeneeko tuo materiaali miten auringossa? Meidän terassille paistaa hyvin pitkälti aurinko koko päivän ja puiset laudat on välillä tosi kuumat, jopa niin että ei voi ilman kenkiä kävellä. Aivan todella idyllinen kesäpaikka teillä ?

    Vastaa