Pysykää kotona, please!

Suurin osa lukijoistani ovat toivoneet minulta täysin tavallista sisältöä tämän ikävän koronatilanteen keskellä. Se on täysin ymmärrettävää, sillä itsekin haluan ajoittain sulkea koronauutisoinnin ja saada ajatukseni muualle. Rehellisesti sanottuna välillä kuitenkin tavallisen sisällön tuottaminen tuntuu haastavalta. Tulevan kevään trendeistä kirjoittaminen tuntuu suorastaan hieman hölmöltä, kun jokaisen mielessä painaa isommat asiat.

En ole lähtenyt kommentoimaan koronatilannetta kovinkaan paljon missään somekanavissani. En ole lääkäri, hoitaja tai millään tavalla terveydenhuollon ammattilainen, joka tietäisi asiasta yhtään enemmän tai paremmin, kuin kuka tahansa muukaan ihminen. Kyseessä on niin järkyttävä ja äärimmäisen poikkeuksellinen tilanne, että olin ajatellut, että ihan jokainen meistä ottaisi tämän asian vakavissaan ja noudattaisi äärimmäisen tarkasti hallituksen ja THL.n  asettamia ohjeistuksia. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole? Viime päivinä olen harmillisesti saanut seurata uutisointia (ja sitäkin enemmän somekeskustelua) siitä, miten ihmiset ovat kasaantuneet sankoin joukon kauppakeskusten avajaisiin tai edelleen käyvät normaalisti ravintoloissa syömässä isoilla porukoilla? En voi käsittää, miten ihmiset voivat edelleen käyttäytyä näin välinpitämättömästi, edesvastuuttomasti ja ITSEKKÄÄSTI? Jokaisen pitäisi viimeistään tässä vaiheessa ymmärtää, että meidän kaikkien (siis ihan jokaisen!) on noudatettava hallituksen asettamia ohjeistuksia, jotta tämä tilanne saataisiin kuriin. On surullista, että edelleen osa ihmisistä ajattelee ja käyttäytyy kuin tämä asia ei koskisi heitä laisinkaan. Vaikka itse ei pelkäisi tilannetta on ajateltava ja ymmärrettävä (!), että tällainen välinpitämätön toiminta asettaa muut ihmiset vaaraan.

En ole ihminen, joka lähtisi herkästi jakamaan omia mielipiteitään, saatika neuvomaan muita. Olen enemmänkin konflikteja välttelevä ja hyvin suvaitsevainen muiden ajatuksia, tekoja ja mielipiteitä kohtaan. Nyt kuitenkin teen poikkeuksen, sillä kyseessä ei ole mielipideasia! Pyydän, että ihan jokainen suhtautuisi koronatilanteeseen nyt sen vaatimalla vakavalla tavalla. Pysytelkää kotona niin paljon kuin voitte ja välttäkää fyysistä kontaktia! Meidän perhe on pysynyt kotioloissa nyt jo reilun viikon ajan. Otimme lapset heti pois päiväkodista ja olemme kotona – välillä kotona Helsingissä ja välillä vielä enemmän ”eristyksessä” meidän landella. Olemme kaikki terveitä, mutta pysyttelemme kotioloissa paitsi itsemme, myös erityisesti riskiryhmien ja muiden ihmisten puolesta! Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että meidän ihan jokaisen on sitouduttava eristäytymiseen, koska muuten meidän kotona pysyttelevien toimet ovat aika turhia. Viruksen leviäminen ehkäistään eristäytymällä, mutta ainoastaan jos KAIKKI sitoutuvat siihen!

Please tehkää samoin ja pysykää kotona niin paljon kuin mahdollista <3

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Emmi 21.03.2020

    Kiitos Metti kun toit tämän tärkeän aiheen esille vaikuttajana isolle joukolle. Tämä on yhteinen asia ja kaikkien asia, jotta tästä selvitään ja päästään eteenpäin. Tsemppiä ihan kaikille <3

