Kosmetiikkasuosituksia: Mihin yllätyin, mihin petyin?

Oma kiinnostukseni erilaisia kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteita kohtaan on noussut huimasti  viime vuosien aikana. Pääsen usein työni kautta osallistumaan eri kosmetiikkamerkkien tiedotustilaisuuksiin, tuotelanseerauksiin ynnä muihin tilaisuuksiin, joissa tutustutaan sekä kerrotaan tarkemmin uusista ihonhoito- ja/tai kosmetiikkatuotteista. Kuluneiden vuosien  aikana jo puhtaasti oma tietotaito erilaisia kosmetiikkatuotteista kohtaan on ihan eri luokkaa kun joskus ennen blogin aloittamista. Toki aina minulla on ollut ”perus” kiinnostus meikkaamiseen, kosmetiikkaan ja varsinkin ihonhoitoon, mutta työni kautta kiinnostus on muuttunut pikkuhiljaa intohimoksi. Tänä päivänä fiilistelen, tutkin, testailen ja käytän monia erilaisia kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteita. Pääsen työni puolesta tutustumaan uusiin kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteisiin ensimmäisten joukossa sekä saan paljon uutuuskosmetiikkaa kotiin testattavaksi. Nykyään tiedän paljon paremmin minkälaiset esimerkiksi minkälaiset ihonhoitotuotteet minulle sopivat ja mitkä puolestaan eivät. Myöskin sekä meikkaamis- että ihonhoitorutiineistani on tullut paljon aikaisempaa perusteellisempia tiedon lisääntyessä.

Jaon viime viikolla instagram-storyn puolella kolme kosmetiikkasuosikkiani ja ajattelin tehdä tästä ihan vakituisen jutun! Minulta kysellään niin paljon kosmetiikkavinkkejä, joten ig-story on helppo ja nopea kanava jakaa viikottain suosikkejani. Nyt näin kevään kynnyksellä ajattelin jakaa myös pari kosmetiikkasuositusta täällä blogin puolella. Suosikkien lisäksi postauksessa myös muutama tuote, joka hehkutuksesta huolimatta tuotti itselleni pienen pettymyksen.

Näihin yllätyin:

IDUN Minerals on ruotsalainen kosmetiikkamerkki, jonka tuoteperheestä löytyy niin meikkejä kuin ihonhoitotuotteita. Merkin tuotteet sopivat kaikille, myös kaikista herkimmälle iholle sekä iho-ongelmista kärsiville ihmisille. Sain testiin muutamia merkin meikkituotteita ja ihastuin palavasti merkin kulmageeliin. Tuotteessa on hyvä väri ja ohuen harjasen avulla saa tuotteen helposti levitettyä kulmiin. Käytän myös kulmakyniä, mutta joskus (varsinkin kiireessä) kulmat on erittäin helppo meikata tällaisen väriantavan kulmageelin avulla. IDUN Mineralsin meikkituotteet perustuvat laadukkaisiin ja puhtaisiin mineraaleihin ja kaikki meikit ovat hajustettomia. Tuotteet sopivat jokaiselle sukupuolesta riippumatta, ovat 100% vegaanisia, hajusteettomia, dermatologisesti testattuja ja valmistettu Ruotsissa.

Ranskalainen luonnonkosmetiikkamerkki Patykaan pääsin tutustumaan ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten, kun tein yhteistyötä hyvinvointiliike Egon kanssa. Patykan tuotteet ovat valmistettu laadukkaista raaka-aineista ja tuntuvat kasvoilla ihanan kevyiltä, mutta tehokkailta. Nyt Patyka lanseerasi kolme uutta (ja edullisempaa!) tuotelinjaa, joista kosteuttava tuotelinja ”Hudra Range” (kuvassa kosteuttavasta tuotelinjasta kaksi suosikkituotettani) oli erityisesti mieleeni. Kuvassa näkyvä Hydra Booster (vasemmalla) on hedelmäisen raikas kosteuttava seerumi, joka palauttaa ihon luonnollisen kosteustasapainon. Geelimäinen koostumus hulahtaa syvälle ihon kerroksiin jättämättä kasvoille tahmaista tunnetta. Imeytymisen jälkeen saman sarjan kosteuttava kasvovoide, joka muuten tuoksuu taivaalliselle!

