24 tuntia Tukholmassa

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Aikaisemmin tällä viikolla pyörähdin Tukholmassa. Kyseessä oli työreissu Valentinon uuden tuoksulanseerauksen tiimoilta. Tapahtuma järjestettiin Italian suurlähetystössä Tukholmassa ja paikalle oli kutsuttu iso joukko pohjoismaisia vaikuttajia ja toimittajia. Valentinon tuoksujen kasvot, mallit Adut Akech sekä Hadidin siskosten pikkuveli, Anwar Hadid, olivat myös paikalla tapahtumassa.

Tältä näytti minun 24 tuntia Tukholmassa puhelimen kuvista koottuna:

Saavuimme tiistaina puolen päivän jälkeen hotellille. Yövyimme Hotel Blique by Nobis -nimisessä hotellissa, joka sijaitsee Tukholman Vasastanissa. Hotellihuoneet olivat oikein suloisia ja hotelli muutenkin oli kiva, siisti ja ”cool”. Erityismaininnan hotelli saa minulta ruoastaan, joista minulla ei valitettavasti ole kuvia. Taisi olla kaikilla kerroilla niin nälkä, että unohdin ruoka-somettamisen.  Söimme lounaan hotellin ravintolassa heti saavuttuamme. Valitsin listalta vege-bowlin, jossa oli mm. riisiä, sieniä, kimchiä, edamameja, punakaalia ja vaikka mitä muita herkkuja. Niin hyvää! Loppuillasta nappasimme vielä hotellin aulabaarin listalta pizzat. Söin parasta maistamaani pizzaa koskaan – chèvre & roasted kale, joka oli paistettu aavistukseen rukiiseen pohjaan. Y U M M Y !

Kaksi tuotetta, joista sain eniten kyselyitä ig-storyn puolelta matkan aikana. Vasemmalla puolella on uusi laukkuni. Olitte kiinnostuneita mallista, joka on siis nimeltään ”Multi Pochette Accessoires”. Aina ostohetkestä lähtien olen saanut valtavasti erilaisia kysymyksiä teiltä laukkuun liittyen, joten tulen tekemään lähipäivinä vielä laukusta ihan oman postauksen, jossa vastaan koottuna kaikkiin teidän lähettämiin kysymyksiin. Oikealla puolella taas on &Other Storiesin nilkkurit (*löydät täältä). Olen käyttänyt näitä ihania nahkanilkkureita todella paljon aina viime syksyn ostohetkestä lähtien. Tykkään erityisesti kengän kärjen- sekä koronmallista. Nilkkurit ovat myös äärimmäiset mukavat jalassa ja niillä jaksaa kävellä pitkään. Minulla ei esimerkiksi ollut reissussa mukana ollenkaan matalapohjaisia kenkiä, vaan nämä nilkkurit toimivat arkikenkinäni.

Valmistautuminen Valentinon tuoksulanseeraukseen. Pukukoodina oli coctail ja valitsin päälleni silkkisen mustan hameen sekä siihen sopivan mustan topin (* tämä toppi). Rakastan juuri tällaisia vaatteita, joita voi yhdistellä monin eri tavoin. Olen käyttänyt mustaa silkkihamettani kymmeniä kertoja erilaisten neuleiden, kauluspaitojen ja toppien kanssa. Silkkitopin olen puolestaan yhdistänyt monen monta kertaa rennosti korkeavyötäröisten farkkujen tai nahkahousujen kanssa (*minulla löytyy tämä sama toppi myös valkoisena). Tällä kertaa puin kuitenkin kaksi klassista vaatekappaletta yhteen, joten halusin tuoda yksinkertaiseen asuun ripauksen jotain ”juttua”. Siispä laitoin monta kerrosta kultakoruja kaulaan ja jalkaan pinkit korkokengät. Testasin myös ensimmäistä kertaa Valentinon ”Born in Roma” tuoksua – love at first sniff!

Ennen tuoksulanseerausta ohjelmassa oli illallinen ravintola Isaanissa, joka sijaitsee hotelli Bernsin yhteydessä. Ruoka on thai-henkistä ja tunnelma ravintolassa oli kiva. Ruoka ei kuitenkaan ollut niin taivaallista, että sinne olisi välttämättä päästävä uudelleen. Tai sitten en vain onnistunut annosvalinnoissani tällä kertaa. Kuulin tosin, että Isaan tarjoileen yhden Tukholman suosituimmista brunsseista viikonloppuisin. Se täytyy testata ensi kerralla! Onko teillä kokemuksia kyseisestä ravintolasta?

