SHORTSIHAALARI

Aina ajoittain päälläni vilahtaa ig-storeissa sellaisia vaatteita, jotka syystä tai toisesta synnyttävät valtavan viestitulvan. Yksi tällainen suurta ihastusta herättänyt vaate oli tämän postauksen kuvissa näkyvä beige vyöllinen shortsihaalari, joka valikoitui päälleni lounaalle muutama viikko sitten.

(linkki shortsihaalariin tämän postauksen lopussa)

Tiedätte, että rakastan haalareita, joten innostuin heti tästä kauniista vaaleasta shortsihaalarista sen nähdessäni. Ihastuin erityisesti haalarin safarihenkisyyteen sekä yksityiskohtiin. Muun muassa edessä olevat isot taskut, tummanruskeat napit sekä solmittava vyö olivat yksityiskohtia, jotka tekivät shortsihaalarista mieleisen.

Päätinkin siis valita kyseisen kevyen shortsipuvun päälleni, kun lähdimme mieheni kanssa extempore lounaalle Löylyyn. Lähdimme nopealla aikataululla, joten halusin heittää päälleni jotain helppoa ja ennen kaikkea kevyttä (kiitos helle). Lounaan aikana sain jo niin valtavasti viestejä asusta, että halusin kuvata parempia kuvia asustani myös tänne blogin puolelle. Mieheni ei koskaan kuvaa minulle blogikuviani (hän yksinkertaisesti vihaa kuvaamista!), mutta tällä kertaa pyysin häntä tekemään poikkeuksen. Satuimme vielä kävelemään kotiinpaluumatkalla näiden kauniiden vaaleanpunaisten alppiruusujen(?) ohi, joten sain kuin sainkin ruinattua häneltä muutaman minuutin valokuvaussession 😀

Shortsihaalarin löydät täältä!*

*adlink

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 kommenttia

  1. Vilma 24.06.2019

    Voitko laittaa linkin haalariin? Adlinkki ei toimi:))

    Vastaa
    • Metti Forssell 24.06.2019

      Moikka! Minulla se toimii kyllä, mikäköhän siinä voisi sitten olla? H&M.n nettisivuilta löytyy myös helposti kun kirjoittaa ”shortsihaalari” hakukenttään 🙂

      Vastaa
  2. Mia 25.06.2019

    Hei, mikä malli aurinkolaseista on kyseessä? 🙂

    Vastaa