Viime kuukaudet ovat olleet kiireisiä. Tuntuu välillä, että aika loppuu kesken, kun tarkastelee kalenteria, aikatauluja ja tekemättömien töiden määrää. Miten to-do listalle taas ilmestyi viisi uutta hoidettavaa asiaa, kun juuri sain sieltä kolme valmiiksi? Varmasti tuttu tunne monelle.
Kerroinkin ig-storyni puolella, miten stressi vaikuttaa itseeni. Minulla stressin konkreettinen oire on asioiden unohtelu. Asiat vain yksinkertaisesti tippuvat päästäni. Muutama esimerkki viime viikolta: Puhelimeni soi. Kampaaja soittaa minulle ja tiedustelee missä olen, kun minua ei näy sovittuna aikana. Olin unohtanut kampaaja-aikani täysin. Ihan kuin en olisi sitä koskaan varannutkaan. Esimerkki 2: Soitan isälleni kolme viikkoa sitten ja kerron, että järjestämme Lilialle syntymäpäiväkahvit x ajankohtana. Istun kotona koneella töitä tehden kun ovikellomme soi. Ihmettelen kuka ovella, koska en muista sopineeni mitään. Oven takana seisoo isäni lahjapaketit sylissään tulossa Lilian syntymäpäiville. Ainiin HUPS, unohdin ilmoittaa hänelle, että emme järjestäkään synttäreitä alkuperäisesti sovittuna päivänä. Viime viikolle mahtui myös autoni hukkaaminen, sillä en vain yksinkertaisesti muistanut minne olin sen viimeksi parkkeeraannut. Kysyin myös puhelimessa pakettilähetiltä ”mikä viikonpäivä tänään on?”. Ja tässä tosiaan asioita, joita tapahtui viime viikon aikana. En edes lähde listaamaan unohtelujani viime kuukausien ajalta, sillä vähemmästäkin alkaa jo hävettämään.
En suhtaudu asiaan kevyesti tai humoristiseen ”hups unohdinpa taas” -tyyliin. Olen tarkka sovituista aikatauluista enkä halua tuhlata toisten (saatikka omaa) aikaa pelkän unohtamisen vuoksi. Nämä ruuhkavuodet ovat opettaneet minulle yhtä sun toista, mutta yhtenä tärkeimpänä asiana juurikin tämän – sovittujen menojen ja aikataulujen kunnioittamisen. Ennen lapsia unohdettu meno ei ollut niin iso juttu, mutta tänä päivänä unohdettu meno ei olekaan heti tai niin helposti korjattavissa. Voi olla aikamoinen palapeli saada esimerkiksi se unohdettu kampaajakäynti uudelleen sovittua ja toteutettua. Varsinkaan nopealla aikataululla.
Toisaalta sitä sanotaan myös, että stressi lisää tehokkuutta. Jos on paljon tehtävää, täytyy antaa itsestään 110%, jotta saa asioita tehdyksi. En siis koe, että stressistä olisi ainoastaan haittaa. Tietysti jos on tunne, että ei pääse stressin ja kiireen vastineeksi rentoutumaan ja latailemaan akkuja tarpeeksi usein, voi kuormittava ”suoritusvaihe” jäädä päälle. Ehkä itselläni juuri tämä on se ongelma.
Photos: Karoliina Jääskeläinen / Valoon Photography
Miten teillä ilmenee stressi? Olisi kiinnostavaa (ja tarpeellista!) myös kuulla teiltä parhaimmat stressinhallinta vinkit?
Heippa! Olen pienen lapsen äiti ja teen paljon töitä. Erittäin hektisessä arjessa puhelimen kalenteri on ollut pelastus. Markkaan aivan kaiken kalenteriin HETI kun jokin meno on sovittu tai jos jokin asia pitää hoitaa. Ja jos se vaikuttaa myös mieheni menoihin, merkitsen sen myös digitaaliseen perhekalenteriini, josta mies näkee menon myös. On vapauttavaa, kun ei edes tarvitse muistaa, katsoo vaan kalenterista kaiken.
Hei! Tässä vinkkiä…
Stressi kuuluu kaikenikäisten ihmisten elämään. Sitä tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen, mutta liiallisena se on haitallista. Stressinhallintaa opettelemalla stressi pysyy tasolla, jossa sen haittavaikutukset eivät häiritse. Stressioireiden tunnistaminen riittävän ajoissa mahdollistaa asioihin puuttumisen ennen kuin paine kasvaa liian suureksi…
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/stressi-kuuluu-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n
Puhelimen kalenteri on pelastus mullekin. Ei mulla mitenkaan pysyisi kaikki paassa kun taytyy muistaa tyotapaamiset, kolmen lapsen koulu, harrastus ja laakarikaynnit, ja muut omat (satunnaiset) sosiaaliset menot. Se myos auttaa etta monesti datan saa siirrettya suoraan kalenteriin, esim. lentojen tiedot. Perhekalenteri on meillakin arjessa ihan ehdoton. Lapsetkin osaa katsoa siita mita menoa kullakin on. Mulle stressiin auttaa mindfulness ja meditointi kun alkaa kayda liikaa kierroksia. Ja sen hyvaksyminen etta kaikkeen ei pysty, joskus on pakko sanoa ei.
Onneksi on keksitty kalenteri, jota ilman en tiedä kenenkään töissä käyvän pärjäävän! Hmm, ja kyllä eläkkeellä olevan äitinikin seinäkalenteri näyttää täydeltä…