    Vastaa
  2. Viivi 21.03.2020

    Hyvä teksti Metti! Todella tärkeää että vaikuttajat puhuvat aiheesta! Halusin kuitenkin antaa oman näkökulmani asiaan. Itse olen juuri reilu viikko sitten eronnut pitkästä parisuhteesta ja elämä on mennyt sen vuoksi kokonaan uusiksi. On pitänyt etsiä asunto, muuttaa ja hommata asuntooni periaatteessa kaikki uudet tavarat. Vaikka kuinka yritän pysyä poissa julkisilta paikoilta fakta on se että minun on ollut pakko käydä esimerkiksi kauppakeskuksissa ostamassa huonehaluja, pesuaineita, ruokaa sekä kaikki välineet millä sitä laittaa. Toki ymmärrän että tilanteeni on poikkeuksellinen mutta etenkin kun mieli on muutenkin todella maassa eron takia, ei ole joka suunnasta kiva kuulla kuinka itsekäs olen kun joudun käymään kaupoilla uuden elämän aloittamista varten. Oma tilanteeni on myös laittanut ajattelemaan kaikkia niitä ihmisiä joilla on esimerkiksi mielenterveysongelmia tai ovat yksinäisiä. Heille yksin kotona olo ei ole mitään mukavaa rentoutumista vaan luultavasti äärimmäisen raastavaa aikaa. Toki heillekkin vaihtoehtoja löytyy, en sano että välttämättä tarvitsee sinne ostoskeskukseen mennä vaan lenkkipolullakik käyminen varmasti auttaa. En halua kritisoida sinua tai muitakaan vaikuttajia suoranaisesti, haluan vaan tuoda oman esimerkkini tietoisuuteen, sillä vaikka kuinka haluaisin olla se maailman epäitsekkäin ja pysyä kotona, on minun täytynyt käydä julkisilla paikoilla ihan tulevaisuutta mutta myös omaa henkistä hyvinvointiani varten

    Vastaa
  3. T 21.03.2020

    Kiitos että kirjoitat asiasta. Olen itse ihan järkyttynyt omien ystävien välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä asian suhteen. Kyseessä kolmekymppiset korkeastikoulutetut naiset pk-seudulla. Edelleen he ravaavat ravintoloissa ja salilla ja sopivat viini-iltoja innoissaan. ”Kunhan on alle 10”, mutta ne 10 on joka kerta eri porukka. En voi käsittää tuota itsekkyyttä ja odotin heiltä enemmän.

    KAIKKIEN fyysisten kontaktien välttämisen tärkeydestä ei voi puhua liikaa. Ehkä se sanoma lopulta uppoaa myös tyhmimpien ja itsekkäimpien ihmisten kalloon.

    Vastaa
  4. Johanna 21.03.2020

    Kiitos❤️ T. Elinsiirtolapsen äiti

    Vastaa
  5. Rosa 21.03.2020

    Hei Metti! Kiitos, että julkisuuden henkilönä ja mielipidevaikuttajana kannustat ihmisiä ottamaan tilanteen tosissaan. Haluaisin kuitenkin tuoda esille yhden näkökulman, minkä ehkä tekstissäsi vielä voisit mainita: en tiedä missä teidän lande on, mutta ilmeisesti kohtuullisen lähellä Helsinkiä, jotta mikäli tilanne niin vaatisi pääsisitte hakeutumaan hoitoon pääkaupunkiseudulla? On hyvä kannustaa ihmisiä eristäytymään muista, mutta samalla kauhulla mietin niitä kaikkia mökeilleen vetäytyviä ihmisiä, jotka sairastuessaan kuormittavat pienten mökkipaikkakuntien terveydenhuoltoa. Näillä paikkakunnilla resurssit kun on mitoitettu vakiasukkaiden mukaan. Tämä ei siis ole arvostelua teidän perhettänne kohtaan, vaan huomio siitä, että kun pyydetään pysymään kotona ei viitata vain niihin fyysiseen neljään seinään vaan myös omaan kotikuntaan, vaikka mökille olisikin kiva mennä tekemään etätöitä tilanteen sen mahdollistaessa.

    Vastaa
  6. Mira 22.03.2020

    Vastauksena Viivin kommenttiin, jossa ollaan mielestäni juuri ongelman ytimessä. Nyt ei ole kyse yksittäisen ihmisen henkisestä hyvinvoinnista vaan suuremmasta koko yhteiskuntaa koskevasta poikkeustilasta. Tilanteesi on todella ikävä, mutta mitä paremmin kaikki (mukaan lukien sinä Viivi) noudattavat viranomaisten ohjeita, sitä nopeammin tilanne on ohi ja pääsemme kaikki palaamaan normaaliin elämään. Tilanne vaatii kaikilta venymistä mutta nyt ei ole sooloilun aika! Kiitos Metti, että puutuit asiaan ja toit mielipiteesi julki 🙂

    Vastaa
  7. äiti 24.03.2020

    Kiitos tästä <3 Tärkeä aihe. Oma 3-vuotias lapseni on tehohoidossa apupumpun varassa odottamassa uutta sydäntä. Pelottaa kauheasti, jos hän saisi tartunnan jostain..

    Vastaa