Minulta kysytään valtavasti käyttämistä huulituotteista, joten olihan minun pakko tähänkin postaukseen valita jokin hyvä huulituote. Viime aikoina huulillani on ollut useasti Origins -merkin uusia huulituotteita, niin sävyttävää huulivoidetta kuin uutuus huulipunia. Originsin uusissa Blooming Bold -huulipunissa on aivan ihana tehokkaasti kosteuttava koostumus, joka pitä huulet pehmeinä pitkään. Oma suosikkisävy punissa on ”04- Petal Blush” ja sävyttävässä huulivoiteessa ”03 – Honey Blus”.  Origins ei ole täysin luonnonkosmetiikkamerkki, vaikka he tosin hyödyntävät tuotteissaan runsaasti luonnon omia raaka-aineita.

Näihin petyin:

Byredo on vuonna 2006 perustettu moderni eurooppalainen tuoksuvalmistaja. Tutustuin merkkiin (vasta!) noin vuosi sitten kun olimme ystäviemme kanssa käymässä Tukholmassa. Ihastuin merkin upeisiin tuoksuihin, joissa monissa pohjatuoksuna oli moderni puumainen vivahde. Ihastuin eritoten Bal D`Afrique tuoksuun, joka muutaman nuuhkaisun jälkeen oli pakko saada. Olen ilmeisesti hieman hajuherkkä, sillä monet tuoksut aiheuttavat minulle päänsärkyä. Tämä Byredon tuoksu osoittautui valitettavasti myöhemmin käytössä yhdeksi sellaiseksi, enkä sen vuoksi ole käyttänyt tuoksua ostohetken jälkeen kuin muutaman kerran.

Olin erityisen innoissani tästä Cliniquen uudenlaisesta tuotelanseerauksesta, Clinique iD.stä. Kyseessä on kustomoitu kosteuttaja, joka on tehty jokaiselle ihotyypille sekä taistelemaan ihon eri huolenaiheita vastaan. Tuote koostuu 90% kosteuttavasta pohjasta sekä 10% valitsemastasi, juuri sinun ihonongelmaan tehoavasta, aktiivitiivisteestä. Tässä tuotteessa yhdistyy siis ihanan innovaatisella tavalla sekä ihon kosteuttaja että ihon hoitaja. Ihan mahtavaa! Valitsin omaksi aktiiviainesosaksi oranssin, joka energisöi ihoa sekä häivyttää väsymyksen merkkejä tauriinin avulla. Cliniquen iD on mielestäni äärimmäisen innovatiivinen tuote, mutta itselleni pienehkön pettymyksen tuote tuotti minulle ainoastaan siitä syystä, että se on täysin hajusteeton. Monille ihonhoiottuotteiden hajusteellisuus tai hajusteettomuus on täysin yhdentekevää (tai monet jopa mieluuin valitsevat hajusteettomat tuotteet), mutta minulle ihana tuoksu käyttämissäni ihonhoitotuotteissa on melkein yhtä tärkeää kuin niiden tehokkuus! Ihonhoito on minulle ”arjen oman hemmotteluhetki” ja tähän hemmottelu-tunteeseen liittyy vahvasti myös miellyttävät tuoksut. On ihanaa kun iho tuntuu ihonhoitorutiinien jälkeen raikkaalle ja pehmeälle sekä tuoksuu ihanalle!

Mikä yläpuolen tuotteista herätti eniten mielenkiintosi? Mitä suosikki kosmetiikka- ja/tai ihonhoitotuotteita teillä on juuri nyt keväälle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Laura Johanna 05.04.2019

    Idunin tuotteet ovat kyllä ihan älyttömän hyviä, suosittelen myös testaamaan Idunin mineraalimeikkipohjaa (yksi parhaista meikkipohjista). 🙂 Harmi ettet pitänyt Byredon Bal D’afriquesta, tuo tuoksu on ollut mun luotto jo vuosia! Kannattaa hei ihmeessä testata Diptyquen tuoksuja, mikäli saat helposti hajuvesistä päänsäryn! Mikäli olet luopumassa tuoksusta, niin voisin mielelläni sen ostaa!

    Vastaa
  2. Eve 05.04.2019

    Mitä meikkivoidetta tykkäät käyttää?

    Vastaa
  3. Jennimbus 06.04.2019

    Patykan seerumi alkoi houkuttelemaan, koska seerumit ovat uusi ihonhoitolempparini! Omia itselleni uusia suosikkejani tänä keväänä on Lumenen Nordic Girl sarjan huulikiillot ja Lumenen Nordic Noir luomivärikynä, jossa on paras pysyvyys mitä olen ikinä luomiväreissä testannut. Olen myös ihastunut tosiaan eri seerumeihin ja micellivesiin, joita käytän aamuin illoin.

    Vastaa
  4. Johanna 06.04.2019

    Tosi kiva juttu, huippua, että teet näitä lisää! Kiitos rehellisestä ja virkistävästä tekstistä:)

    Vastaa