10 rehellistä faktaa (kotikaranteeni) arjesta

Hello! Blogissa ollut hetken hieman hiljaisempaa, pahoittelut siitä. Näissä poikkeusolosuhteissa työn ja arjen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa, kun työlle ei jää aikaa nimeksikään. Tämä muistuttaa minua jonkin verran äitiysloma-ajastani, kun yritin sumplia vauva-arjen ja töiden välillä. Se tunne, kun ei ole päivärytmiä, mutta kuitenkin valtavasti tehtävää. Se paineen tunne, kun ei tiedä saako varmasti tehtyä kaikki pakolliset hommat annetussa ajassa. Se tunne, kun puoliso lähtee lasten kanssa ulos ja itse toivot, että saat siinä ajassa naputeltua koneella kaikki kiireellisemmät työasiat kuntoon. Se tunne, kun muutama tunti hurahtaa sekunnissa ja huomaat, ettet ole päässyt kuin vasta alkuun. Huh – aikamoinen ikävä normaalia arkea tässäkin suhteessa, täytyy myöntää.

Tällä hetkellä kuitenkin lähes kaikki elävät hyvin poikkeuksellista arkea ja meillä kaikilla on arjessamme erilaisia haasteita. Somesta saattaa välillä saada hyvin vääristyneen kuvan toisten arjesta, joka voi näyttää liiankin helpolta ja ruusuiselta näiden haastavien aikojen keskellä. Minulla oli hyvä keskustelu pari päivää sitten instagrammissa erään äidin kanssa, joka kertoi hyvin avoimesti, miten häntä ahdistaa, kun somesta näkee niin paljon vain ”täydellisiä” vanhempia, jotka eivät muuta tee kuin ”täydellisiä” aktiviteettejä lastensa kanssa ja kokkaa ”täydellisiä” aterioita päivästä toiseen. Täydellinen sana sitaateissa sen vuoksi, että eihän meistä kukaan todellisuudessa täydellinen ole. Harvemmin sitä vain somessa jaetaan esimerkiksi niitä raivo- tai itkukohtauksia, jotka kyllä nekin kuuluvat ihan normaaliin arkeen. Somessa jaetaan mieluummin  ”täydellisiä” leipomishetkiä lasten kanssa tai ihania makkaranpaistohetkiä neljän tunnin ulkoilun jälkeen. Ja eihän näissäkään mitään vikaa ole, mutta ymmärrän, että ne saattavat olla myös ajoittain hieman masentavaa katsottavaa, vaikka niiden tarkoitus on varmasti hyvä ja positiivinen.

Senpä vuoksi ajattelinkin nyt tehdä hieman erilaisen postauksen ja julkaista 10 rehellistä faktaa tämän hetkisestä arjestani näissä poikkeusolosuhteissa. Voitteko samaistua?

1. Arkirytmimme on tällä hetkellä täysin hukassa. Normaalisti arkemme on pitkälle organisoitua ja suunniteltua, mutta nyt kotikaranteenissa, monet säännölliset rytmit ovat kadonneet. Jokainen päivä otetaan vastaan yksittäisinä päivinä. Katsotaan mikä on fiilis ja mennään sen mukaan. Go with the flow ja silleen… Jonain päivinä tämä toimii erinomaisesti kun taas toisina tulen hulluksi kaiken sen epäorganisoinnin keskellä.

2. Kotikaranteenin aikana minusta ei ole kuoriutunut himourheilijaa enkä ole löytänyt sisäistä taiteilijaani. Liikun samalla tavalla kuin aina ennenkin ja taiteilijan vikaa minussa on 0%, vaikka kuinka kaivaisi. Ihailen instagrammissa muiden luovia ja rauhallisia maalaushetkiä kotona, mutta joo… ei täällä 😀

3. Vaikka rauhallisia joogahetkiä tai upeita taideteoksia täällä ei toteutetakaan, minusta on kuitenkin kuoriutunut normaalia aktiivisempi kotikokki! Nyt kun pitää kokata paljon enemmän kotona, olen alkanut kokeilemaan monia uusia reseptejä. Kyllästyn aika helposti samoihin ruokiin, joten nyt on pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä reippaasti kokkaamaan uusia juttuja. Yllättävintä tässä kaikessa on kuitenkin se, että olen jopa ihan oikeasti innostunut ruoanlaitosta. ”Tätä päivää on odotettu” sanoi mieheni minulle viime viikolla 😀

4. Tällä hetkellä kaikki ylimääräinen aika menee muuttoon ja sen edistämiseen. Kotimme on sekasorto täynnä laatikoita, kasseja ja erilaisia kasoja. Yritän vakuutella itselleni, että kyseessä on ”hallittu kaaos”, mutta rehellisesti sanottuna välillä koti tuntuu vain kaaokselta. Yritän kuitenkin pitää mielen positiivisena enkä antaa epätoivolle valtaa. Yksikin läpikäyty lipastonlaatikko tai pakattu muuttolaatikko on positiivista ja pieni askel kohti valmista muuttoa. Jonain päivinä saa edistettyä muuttoa valtavasti kun taas toisina päivinä ei ollenkaan. Tämä on fakta, joka täytyy vain hyväksyä.

