Ruuhkavuosien palapeli

Viime viikonloppuna kävimme mielenkiintoista keskustelua ystäviemme kanssa  illallispöydässä. Kaikki alkoi siitä, kun totesimme miten iloisia olimmekaan, että ylipäätään istuimme saman pöydän ääressä tuona iltana. Jos olemme kaikki yhdessä koolla tarkoittaa se, että monet asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Olemme kaikki vapaita muista menoista kyseisenä viikonloppuna, kaikkien pienet lapset ovat terveitä ja kaikki ovat vielä onnistuneet saamaan lastenhoidonkin järjestymään. Helpommin sanottu kuin tehty. Tervetuloa ruuhkavuosiin!

Ruuhkavuodet ovat samalla niin äärimmäisen ihana ja antava, mutta välillä myöskin äärimmäisen kuluttava ajanjakso elämässä. Ruuhkavuosina (kuten nimikin sen jo kertoo) tapahtuu kerralla valtavasti asioita: lapset ovat pieniä, työelämä on kiireisimmillään ja vapaa-aika täyttyy usein erilaisista harrastuksista ja muista tapahtumista. Tuntuu, että aikaa ei ole mihinkään ylimääräiseen. Joskus tuntuu, ettei aikaa ole edes kaikkeen olennaiseen. Ajan riittämättömyyden vuoksi on jatkuvasti tehtävä valintoja ja usein myös luovuttava jostakin. Se yleisemmin on oma aika tai esimerkiksi omat harrastukset.

Mutta sitten kun taas ilman omaa aikaa ja keskittymistä omaan hyvinvointiin on erittäin vaikea jaksaa. Mikä on siis salaisuus jaksamiseen ruuhkavuosien keskellä, vai onko sellaista? Pitäisikö vain hyväksyä ruuhkavuosien hetkellinen raskaus tiedostaen, että ajan myötä tilanne helpottaa?

Oma vastaukseni on kuitenkin EI. Uskon siihen, että me omilla valinnoillamme teemme arjestamme ja elämästämme juuri sellaista kun itse haluamme. Onko se aina helppoa? Ei todellakaan! Mutta tärkeintä on unohtaa mahdollinen arvostelu ulkopuolelta, sillä ainoastaan sinä itse tiedät, mitkä ovat sinun onnellisuutta edistävät elementit elämässä. Ruuhkavuosien aikana on myös pakko olla ajoittain itsekäs. On siis hyvä muistaa, että terveellä tavalla itsekäs ihminen pitää huolta itsestään. Ei tosin niin, että siitä aiheutuisi muille ympärillä oleville ihmisille harmia. Omaa itsekkyyttä tarvitaan, jotta elämästä tulee omannäköistä.

Tällä hetkellä elämäni tuntuu yhdeltä isolta palapeliltä. Palapelin palat edustavat kaikkia niitä asioita, jotka tekevät sinusta onnellisen. Kun palapeli on koottuna eli kaikki palaset ovat yhdessä, tunnen oloni kaikin puolin hyväksi. Jos yksi, kaksi tai useampi haluamani pala puuttuu elämästä, saattaa arki alkaa pikkuhiljaa tuntumaan raskaalta ja jopa uuvuttavalta.

Jokainen määrittelee itse ne tekijät, mitkä kuuluvat omaan ”hyvinvoinnin palapeliin”. On äärimmäisen tärkeää tiedostaa, ettei kukaan ulkopuolinen voi kertoa mitkä asiat saavat sinut voimaan hyvin, vaan jokaisen täytyy tiedostaa ja löytää ne aivan itse. Koen vahvasti, että ruuhkavuosissa (tai ylipäätäänkin elämässä) hyvinvoinnin saavuttaminen on kokoaikaista tasapainottelua ja ennen kaikkea jatkuvaa työtä.  Jatkuvasti on keskityttävä siihen, että ottaa omaa aikaa, parisuhdeaikaa tai nähdä ystäviä, ettei nämä tärkeät onnellisuustekijät polkeudu kiireisten ruuhkavuosien alle. Toisaalta taas liika oma aika tai erossa lapsista vietetty aika ei tunnu hyvältä ja luonnolliselta. Ruuhkavuosi on siis täydellistä ja jatkuvaa tasapainottelua.

