PÄIVÄNASU & LOMASUUNNITELMIA

Ette arvaakaan kuinka innoissani olen tulevasta heinäkuusta. Täysin siitä syystä, että miehelläni on ihan oikeaa lomaa reilut kaksi viikkoa! Tällä kertaa loman ajankohta on myös ollut meillä tiedossa jo hieman pidemmän aikaa, joten olemme voineet tehdä ihan oikeita lomasuunnitelmia. Wuhuu!

Meidän lomamme alkaa tällä kertaa niin, että minä ja mieheni karkaamme muutaman päivän lomalle ihan kahdestaan. Edellisestä kahdenkeskeisestä reissusta onkin vierähtänyt jo pitkä aika, joten olen enemmän kuin innoissaan meidän mini-lomasta. Suuntaamme lomalle Etelä-Ranskaan. Hotellit olemme jo varanneet, mutta mielelläni kuulisin teiltä ravintola/shoppailu/nähtävyys vinkkejä Nizzan/Cannesin suunnalla?

Suunnitelmissa olisi tehdä myös toinen ulkomaanreissu lasten kanssa. Mietimme helppoa hotellilomaa, jossa saisi kävellä valmiisiin aamiaispöytiin ja lapset saisivat olla vedessä 24/7. Lapsemme ovat juuri nyt siinä iässä, etteivät he tiedä lomalla mitään parempaa kuin uiminen ja rantaleikit. Emme vielä ole päättäneet kohdetta, joten tähänkin mielellään otetaan vinkkejä vastaan! Mitä kohteita (Euroopassa) voisitte suositella perhelomaa ajatellen? Olemme hieman miettineet Kreikkaa, sillä siellä emme vielä ole koskaan käyneet. Onko teillä suosikkipaikkoja Kreikassa tai voisitteko ylipäätään suositella tätä kohdetta perhelomaa ajattelin?

&Other Stories Denim Jacket / Zara Skirt (on sale now!) / Dior Bag / Zara Heels

Suomessakin toki vietämme osan ajan lomastamme ja tarkoituksena olisi viettää aikaa niin Helsingissä kuin myös mökillä. Olisi ihana suunnata uudestaan myöskin Saimaalle isäni veneelle, jos siihen tulisi mahdollisuus. Lintsille täytyy ehdottomasti mennä sekä kuumia rantapäiviä viettämään Hietsuun tai Altaalle. Suunnitteilla olisi myös lasten kanssa piknic Suomenlinnaan. Kesä on ihanaa aikaa, kun joka puolella tapahtuu ja tekemistä riittää!

Photos: Kristina Pendonen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

21 kommenttia

  1. S 25.06.2019

    Kreetalla ollaan lapsen kanssa oltu kaksi kertaa. Aivan ihana paikka perhelomalle suosittelen lämpimästi. Tämän vuoden kesäloma matka vie myös Kreikkaan, mutta Samokselle.

    Vastaa
  2. Plaa 25.06.2019

    Rodos, sieltä löytyy kaikenlaista lapsille jos ei kokoajan jaksa olla poolilla, ja lento sen 3h.Hotelleja on joka lähtöön ?

    Vastaa
  3. Napsu 25.06.2019

    Heippa,

    Cannesissa on kyllä supersuper ihanaa ruokaa, voin ainakin suositella ravintoloista La Môme. ❤️❤️❤️ Sekä toinen lemppari, bâoli, ilmapiiri ainakin mahtava. ??

    Ihanaa lomaa teille!

    Vastaa
  4. Saana 25.06.2019

    Saint-Paul-de-Vence on kaunis pieni keskiaikainen kylä mantereella Nizzan ja Cannesin välillä. Taiteilijat kuten Marc Chagall ja Pablo Picasso viettivät täällä paljon aikaa. Alueella kasvaa laventeli, jota voi ostaa eri muodoissa kylän pikkuputiikeista.