5. Muuton edistämisestä aasinsiltana seuraavaan faktaan eli lastemme ruutuajan lisääntymiseen. Hävettää myöntää, mutta mielestäni tämä on samalla tärkeä asia tuoda esille, sillä luulen monien vanhempien olevan samassa veneessä. Olemme antaneet lapsillemme iPadin pelaamista varten tai antaneet heidän katsoa lastenohjelmia hieman normaalia enemmän, koska elämä on tällä hetkellä todella hektistä, äänekästä ja ajoittain todella kuormittavaa. Jos lapset haluavat rauhoittua ja katsoa hetkellisesti hieman enemmän tv.tä tai pelata iPadilla pelejä, kaatuuko maailma siihen? No ei varmasti! Tärkeää on kuitenkin muistaa, että ruutuajan vastapainona muistaa tehdä lasten kanssa muutakin päivän aikana – ulkoilua, liikkumista, leikkiä, lukemista, askartelua – you name it. Ruutuaika on kuitenkin vain pieni osa lapsen arkea ja tästä on turha potea huonoa omaatuntoa.

6. Olemme aina rakastaneet ulkoilua ja liikkumista, mutta nyt olemme ulkoilleet vieläkin normaalia enemmän! Jos haluaa ajatella positiivisesti, voimme kaikki iloita (edes) siitä, että koronapandemia iski keväällä. Tämä kaikki olisi ollut vielä kurjempaa, jos tämä olisi iskenyt pimeän marraskuun keskellä. Ulkoilu on meidän perheelle suuri ilonaihe ja henkireikä, jonka tärkeyden ja positiivisen vaikutuksen huomaa korostetummin nyt kotikaranteenissa. Ulkoilua tulee tuntikausia joka päivä ja se on aivan i  h  a  n  a  a !

7. Olen katsonut Netflixistä Tiger King -sarjaa mieheni kanssa. Se on aivan hirveää katsottavaa, mutta silti jatkamme katsomista?! Se on ahdistava ja kamala – ja olemme katsoneet vasta kolme jaksoa. Pliis ehdottakaa jotain parempaa Netflix-sarjaa – tulen ihan hulluksi tämän kanssa!

8. Olen koukuttunut TikTokiin.

9. Yksi arjen kohokohdista tällä hetkellä ovat pitkät puhelinkeskustelut ystävien kanssa. En yleisesti soittele ns. ”turhaan” kenellekään, vaan olen ehdottomasti enemmän sellainen ”soitan jos on jotain asiaa” -tyyppinen ihminen. Nyt kuitenkin näissä poikkeusolosuhteissa pitkät puhelinkeskustelut ja höpöttelyt ystävien kanssa ovat parasta mitä tiedän. Ymmärrän, ettei soittaminen ole sama asia kuin ystävien tapaaminen ja yhdessä vietetty aika, mutta kyllä tämäkin auttaa. On ihana saada hetkeksi ajatukset kotiympyröistä muualle.

10. Viimeismpinä, muttei suinkaan vähäisempänä muutamia sarkastisia sitaatteja vanhemmuudesta. Nämähän ovat hauskoja siksi, että ovat totta 😀

”When I will tell my kids I will do something in a minute, what I´m really saying is, please forget it”

”My parenting style during covid 19: I´ll allow it”

9 am me: I`ll think I´ll roast a chicken for dinner, steam some asparagus and make mashed potatoes. 4 pm me: Hi, I would like to order a large pizza…”

”There is no more AM or PM, there is only coffee time or wine time

”I wonder how many times my kids look at me and think: this bitch is crazy

Photos: Kristina Pendonen @coframee / edit by me

Mikä on teidän ugly truth korona-arjessa?

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Myju 20.04.2020

    Oottekin ehkä katsoneet jo, mutta the English game! Liittyy jalkapalloon, mutta sisältää myös ihanasti kaikkea muuta – on myös hyvin lyhyt sarja 🙂

    Vastaa
  2. Lena 21.04.2020

    Ihania kuvia Pariisista😍 Me myös siellä tasan 1 vuosi sitten juhlimassa tyttären 40-vuotispäiviä🎂
    Kiva lukea blogiasi ja seurata IG:ssa😍 Tsemppiä korona-arkeen😍

    Vastaa
    • Metti 21.04.2020

      Kiitos, mukava kuulla 🙂 Ja kyllä – Pariisi on niin ihana! Se on yksi kaupunki, jonne voi matkustaa aina uudelleen ja uudelleen <3

      Vastaa
  3. Laura 21.04.2020

    Hei tää oli aivan huippu postaus tähän hetkeen. Kiitos Metti! <3

    Vastaa
  4. Editoinnin harjoittelija 27.04.2020

    Moi! Tosi hyvin editoituja kuvia! Olisiko sun mahdollista tehdä lisää ns. ”editointipostauksia”? Vähän kuin se ”Miten editoin kuvani?” tyyliin!

    Vastaa
  5. aadaa 27.04.2020

    Netflixissä Unorthodox! Todella pysäyttävä ja ihana sarja! 🙂

    Vastaa