Haluan olla läsnä oleva äiti lapsilleni, samalla olen intohimoinen ja haluan luoda omaa uraa. Haluan viettää paljon aikaa yhdessä perheenä, mutta toisinaan tarvitsen aikaa myös ihan yksin. Haluan viettää aikaa rakkaiden ystävieni ja läheisteni kanssa. Haluan panostaa omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiini. Toivon pystyväni antamaan tämän kaiken myös puolisolleni. Minua välillä harmittaa se ennakkoluulo, että ajatellaan, että esimerkiksi monet yllä listaamistani asioista olisivat toisiaan poissulkevia. Päinvastoin. Meistä on moneksi. Meistä on juuri siihen kaikkeen mihin haluamme!

Myönnän tosin, että tämä on ajoittain aikamoinen paketti pitää kasassa, mutta hyvällä suunnittelulla ja pienellä vaivannäöllä hyvinkin mahdollista. Ja miksipä ei haluaisi tai jaksaisi panostaa ylläpitämään omaa onnellisuuttaan?

Mitkä asiat te koette ruuhkavuosissa kaikkein raskaimmaksi? Mitä asiaa kaipaatte tai toivoisitte elämäänne enemmän? Miten ruuhkavuodet ovat yllättäneet?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. JohannaN 12.11.2019

    Onko kaikilla neljällä sormuksellasi jonkin tarkoitus tai merkitys? Jos saa kysyä. 🙂

    Vastaa
  2. Heidikaa 12.11.2019

    Näiden mainitsemiesi asioiden lisäksi mieltäni askarruttaa jo vanhempieni hyvinvointi ja alkava vanhuus, joka ei totta tosiaan tule yksin.. kaksi alle kouluikäistä, opiskelu, työ, parisuhde, harrastukset, joten olen onnellinen, että vanhempani ovat vielä hyväkuntoisia. Vaikka säikäyttivät sydäninfarktilla tuossa vuosi sitten..

    Vastaa
  3. Heli 12.11.2019

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olen kanssasi samaa mieltä, että kaiken haluamansa saa hoitumaan ja järjestymään ns. ruuhkavuosien aikaankin, jos vain näkee hieman vaivaa ja puolisokin tekee näin. Tosin silloin kun meidän Lapset olivat pieniä, ei ruuhkavuosi sana kuulunut sanastoonkaan. Myöskään Lasten ei tarvinnut taistella aikaa itselleen vanhemmiltaan, jotka nykyään haluavat uppoutua some-maailmaan ja kännykkään. Mikä toisaalta on ihan ymmärrettävää, kun vanhemmat ovat eläneet ja elävät sellaista elämää. Tämän hetkinen elämä vain on tätä aikaa, niin tuohan se omat haasteet. Tasapainoilua siis, mutta muistakaa kuitenkin elää ja vielä oman näköistä elämää!

    Vastaa
  4. Lilla 15.11.2019

    Hiuspaketti, vaikka erittäin voimakkaan pyörteen takana keskellä päätä omistan ja siksi hiukset aina ponnarilla.??

    Vastaa
  5. Kkrista 17.11.2019

    Hiuspaketti olisi ihana ?

    Vastaa
  6. Jonna 17.11.2019

    Korupaketti<3

    Vastaa
  7. Elle 18.11.2019

    Hei! Voisitko tehdä postauksen siitä miten oot aina niin rennon itsevarma! Susta huokuu sellainen levollisuus ja rauha, vaikka varmasti on monta rautaa tulessa. 🙂 oon itse kova jännittämään, koen riittämättömyyttä ja oon yliyrittäjä ihmissuhteista työelämään.. Jotenkin en vain osaa olla oma itseni. Ois ihanaa kuulla tähän sulta vinkkejä! Hyvää joulun odotusta 🙂

    Vastaa