LOMAMATKA POHDINTAA

Hyvää viikonloppua kaikille! Istuskelen juuri keittiönpöydän ääressä ja ihastelen ikkunassa näkyvää kaunista lumisadetta. Tämä kulunut talvi on kyllä ollut niin ihana, sillä ”normaalin” loskaisen talvisään sijaan Etelä-Suomessakin ollaan saatu nauttia kunnon pakkasista ja runsaasta lumesta. Vaikka talvi tarjoileekin parhaimpia puoliaan juuri nyt, silti mieleni tekisi hetkeksi lämpöön… Olisi ihana päästä hetkeksi makaamaan altaalle ja nauttimaan auringosta! Olemme aina mahdollisuuksien mukaan olleet talvisin jossain lämpimässä lomalla, viime vuonna tähän aikaan olimme Thaimaassa. Tänä talvena meillä ei valitettavasti ole kuitenkaan mahdollisuutta pidempään kuin viikon lomaan (jos sitäkään) ja se luonnollisesti rajaa pois monia lomakohteita. Olemme olleet tammi/helmikuussa myös Meksikossa, mutta sinne on vähän turhan pitkä (ja raskas matka aikaeroineen) vain viikon lomalle.

Olisiko se sitten Dubai tai Abu Dhabi? Sinne kun lento on sen verran lyhyt, että viikon loma tuonne voisi toimia loistavasti? Onko teillä antaa vinkkejä minne kannattaisi matkustaa tähän aikaan vuodesta jos haluaa lämpöön, mutta aikaa lomailuun olisi maksimissaan viikko? Itsellä ei ole kokemusta Kanariansaarista (joskus lapsuudessa viimeksi olen ollut), mutta tuntuu, että monet lomailevat siellä ympäri vuodenkin? Onko siellä lämmin tähän aikaan vuodesta, kokemuksia?

Tässä muuten taas yksi ”mustaton” asukokonaisuus taas, jee! Tykkään hurjasti tämän asun värimaaimasta. Muutama vuosi sitten ajattelin vielä, ettei liian vaaleat asut sopisi talveen, mutta tässä suhteessa olen kyllä muuttanut mielipiteeni täysin! Mielestäni nuo pehmoiset värisävyt sopivat mitä loistavimmin juurikin tähän kauniiseen lumiseen maisemaan. Mitä te tykkäätte asukokonaisuudesta ja sen pehmeän puuterisista värisävyistä?

Photos: Hanna Väyrynen / edit by me

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Laura 26.01.2019

    Dubai toimii erinomaisesti tähän vuodenaikaan ja juuri noin lyhyeen lomaan. Lämmintä, hyvää ruokaa, puhdasta ja turvallista, voin kyllä suositella Dubaita. Tiedän, että Kanariansaarista ihmiset ovat yllättävän innoissaan nykyään, mutta itse en siellä valitettavasti ole ollut sitten 20-vuoteen, niin en tiedä siitä. Dubai toimii ehdottomasti! <3

    Vastaa
  2. Jenna 26.01.2019

    Itse olen monesti ollut Meksikossa talvella. Karibian puolen alue cancun/tulum on oikein passeli myös viikon reissulle, koska helsingistä on suorat lennot ja aikaerokin vain 6h, mikä lasten kanssa on vielä ok. Cabo esim onkin sitten pidemmän matkan takana ja lennotkin aina melkein Losin kautta niin lisää todella paljon matkaa. Aurinkomatkoilta ostaessa lennot Cancuniin saa 300-500e business luokan paikat, jolloin lapset aina poikkeuksetta ovat nukkuneet matkat. Tsemppiä loma suunnitteluun! 🙂

    Vastaa
  3. Nanna 26.01.2019

    Arabiemiraatit tosiaan toimii auringon ja tiettyjen muidenkin puitteiden puolesta. Itsekin olen siellä muutamaan otteeseen käynyt, mutta nykyään tietoisuuden lisäännyttyä en voi enää sulkea silmiäni esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksilta. Tästä syystä en suosittele Arabiemiraatteja kenellekään. Myös esimerkiksi infrastruktuurin puutteet tietyissä turistikohteissa, kuten tietyissä Meksikon kohteissa, on saanut ajattelemaan tarkemmin valittaessa lomakohdetta. Nykyään tämän tyyppisiltä seikoilta ei voi sulkea silmiään, ei edes suljetuissa resorteissa. Näistä syistä itselleni on vaikeata löytää viikoksi aurinkolomakohde,
    täytynee miettiä Kanariansaaria, joista aiempaa kokemusta ei ole. Toivottavasti löydätte sopivan lomakohteen talven keskelle!

