Tyttären stailaus

 Instagramin storejani seuraavat tietävät, että tyttäreni rakastaa pukeutua mekkoihin, meikkailla ja ennen kaikkea stailata. Milloin hän stailaa itseään, milloin nukkejaan, joskus jopa pikkuveli saa muodonmuutoksen. Varmaa kuitenkin on, että vaatteet, korut ja muut asusteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja moneen kertaan päivän aikana.

Voitte siis varmasti kuvitella kuinka innoissaan Lilia oli, kun kysyin häneltä, halusiko hän stailata minut? Sain itse asiassa tämän mahtavan postausaiheen eräältä lukijaltani ja mielestäni idea kuulosti heti hurjan hauskalta. Siispä päätin tämän ”haasteen” Lilian kanssa toetuttaa ja seuraavana päivänä marssimmekin pikku-neidin kanssa vaatehuoneeseen, tarkoituksena löytää minulle asukokonaisuus seuraavalle päivälle.

Mikä olikaan ensimmäinen vaatekappale mihin tyttäreni vaatehuoneessa tarttui…?

No henkarissa roikkuvat pitkät glitterihousut – TIETYSTI! Tämä oli helppo ja varma valinta! Sen jälkeen suuntasimme roikkuvien paitojen sekä viikattujen neuleiden luo. Tyttäreni valitsi minulle aluksi henkarissa olevan sulkakoristeisen pikkuiruisen topin, mutta koska mennään jo pitkällä syksyssä, pyysin pikku-stailistilta jotain aavistuksen lämpimämpää päälle. Siispä seuraavaksi hän tarttui (yllätys yllätys) vaatepinossa olleeseen pinkkiin neuleeseen. Koska vaatekaappini on värimaailmaltaan hieman ”tylsähkö”, en ihmetellyt yhtään, että 5-vuotias tyttäreni valitsi kaiken mustan ja maanläheisten sävyjen joukosta jotain värikästä ja glitteriä. Lopuksi Lilia valikoi minulle vielä korurasiastani (mitkäpäs muutakaan kuin) isot helmikoristellut sydänkorvakorut! Kengiksi neiti puolestaan valitsi yläpuolen kuvassa näkyvät kultaiset Jimmy Choon avokkaat (hääkenkäni), mutta jälleen kerran muistutin tytärtäni koleasta säästä. Niinpä kultakengät saivat jäädä ja matka jatkui eteiseen, josta sain asukokonaisuuttani koristamaan mustat nilkkurit (olivat jääneet edelliseltä käyttökerralta eteisen lattialle, lieneekö tässä syy kenkävalintaan?) Kun vielä lopuksi kysyin ”Mikä laukku?” tyttäreni vastasi: ”Et sä tarvii laukkua, sä oot muodikas noin” 😀

Halusin ottaa Lilian stailaamasta asusta ihan kunnon muotikuvat, jolloin asu pääsee paremmin esille. En tiedä pidättekö minua ihan toopena, mutta mielestäni tämä asukokonaisuus jopa jollain tasolla toimii 😀 Ehkä hitusen räväkkä näin arkiasuksi, mutta mikäs siinä! Hyvä Lilia <3

Pakko kertoa vielä hauska tilanne kuvaushetkestä: En ole koskaan saanut ohikulkijoilta niin paljon kehuja kuin tästä asusta sain. Harvoin ihmiset kommentoivat kuvaustilannetta millään tavoin, mutta tällä kertaa monet ihmiset tulivat ihan juttelemaan ja kehumaan hienoa asuani. Tarkoittaako tämä, että minun pitäisi antaa Lilian stailata minut vähän useamminkin? 

Mitä mieltä te olette Lilian stailauksesta? Pukisitteko päällenne?

Photos: Kristina Pendonen / edit by me

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Petra 30.10.2019

    Siis mieletön asuvalinta, mahtavaa Lilia❤️
    Ja pakko vielä sanoa että näytät taas NIIN upealta ja kauniilta!!!

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.11.2019

      Kiitos paljon <3 Lilian stailaus meni kyllä ihan nappiin!

      Vastaa
  2. Norppa 30.10.2019

    Tosi hieno asu! Itsekin ajattelin heti kuvan nähtyäni että wow ja kun luin että Lilia on tämän stailannut ajattelin WOW.

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.11.2019

      Kiitos! Tämä oli tosi hauska postausidea lukijalta toteutettavaksi. Lilia oli aivan innoissaan <3 Pitäiskö seuraavan kerran antaa stailistin viitta Lucakselle? 😀

      Vastaa
  3. Johanna 30.10.2019

    Siis todellakin pukisin ! Ei oo omena kauas puusta pudonnut, Lilialla selkeästi tyylitajua jo pienestä pitäen ? Aivan ihana asu. Mun mielestä tää vois oikeesti olla jonkun huippu stylistin käsialaa.

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.11.2019

      Kiitos <3 Tämä oli huikea (ja näyttävä :D) toteutus pikku-stailistiltani <3

      Vastaa
  4. Jenna 30.10.2019

    Todella tyylikästä ❤️ täytyy itse kokeilla joskus samaa, kun tytär kasvaa (ikää nyt 6kk)

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.11.2019

      Ehdottomasti <3 Tämä oli tosi hauska toteuttaa! Pitäiskö seuraavaksi kysyä stailausapua Lucakselta? 😀

      Vastaa
  5. Ida 31.10.2019

    No vau! Ei ois kyllä heti uskonut, että lapsi ois ollu stailaamassa. Enemmän näitä!?

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.11.2019

      Mahtavaa, kiitos! Lilia onnistui kyllä niin hienosti <3

      Vastaa
  6. Heppulix 31.10.2019

    Hyvä Metti ja Lilian,
    Ihan Vogue tasoa, kalpene Kendall Jenner! Ei ihme että sait kommentteja kadulla, upealle näyttää + metallin ja pehmeän neuleen yhdistelmä on tyrmäävän hieno ?

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.11.2019

      Kiitos <3 Pikku-stailaaja onnistui kyllä luomaan ihanan (ja etenkin näyttävän :D) kokonaisuuden!

      Vastaa
  7. tytteli 31.10.2019

    Siis toi asuhan on ihan törkeen magee! Voisin itsekin kuvitella pukevani tuon vaikka pikkujouluihin tai illalliselle ravintolassa. Ja nää kuvat on upeita! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.11.2019

      Kiitos kovasti <3 Mustakin Lilian stailaus oli upea ja halusinkin ottaa asukokonaisuutta palvelevat muotikuvat! Oli itselläkin ihan eri fiilis olla kameran edessä kun oli vähän näyttävämpi asu päällä! Ei perusposeeraamista vaan heittäytymistä myös mun suunnalta 🙂

      Vastaa
  8. Hanna 05.11.2019

    Upea asu 🙂 Kannatan ajatusta, että Lucas stailaisi sinut. Ja myös miehesi! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 05.11.2019

      Hei hyvä idea! Kiitos! 🙂

      Vastaa