Landella on hyvä olla

Vallitsevan korona-tilanteen vuoksi lähes kaikki minun ja mieheni työmenot on peruttu ainakin seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Tästä johtuen päätimme ottaa myös lapsemme pois päiväkodista, koska meillä on siihen nyt mahdollisuus. Mitä tehdä vapaapäivinä? Me päätimme suunnata landelle.

Älkää käsittäkö väärin, kun sanon, että olen nauttinut äärimmäisen paljon olla täällä landella. Olen niin kiitollinen siitä, että meillä ylipäätään on tällainen paikka, jonne siirtyä kaupungin hälinästä rauhoittumaan. Varsinkin tämän ahdistavan maailmantilanteen keskellä tuntuu, että täällä luonnon keskellä on jotenkin helpompi hengittää. Tämä rauhallisuus oli juuri sitä mitä kaipasimme juuri nyt.

Parasta puuhaa landella just nyt:

Metsäretket – Koko perheen voimin metsään kävelemään ja ”seikkailemaan”. Mukaan tietysti eväät – itse tehtyjä kolmioleipiä ja kuumaa kaakaota.

Saunominen ja paljuilu. Onko paljuilu muuten edes sana? Ei varmaan, mutta tiedätte mitä tarkoitan. En olisi voinut ikinä uskoa, kuinka ihana ja rentouttava palju on. Varsinkin näin viileimmillä ilmoilla kuumassa paljussa lilluminen on ehkä parasta mitä tiedän. Jos siellä ei rentoudu niin ei missään.

Kirjojen lukeminen – Sateenropina, pehmoinen sänky, lämpimät villasukat ja hyvä kirja. En tarvitse muuta.

Kokkailu – Landella minusta kuoriutuu aina masterchef. Tai ainakin omasta mielestäni, heh. Täällä uudessa keittiössä on jotenkin inspiroivampaa kokata kuin kotona. Aamiaiseksi tein taas koko perheen suosikkia, fetamunakasta. Jaan siitä reseptin lähipäivinä täällä blogissa, koska sitä niin monet minulta edelleen kyselevät.

Uiminen – Tai ehkä uiminen tässä kohtaa on väärä sana kuvailemaan minun vedessä kastautumista. Jääkylmässä vedessä pulahtaminen tosin tekee älyttömän hyvää – niin kropalle kuin mielelle!

Meditoiminen – Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, olen lisännyt meditaatiohetkiä arkeeni. Täällä suosikkipaikkojani pienelle meditaatiolle ovat esimerkiksi laiturinnokka, ranta tai jonkin ison kiven päällä keskellä metsää.

Netflix & chill. Olen yllättävän väsynyt iltaisin, vaikka päivärytmi täällä on paljon rauhallisempi kuin kotona kaupungissa. Ehkä väsymys saattaa johtua paljon runsaammasta ulkoilusta? Iltaisin parasta on siis oma sänky ja Netflix. Sain teiltä eilen valtavasti Netflix-suosituksia. Tässä eniten suosituksia saaneita sarjoja ja elokuvia: Love is Blind, Blacklist, Working Moms, The Ritual, Lost Girls, Grace and Francie, Elite, Cheer, The Crown, Toy Boy, Casa de Papel, The Circle, Lukkojen takana, Green Leaf, Pikakuva, American Crime Story, Modern Family, Two Popes, The Irishman, Sex Education, Murder Mysteries of Ms. Fisher, Queen of South, Rahapaja, Call me by your name, Lucifer, Ozark, Jane the Virgin, Brooklyn 99, New Girl, Sons of Anarchy, Keskustytöt, The Stranger, Quicksand. 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Riikka 17.03.2020

    Teidän mökki näyttää niin ihanalta! Oletko mistä hankkinut tuon vaaleansinisen paidan? Aivan ihana?

    Vastaa
  2. JohannaN 17.03.2020

    Onpa ihanan tunnelmallista! Kelpaisi minullekin. Koti kaupungissa on kyllä paras paikka, mutta tuollainen tunnelmallinen mökki, pakopaikka arjesta ja kaupungista olisi nyt ihana. Nauttikaa yhteisestä ajasta! 🙂

    Vastaa
  3. Julia 17.03.2020

    Kiitos kun postaat ihan normaaleita juttuja! Ihanaa saada lukea rentoja postauksia tämän kaiken keskellä<3

    Vastaa
  4. Mari 18.03.2020

    Ihanan näköistä! 🙂 Koska teidän jakso nähdään huvilassa ja huussissa? En malta odottaa 😀

    Vastaa