    Vastaa
  4. Omppu 26.01.2019

    Mitä jos lomailisitte tällä kertaa ihan vaan Suomessa ja pienentäisitte teidän jo todella valtavaa hiilijalanjälkeä hieman?

    Vastaa
  5. pauliina 26.01.2019

    Dubai tai Abu Dhabi on lämmin ja viikko on oikein sopiva aika siellä lomailla.

    Dubai alueena suosittelen Marinan aluetta, paljon uudehko ja hotelleja. Meren rannalla paljon leikki alueita lapsille ja kivoja ravintoloita johon pääsee hyvin vaunuilla.

    Vastaa
  6. maija-riitta 27.01.2019

    Abu Dhabi, ja siellä Park Hyatt-hotelli. Hyvä palvelu, ihana oma ranta, herkullista ruokaa ja Arbiemiraateissahan on varma aurinko

    Vastaa
  7. Mm 27.01.2019

    Suosittelen Gran Kanariaa ja siellä Melonerasta. Hyvä hotelli esim. Lopesan Villa del Conde Meloneras.

    Vastaa
  8. Minna 27.01.2019

    Jos yhtään kiinnostaa ihmisoikeudet niin kannattaa katsoa tämä: https://areena.yle.fi/1-4616354 ennen kuin suuntaa Dubaihin. En ainakaan itse halua naisena ja äitinä tukea ko. yhteiskuntaa, mutta kaikki tyylillään.

    Vastaa
    • Sanna 01.02.2019

      Kiitos sinulle joka linkitit tämän. Katsoin sen heti ja oli äärettömän surullista nähtävää, mutta silti hyvä nähdä.

      Vastaa
  9. Piia 28.01.2019

    Toivoisin jokaisen pienten lasten äitinä pysähtyvän miettimään mitä jätämme lapsillemme maapallostamme. Ei millään pahalla mutta itseni on aika vaikea ymmärtää pienten lasten äitinä tätä lomailua ja lentelyä monta kertaa vuodessa. Jokainen kun voi omalta osaltaan vaikuttaa valinnoillaan maapallomme taakkaan.

    Vastaa
  10. Jenni 29.01.2019

    Kanariansaaret on kyllä yksi omista lempikohteistani sen monipuolisuuden ja helpon lentomatkan vuoksi! Olen käynyt 7 kertaa Kanarialla eri saarilla eri vuodenaikoina ja tammi-helmikuussa siellä kieltämättä on vähän viileämpää. Päivisin voi silti olla lähempänä 30 ja auringossa maatessa hyvinkin kuuma mutta esim. uiminen ei ainakaan itseä ole houkutellut tähän aikaan vuodesta veden kylmyyden vuoksi ja jotkut rannat ovat hyvin tuulisia. Silti voisin suositella sitä lomakohteeksi ympäri vuoden, kun valitsee kohdepaikan vuodenajan mukaan. Esim. Gran Canarian Puerto Rico on yksi aurinkovarmimmista ja lämpimimmistä kohteista sen vuorten välisen sijainnin vuoksi. Puerto Ricon vieressä sijaitsee Puerto Mogan, joka on kuvankaunis vähän pienempi ja idyllisempi kylä ja ehkä lapsiperheille sopivamman rauhallinen. Fuerteventura taas oli mielestäni kaikista tuulisin saari. Itse olin lapsena usein Playa del Inglesissa ja siellä ja sen läheisyydessä oli ainakin lapsille kaikenlaista puuhaa ja Kanarian upeimmat hiekkadyynit sijaitsee siellä.

    Vastaa
  11. Tytteli 31.01.2019

    Heippa! Itse voisin lämpimästi kyllä suositella tuota Kanariaa, olen käynyt eri paikoissa ja saarilla lähemmäs 20 kertaa. Itse miellänkin sen nimenomaan enemmän talvikohteeksi. Sää saattaa vaihdella jopa yhden saaren sisällä paljonkin. Aurinkovarmimpia ovat Teneriffan ja Gran Canarian saarten eteläosat. Näistä löytyy myös useita lapsiperheille sopivia kohteita. Aina olen talvellakin saanut noilla saarilla hyvin brunan pintaan, päivälänpötilat ovat kuitenkin näissä aurinkovarmoissa kohteissa siellä reilusti yli 20 asteen. On myös turvallinen kohde ja lentokin on aavistuksen jopa lyhyempi kuin Arabiemiraatteihin. Kanaria on hyvin monipuolinen lomakohde, koska kaikki saaret ovat omanlaisiaan ja jopa saarten sisällä on paljonkin vaihtelua maisemissa ja niiltä löytää myös hienoa luontoa. Ne ovat suotta olleet vähän aliarvostettu kohde viime vuosina mutta hienoa, että ovat tekemässä nyt uutta tulemista.

    Vastaa