URHEILUGAALA LOOK

Tasan viikko sitten juhlittiin Suomen menestyneimpiä urheilijoita Hartwall Areenalla järjestetyssä Urheilugaalassa. Urheilugaala on mahtava tapahtuma, joka kokoaa ison joukon urheiluhenkisiä ihmisiä yhteen juhlimaan huippu-urheilua. Oli aina iso ilo ja kunnia osallistua tähän vuotuiseen tapahtumaan yhdessä aviomieheni kanssa.

Urheilugaala on iltajuhla ja halusin kunnioittaa tapahtumaa pukeutumalla täyspitkään iltapukuun. Minulla oli mekko jo hankittuna, joten asun valinta ei tänä vuonna tuottanut ongelmia eikä ”minulla ei ole mitään päällepantavaa” -klassikkostressiä omalla kohdallani ilmennyt. Vaatetuksen sijaan aavistuksen päänvaivaa aiheutti kuitenkin meikki ja hiukset. Yleisesti tykkään pitää hiukseni auki (ehkä löysillä kiharoilla) ja juhlameikissä suosikkilookini on smokey eye ja nudet huulet. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla jotain täysin erilaista. Minulla oli jostain syystä kova halu saada hiukset kokonaan pois kasvoiltani, joten tiukka nuttura (tai jossain vaiheessa mietin tiukkaa ponnariakin) tuntui hyvältä ja raikkaalra valinnalta. Meikkiä puolestaan arvoin kaikista pisimpään, mutta lopulta päädyin astetta neutraalimpaan silmämeikkiin ja punaisiin huuliin. Halusin kuitenkin silmissäkin olevan juhlavaa näyttävyyttä, joten silmiin tehtiin vahvat rajaukset. Ja tiedättekö mitä? Vaikka tämänkertainen look oli itselleni hieman erikoinen, tykkäsin siitä aivan valtavasti! Mielestäni valkoisen iltapuvun kanssa sopi täydellisesti klassiset punaiset huulet ja asukokonaisuuden viimeisteli kultaiset korut ja asusteet. Olin tosi tyytyväinen kokonaisuuteen!

Sain teiltä todella paljon ihania kommentteja sekä valtavasti kysymyksiä liittyen gaala-lookiini. Haluan vielä näin jälkeenpäin kiittää teitä kaikkia aivan ihanista kommenteista ja viesteistä <3 Yritän parhaani mukaan aina vastailla ihan jokaiseen storyn puolella tulevaan viestiin, mutta joskus viestitulva (niin kuin esimerkiksi tänä Urheilugaalailtana) on niin suuri, että en yksinkertaisesti kerkeä vastaamaan ihan jokaiseen kommentiin. Haluan kuitenkin, että tiedätte, että aina luen ihan jokaisen viestin ja arvostan niitä todella paljon! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

11 kommenttia

  1. JohannaN 24.01.2019

    Upea look! Wau! ?Vaihtelu virkistää ja tämäkin tyyli sopii sulle erinomaisesti.

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.01.2019

      Totta, vaihtelu kyllä virkistää 🙂 Kiitos paljon <3

      Vastaa
  2. Hannen äiti 24.01.2019

    Voin sanoa, että olit aivan ylivoimaisesti illan tyylikkäin ja kaunein. Olitte myös illan upein pari. Kuvat puhuivat puolestaan!

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.01.2019

      Kiitos paljon kauniista sanoistasi <3 Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

      Vastaa
  3. Riitta 25.01.2019

    Upea puku ja kokonaisuus!?

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.01.2019

      Kiitos paljon Riitta! <3

      Vastaa
  4. Lare 25.01.2019

    Aivan täydellinen look! Näytät erityisen upealta!

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.01.2019

      Kiitos kovasti <3

      Vastaa
  5. Petra 25.01.2019

    Ihan mieletön look, ja olitte niin komea ja upea pari.
    Superihanaa viikonloppua!!?

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.01.2019

      Voi kiitos paljon <3 Sitä samaa sinulle!

      Vastaa
  6. Heli 25.01.2019

    Mielettömän ihana kokonaisuus! Isot kiitokset kun jaoit kanssamme. Mahtavaa viikonvaihdetta koko teidän ihanalle Perheelle!

    Vastaa