Valentinon tuoksulanseeraus järjestettiin Italian suurlähetystössä Djurgårdenissa. Paikka oli koristeltu upealla tavalla – suurlähetystön sisääntulo oli valaistu pinkillä värivaloilla Valentinon uusien tuoksujen värimaailman mukaan. Sama väri- ja kukkateema jatkuivat luonnollisesti myös sisätiloissa. Lanseeraustilaisuudessa pidettiin muutama asiaankuuluvia puheita sekä Born in Roma -tuoksujen mainoskasvot esittäytyivät. Tilaisuudessa oli DJ, ruokaa, juomaa ja hyvä fiilis kaikin puolin!

Lanseerauksen jälkeen suuntasimme takaisin hotellille. Kippistelimme vielä lasilliset mukavan päivän kunniaksi ja sen jälkeen leveään hotellisänkyyn yksin nukkumaan – ah mitä ihanuutta!

Kello herätti 9:40, jotta kerkesin vielä pikaisesti hotellin aamiaiselle. Olin niin väsynyt, että olisin helposti voinut nukkua vielä pidempääkin. Aamiaisen jälkeen tulin takaisin hotellihuoneeseen keräämään tavarat kasaan, meikkaamaan ja hoitamaan muutamat kiireisimmät työasiat koneella. Sitten kohti Tukholman keskustaa!

Kaikki meidän Suomi-porukasta palasivat seuraavana päivänä eri koneilla Helsinkiin. Oma lentoni oli iltapäivällä, joten kerkesin käydä keskustassa pyörähtämässä muutaman tunnin verran. Keskiviikkona Tukholmassa oli kylmä, mutta ihanan aurinkoinen sää. Kävin nopeasti NK.lla sekä muutamissa liikkeessä Birger Jarlsgatanilla. Tein yhden ostoksen – löysin NK.lta täydelliset nahkahousut. Olen pitkään etsinyt malliltaan suoralahkeisia nahkahousuja ja nyt löysin ihanat Stand Studio -merkiltä. Minun on hyvin vaikea löytää itselleni housuja, joten jos hyvin istuva pari tulee eteen – ostan! Vielä mieluiten useassa eri värissä jos mahdollista.

Tukholmassa ei tunnetusti ole vaikea olla huomaamatta vallitsevia vaatetrendejä, sillä niin monet (varsinkin nuoremmat) pukeutuvat uskomattoman samalla tavalla. Esimerkiksi Valentinon tapahtumasta oli helposti bongattavissa kaikki ruotsalaisvaikuttajat, sillä kirjaimellisesti jokaisella oli päällään samanlainen asukokonaisuus. Lähes jokaisella oli päällään ylisuuri jakkupuku tai bleiseri, jonka parina jaloissa lenkkarit tai maiharityyliset nilkkurit. Hiukset tiukalla nutturalla, korvissa paksut kultaiset renkaat ja meikkinä ”no makeup, makeup look” (joka tosin oli varustettu hurjalla rusketuksella!). Näitä samoja kokonaisuuksia oli havaittavissa äärimmäisen monella myös seuraavana päivänä Tukholman keskustassa.

Iltapäivällä oli aika hypätä Arlanda Expressiin ja suunnata kohti lentokenttää.  Kiitos reissusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 kommenttia

  1. Johanna 07.02.2020

    Mistä noi kaulakorut on? Ovat aivan ihanat!

    Vastaa
    • Metti 07.02.2020

      Kaulakorut ovat H&M ja Mango! 🙂

      Vastaa
  2. Petra 07.02.2020

    Oliko kaikilla ruotsalaisvaikuttajilla lisäksi samat designer-laukut vai oliko näissä varieteettia? Ihan vaan mielenkiinnosta olisi hauska tietää mikä laukku oli siellä juuri nyt eniten in??

    Vastaa
    • Metti 07.02.2020

      Bottega Venetan laukut olivat ehdottomasti suursuosiossa! Myöskin vintage (baguette-tyylisiä) laukkuja näkyi paljon 🙂

      Vastaa
  3. Merja 28.02.2020

    Hei, Ruotsissa on kautta aikojen ollut sama tyyli, kun joku on muotia, niin kaikki ovat pukeutuneet samanlailla. Joskus nuorena ollessani hevostalleilla kesätöissä Tukholman lähistöllä, menin paikalliseen baariin. Kaikilla muilla, siis kaikilla oli blondattu pitkä tukka ja helmikorvakorut sekä vitivalkoinen paitis ja farkut. Minä olin lyhyessä mustassa tukassa ja mustissa vaatteissa kuin eri planeetalta.
    Meillä täällä näkee sentään hieman persoonallisuutta, vaikka muotia seurataankin. Helsinki pärjää hyvin eurooppalaisessa vertailussa.

    Vastaa