    Vastaa
  5. Maaris 25.06.2019

    Nizza on aivan ihana paikka, saa rantaloman ja kaupunkiloman yhdellä iskulla:). Chateau de collin on huikea näköalapaikka josta näkee hienosti merelle ja kaupunkiin. Myös villefrance sur mer on ihastuttava.
    Lasten kanssa lomailuun sopivat hyvin ainakin sekä Kreeta että Rodos jos Kreikkaan halajaa. Suosittelen myös Kroatiaa sen siisteyden ja kauniin luonnon takia. Ihanaa lomaa teidän perheelle <3

    Vastaa
  6. Kiia 25.06.2019

    Kreikka on mun suosikkikohteeni, aina takuuvarma lämpö, ystävälliset ihmiset ja hyvä ruoka. Olen ollut Rodoksella, Kosilla, Pargassa ja Kreetan Haniassa. Kaikki niin ihania! Olen ollut reissussa puolisoni kanssa kahden ja silloin ollaan tykätty majoittua aina saaren suurimmassa kaupungissa niin on lähellä nähtävyyksiä, ravintolakatuja yms. Lasten kanssa kannattaa ehkä kuitenkin miettiä niiden ulkopuolella sijaitsevia pienempiä kyliä, joista löytyy myös paremmin all inclusive -hotelleja!:)

    Vastaa
  7. Saaga 25.06.2019

    Meidän perhe suuntaa tälläkin kertaa Kreetan Haniaan. Hanian ympäristössä on ihania pieniä lomakyliä: Platanias, Agia Marina, Kato stalos. Hanian kaupunki ja mainitsemisen arvoinen venetsialainen satama on kätevästi bussi matkan päässä, jos niin haluaa ?

    Vastaa
  8. Johanna Karlsson 25.06.2019

    Kreikka on kyllä ihana lomakohde niin aikuisille kuin lapsillekin. Olemme kahden viikon päästä lähdössä Kreetalle. Kreikan saarista voin suositella perheille mm. Kreeta,Rodos ja Korfu. ???
    Mukavaa lomaa!

    Vastaa
  9. Heidi 25.06.2019

    Me ollaan käyty samoksella, rodoksella 3 kertaa, Kreetalla 3 kertaa, zakynthoksella, lefkaksella, kalymnoksella, thassoksella ja kosilla. Pahimmat bilepaikat kosilla ja zakynthoksella jättäisin väliin lasten kanssa, muuten kreikka sopii tosi hyvin lasten kanssa. Paikalliset rakastaa lapsia ja lapset saa huomiota kaikkialla. Kreikassa ruoka on hyvää ja tekemistä varmasti riittää saaresta riippuen. Ennen kaikkea mun mielestä kreikka on tosi turvallinen eikä paikallisten kanssa tarvitse ”vääntää” asioista, niin kuin esim. Bulgariassa tai Egyptissä. Rodoksella ja Kreetalla on erityisesti tosi paljon kaikkea lapsille. Viikon päästä lähdetään lapsen kanssa lesvokselle.

    Vastaa
  10. Marjo 25.06.2019

    Kreeta ja siellä ehdottomasti kannattaa käydä Elafonissin rannalla.

    Vastaa
  11. Jenni Hohorst 25.06.2019

    Robinson Club/TUI Kyllini Beach! Käymme kerran vuodessa, mahtava, todella siisti ja matala uimaranta. Lapsille täydellinen, koska ei „äkkisyvää“. Palvelu erinomaista, hyvä ruoka ja puitteet. Suosittelen!

    Vastaa
  12. ida ihana 25.06.2019

    Nizza on tosi tosi ihana!<3 Parasta on ehdottomasti sen kaunis ranta ja rantakatu. Upea sininen meri ja valkoiset sileät rantakivet.
    Kivoja lomasuunnitteluja, tämä on niin paras aika, kun koko kesä ja loma vielä edessä!<3 Nautitaan tästä!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
  13. Jade 25.06.2019

    Kreeta minäkin suosittelisin lasten kanssa. Nizzassa ja Cannesissa olen ollut viimeksi v.86 (siis 1900 ?) joten en ehkä ole oikea henkilö suosittelemaan ? Mutta aivan ihanaa ja rentouttavaa lomaa koko perheelle❣️

    Vastaa
  14. Julle 25.06.2019

    Nizza on tosi ihana! Hiekkaranta löytyy myös läheltä villefrance-sur-mer kylästä, johon pääsee patikoiden ns vuoren yli tai yhden aseman kun kulkee paikallisjunalla! Monacossa on myös helppo käväistä 🙂

    Vastaa
  15. Riikka 25.06.2019

    Samoilla spekseillä valittiin Kreikasta TUI Family Life Atlantica Aegean Park. Neljän tunnin lento, omasta huoneesta pääsy suoraan altaalle, vesipuisto hotellin yhteydessä ja muuta tapahtumaa ja tekemistä lapsille. Toivottavasti on lupausten mukainen eli super helppo ja sen myötä rentouttava mesta aikuisillekin!

