Tyyli hukassa – mikä avuksi?

Tänään päätin ottaa blogissa käsittelyyn aiheen, jonka tiimoilta minua kontaktoidaan suhteellisen usein. Viime kuukausien aikana olen päässyt pureutumaan entistä tarkemmin suomalaisten tyylihaasteisiin Tuttu Tyylitaiturina -ohjelman tiimoilta. Yhdeksi isoimmaksi haasteeksi on paljastunut, kuinka monet ihmiset kokevat, ettei heillä ole tyyliä laisinkaan. Miten löytää oma tyyli? Mistä kannattaa lähteä liikkeelle?

Asukriisi? Heräteostokset? Kaikki varmasti toivovat, ettei tällaisia termejä tarvitsisi käyttää kovin usein. Omalla kohdallani tyylini on rakentunut vuosien varrella. Olen aina ollut kiinnostunut muodista, joten luonnollisesti monenlaisia vaatetta ja erilaisia asukokonaisuuksia on tullut kokeiltua. Kuitenkin kaikki nämä kokeilut ja ajoittaiset väärät valinnat ovat auttaneet minua löytämään oman tyylini. Kun vain rohkeasti kokeilee uutta, tulee hiljalleen löytämään juuri ne vaatteet ja asusteet, jotka parhaiten itselle sopivat ja omaa makua miellyttävät. On harmillista, kuinka usein kuulee ihmisten harmittelevan sitä, kuinka paljon he haluaisivat pukeutua erilaisiin vaatteisiin, mutta eivät osaa. Mikä estää kokeilemisen? Kurkkaa alta vinkkini oman tyylin löytämiseen.

Näin löydät uuden tyylin:

Ole kiinnostunut! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pukeutuminen ja tyyli ovat opeteltavia taitoja siinä missä muutkin. Itse olen esimerkiksi aivan surkea käsitöissä, mutta enpä asiasta kyllä kovin kiinnostunut olekaan. Olen kuitenkin aivan varma, että jos opettelisin, harjoittelisin ja kiinnostuisin käsitöistä, jossain vaiheessa varmasti tulisin siinä ihan hyväksi. Tyylin ja pukeutumisen kanssa on ihan sama homma: jos ei ole kiinnostunut asiasta, tuskin siinä voi kovin hyväksi kehittyäkään.

Seuraa muotia ja ihmisiä, joiden pukeutumisesta / tyylistä pidät. Sosiaalisesta mediasta on valtavan helppo saada pukeutumiseen inspiraatiota. Seuraa somessa ihmisiä, joiden tyyleistä pidät ja inspiroidu heidän pukeutumisestaan. Asukriisin iskiessä kurkkaa tyyli-idoleittesi ig-tilit ja johan on asukokonaisuuksia mitä lähteä kopioimaan.

Ole kokeilunhaluinen. Kokeile rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sellaisia vaatteista, joita et ole koskaan aikaisemmin käyttänyt – lupaan, että saatat yllättyä positiivisesti! Älä koskaan luovuta yhden tai kahden sovituskerran jälkeen, vaan muista, että totuttelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Aloita perusasioista. Löytyykö vaatekaapistasi tärkeitä pukeutumisen peruspilareita, kuten esimerkiksi hyvin istuvat farkut, mustia ja valkoisia t-paitoja, klassinen bleiseri, suorat housut, siistejä neuleita tai legendaarinen pikkumusta? Klassiset vaatteet ovat klassikoita syystä – ne ovat aina tyylikkäitä ja sopivat moneen eri tilaisuuteen. Kun vaatekaapin niin sanotut ”peruselementit” ovat kunnossa, on myös uusien vaatteiden yhdisteleminen omaan vaatevalikoimaan helpompaa.

Ole rohkea ja unohda pelko! Jos on hukassa tyylin ja pukeutumisen suhteen, voi helposti alkaa kyseenalaistamaan omia vaatevalintojaan. Pelko saattaa estää monet edes sovittamasta vaatteita, koska pelkäävät, ettei uusi, entisestä pukeutumisesta poikkeava, vaate sovikaan itselle. Tai mitä jos JOKU TOINEN ihmettelee tai kyseenalaistaa uudet vaatevalinnat? Tällaisille ajatuksille ei pidä antaa valtaa! Jos haluaa löytää uutta tyylisuuntaa omaan pukeutumiseen täytyy olla rohkea ja itsevarma! On hyvä muistaa, että pukeutumisessa kuitenkin tärkeintä on, että itse viihtyy ja tuntee olonsa hyväksi vaatteissaan.

Pics: Kristina Pendonen / edit by me

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Annu Vainio 04.03.2020

    Hei?
    Suber iloinen ja kiitollinen KIITOS tästä postauksestasi. Juurikin tuo pelko on esteenä mun oman tyylin löytämiselle ja kokeilulle. Nyt on aika lähteä askel askeleelta kohti omaa tyyliä. Kiitos sä ihana?

    Vastaa
  2. Mermar 04.03.2020

    Mielenkiintoinen aihe, varsinkin se, että monelta on tyyli kokonaan hukassa. Opiskellessani alaa, oli nyrkkisääntö seuraava: jos on huono maku käytä vain yhtä tai kahta väriä, jos maku on parempi voi käyttää kolmea ja jos on hyvä maku ei mitään väliä. Joillainhan on ihan absoluuttinen silmä näyttää hyvältä, vaikka säkin panisi päähänsä. Teesit käy edelleen. Mittasuhteet on myös vaatteissa erittäin tärkeitä. Vieläkin itse kartan kirjavia kuoseja, ovat todella vaikeita. Musta on oma suosikkini, korut, laukut ja kengät voivat olla värillisiä.

    Vastaa
  3. Helmi S. 05.03.2020

    Moi, mitä mallia noi sun farkut mahtaa olla? Täydellisen näköiset!

    Vastaa
  4. TN 06.03.2020

    Kivoja vinkkejä 🙂 Minulle ongelmana on se, että tiedän ehkä suurin piirtein tyylin mistä pidän ja tällaisia kokeilen, mutta tasapaksu pötkö ilman minkäänlaisia muotoja vaikeuttaa suuresti sitä miten haluaisin pukeutua. Muodottoman päällä vaatteet eivät vain yksinkertaisesti näytä hyvältä. Onneksi löytyy myös laatikkomallisia vaatteita, joilla saa itsensä piilotettua ja ei ahdista tasapaksuus 🙂

    Vastaa