KESÄASU + PODCAST-ASIAA

Istun juuri parvekkeellamme, kahvikuppi edessäni, ja teen töitä koneella. Miten uskomattoman ihana fiilis, kun aurinko paistaa ja se jo ihan oikeasti lämmittää hieman poskipäitä. Kesä tulee, ihanaa! Mitä asioita te odotatte eniten tulevalta kesältä?

Minun ja Hannan podcast on muuten palanut tauoltaan! Uusin jakso käsittelee äidin itsekkyyttä ja sen voi käydä kuuntelemassa täältä!

Saimme valtavasti kyselyitä miksi pidimme taukoa. Tarvitsimme pienen hengähdyshetken, sillä halusimme vielä tarkemmin miettiä minkälaista podcastsisältöä haluamme tuottaa. Halusimme konseptoida podcastimme uudelleen, sillä podcastien tekeminen on tämän kuluneet vuoden aikana muuttunut ihan valtavasti. Enää ei riitä pelkkä höpöttely (ainakaan meille), sillä haluamme tuottaa mahdollisimman hyödyllistä ja laadukasta sisältöä kuuntelijoillemme. Metti ja Hanna -podcastin toisessa tuotantokaudessa keskitymme toki edelleen meille tuttuihin aihepiireihin, kuten esimerkiksi parisuhteeseen ja lapsiperheen arkeen, mutta pyrimme tuomaan esille jaksoissa monia näkökulmia ja tätä kautta sukeltamaan vielä pintaa syvemmälle.

Podcastissamme tulee olemaan jokaiselle kuukaudelle oma kattoteema, jonka alle kokoamme neljä mahdollisimman erilaista, mutta kuitenkin tämän saman kattoteeman mukaista, aihetta. Toisen tuotantokauden ensimmäisen kuukauden kattoteemana on ”Minä ja hyvinvointi” ja ensimmäinen jaksomme käsittelee äidin itsekkyyttä. Miten ja miksi pitäisi muistaa olla terveellä tavalla itsekäs? Tulemme toukokuun aikana puhumaan myös muu muassa henkisestä hyvinvoinnista sekä esimerkiksi masennuksesta. Mikä saa mielen matalaksi?

Jos olette kuunnelleet jo ensimmäisen uuden jaksomme, kuulisin todella mielelläni mitä piditte siitä?

Photos: Karoliina Jääskeläinen / Valoon Photography

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti

  1. ida ihana 09.05.2019

    Kaunis asu!:) Tykkään tosi paljon noista koruista ja farkkuhameesta helmikoristeineen 🙂

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa