Muuttoarkea ja muita kuulumisia

Ihanaa tiistaita kaikille! Toivottavasti viikonloppu sujui hyvin? Meillä hujahti viikonloppu tiiviisti muuton parissa. Viimeisiä viikkoja viedään, sillä toukokuun lopussa meillä on virallinen muuttopäivä. Ajattelin aluksi, että pitkä muutto olisi loistava vaihtoehto, sillä näin saisimme pidemmän ajan ja rauhassa pakata ja siirtää tavaroita väliaikaiseen kotiin. Nyt kuitenkin, kun muuttoa on takana jo kuusi viikkoa, voin kertoa, että pientä kisaväsymystä on havaittavissa. Viime metreillä toivoisi, että tämä kaikki olisi jo ohi, mutta samalla tuntuu hyvältä nähdä konkreettista edistystä muuttoprosessissa. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että kotoamme ei löydy enää lähes mitään huonekaluja – kaikki on jo siirretty tulevaan kotiin ja iso osa tavaroista on annettu ja myyty eteenpäin. Viimeiset päivät on siis pärjättävä yhdellä pöydällä ja muutamilla tuoleilla – ja tietysti meillä täällä vielä sängyt löytyvät. Olisin kuvitellut muuton olevan itselleni vieläkin tunteellisempaa puuhaa, mutta tällä hetkellä elän ja odotan jo niin vahvasti seuraavaa kotia ja sen myötä tulevaa elämänvaihetta, että en ole oikein osannut surra tämän kodin hyvästelemistä. Toki tuntuu ajoittain haikealta, mutta yleensä innostus tulevasta sysää haikeat tunteet sivuun. Ehkä ne kyyneleet vielä tulee, viimeistään siinä vaiheessa, kun luovutamme avaimet uusille omistajille.

Tulimme pariksi päiväksi landelle, sillä meillä on täällä tänään muutamat yhteistyökuvaukset. Ihana Niki Strbian on tulossa kuvaamaan meitä tänne ja samalla viettämään päivää kanssamme. Ihanaa nähdä häntä taas pitkästä aikaa! Nikin kanssa olemme työskennelleet jo kuuden vuoden ajan – aina siitä lähtien, kun hän ensimmäistä kertaa otti meistä raskausajankuvia. Niki on paitsi äärimmäisen lahjakas kuvaaja, myös yksi ihanimmista ihmisistä, joita tunnen. Hän on niin lämmin, aina positiivinen ja todella hauska! Hän on ehdottomasti yksi alansa huippuja – varsinkin vauva-, lapsi- ja perhekuvaukissa hän on aivan yliverto. Ja onhan hän kuvannut minulle miljoonat muotikuvat, jotka nekin ovat upeita.Mitä tuo monitaituri ei osaisi. Rakastan Nikin tyyliä kuvata ja rakastan kuinka hänen ottamistaan kuvista välittyy aina vahva tunne. Äärimmäisen lämmin suositus Nikille, jos tarvitset kuvaajaa ikuistamaan jotain elämäsi tärkeää hetkeä <3 Voit tutustua lisää Nikin tekemiin töihin täällä! Kannattaa ottaa hänet myös seurantaan instagrammissa @nikistrbian.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *