UUSI LAUKKU

Sain muutamia kuukausia sitten soiton Helsingin Louis Vuittonin liikkeestä. Puhelun tarkoituksena oli informoida minua, että vuonna 2015 ostamassani LV Capucine laukussa (tämä vaaleanpunainen ihanuus) saattaisi olla valmistusvirhe. Ilmeisesti joistain toisista tuona vuonna valmistetuissa/ostetuissa Capucine-laukuista oli lähtenyt saumakohdista väriä ja tästä syystä laukkuja kerättiin asiakkailta nyt takaisin. Itse olen käyttänyt kyseistä laukkua jo reilun neljän vuoden ajan, enkä ole koskaan huomannut siinä mitään vikaa. Jos siihen kuitenkin joskus tulevaisuudessa tulisi jotain häikkää, ei Louis Vuitton korvaisi sitä enää, sillä asiasta oltiin minulle kerrottu ja mahdollisesta valmistusvirheestä informoitu. Niinpä tulin lopulta siihen tulokseen, että olisi viisainta palauttaa Capucine takaisin Helsingin liikkeeseen. Seuraava kysymys olikin – no mitäs tilalle?

Itse asiassa tässä kävi ihan hyvin siinä mielessä, että olin jo hetken aikaa himoillut tätä Louis Vuittoni Petite Melle -pikkulaukkua. Laukkuja minulla jo kuitenkin sen verran paljon on, että ihan jokainen himotus ei minun mukaani kotiin lähde. Nyt kuitenkin kun sain mahdollisuuden valita Capucinen tilalle jotain muuta, oli päätös erittäin helppo. Petite Melle -laukusta löytyy useita eri värivaihtoehtoja, mutta tämä kahden eri ruskean yhdistelmä oli minulle ehdottomasti mieluisin vaihtoehto. Laukku on niin ihana ja saa pääsee taatusti tiheään käyttöön! Asukuvia laukun kanssa tulossa pian!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Saara 02.04.2019

    Tää on aivan ihana! Ehdottomasti omallakin ostoslistalla tämä vielä joskus tulevaisuudessa! 🙂

    Vastaa
  2. ellie 03.04.2019

    Mulla kävi samalla laukun kanssa samalla lailla mun LV:n laukun kanssa, sain pari viikkoa sitten puhelun Metis Hobo laukusta, jonka ostin vuonna 2013, siinä mallissa on myös ollut ongelmia laadun suhteen, saan vaihtaa laukun uuteen. Toisaalta harmittaa vaihtaa laukku, joka on mieleinen, mutta onhan se kiva saada uusi tilalle. Omassa laukussa on nahkahihnassa pari nirhaumaa, muuten priima kunnossa ja vielä vähän käytetty.
    Sinun laukku on hieno!

    Vastaa
  3. Pilvi 03.04.2019

    Tämä on niin unelma! Itselläni se hieman tummempi monogram versio himotuslistan ykkösenä<3 sääli silti sen cappucinen kohtaloa, se oli niin nätti laukku myös

    Vastaa