    Vastaa
  16. H 25.06.2019

    Kypros Protaras ??

    Vastaa
  17. Eve 25.06.2019

    Ollaan lähdössä Kreetalle, uskon et lapset viihtyy mainiosti. Lämpö on varmaa, ruoka hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Liukumäet löytyy hotellilta pienille ja isommille vauhtihirmuille, eli meidän vesipedoille. Lento 4 tuntia.

    Vastaa
  18. I 26.06.2019

    Itse rakastan Mallorcaa <3 Parasta on mielestäni olla aikuisten kesken Palmassa ja sen ympäröivillä ihanilla rannoilla, mutta lasten kanssa kannattaa suunnata Playa de Murolle tai Alcudiaan(ovat vierekkäin), siellä on paljon hyviä rantahotelleja ja merivesi on turkoosia. Mallorca on vaan niin ihana.

    Vastaa
  19. Roosa 26.06.2019

    Suosittelen lämpimästi Kreetaa. Itse olen käynyt siellä 9 kertaa lapsesta lähtien ja perhelomat oli ihan huippuja. Varsinkin Stalis oli huippu, rauhallinen mutta kumminkin tarpeeksi ravintoloita ja kauppoja.

    Vastaa
  20. Cindy 26.06.2019

    Hei Metti, olipa ihana lukea taas blogiasi. ? Olet aina niin aurinkoinen ja inspiroiva! Kreikka on Etelä-Euroopan kohteista oma suosikkini ja myös miesystäväni on kovasti tykästynyt Kreikan ihaniin saariin. Kreikassa on todella turvallista ja lukuisia luonnonkauniita (jopa rakentamattomia) rantoja.

    Lapsiperheelle voin kyllä suositella Kreetaa ja erityisesti Hanian rannikkoa esim. Agia Marinaa. Hanian vanhakaupunki on ihana! Jos haluaa vuokrata auton, pääsee kiertämään mitä upeampia rantoja ja kyliä Länsi-Kreetan kauniissa ja vuoristoisissa maisemissa.

    Myös manner-Kreikan rannikolla sijaitseva Parga on sulonen kohde, joskin Haniaa rauhallisempi ja pienempi. Itse haluaisin seuraavaksi käydä Skopeloksen ja Skiathoksen saarilla, joita on kovasti kehuttu niiden kuvankauniin luonnon ja valkoisten kylien vuoksi. Ihanaa kuulla, että olette harkinneet lomakohteeksi Kreikkaa! ??Myös Nizza on varmasti hieno kohde! Me suuntaamme tänä kesänä Sveitsin Alpeille. Keväällä olimme Kreetalla ja tykkäsin kovasti. Lapsiperheitä näkyi paljon ?

    Vastaa
  21. Aurinkoon 26.06.2019

    Olemme reissaanneet kolmen poikamme kanssa paljon. Nyt jo teini-ikäiset, mutta edelleen muistelen Rhodoksen erittäin onnistunutta lomaa lämmöllä. Paikka oli itärannikolla, joku pieni kohde, tjareborgin lapsiperheille suunnattuja Garden hotelleja. Hotellilla oli monta uima-allasta ja portaita pitkin pääsit alas suoraan rannalle. Meillä oli puolihoito arkipäivinä ja näköala ravintolan valtavalta terassilta suoraan merelle. Illalla ravintolan vieressä alkoi ’lasten aktiviteetit ja esitykset’ jota lapset menivät katselemaan ja me saimme istua hetken rauhassa vielä pöydässä. Viikonloppuna kävimme syömässä Rhodoksen vanhassa kaupungissa, ihan paikka tuokin. Ihan Rhodoksen kaupunkiin en lähtisi, meni kyllä mainiosti nuorena ’tyttöjenreissuissa’, mutta muuten Rhodoksen saarella upeita lapsikohteita. Nyt teinien kanssa kierretään nuo pikkulapsikohteet täyshoitoineen kaukaa, mutta silloin palvelivat meitä mainiosti.

    Vastaa