PARAS JOULULAHJA

On taas se aika vuodesta kun joululahjojen hankkiminen käy kuumana. Lahjojen antaminen on ihanaa, mutta monille täydellisten lahjojen löytäminen saattaa aiheuttaa päänvaivaa ja jopa stressiä. Se on harmillista, sillä joulunaika pitäisi olla kaikkea muuta kuin stressaamista. Monesti lahjojen hankkimisen yhteydessä saattaa nousta esille myöskin legendaarinen ”hänellä on jo kaikkea” -pulma, jo nostaa stressitasoja yhä entisestään. Mitä ostaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea?

Muistan lapsena kuinka paljon odotin jouluaattoa. En voi kieltää, etteikö syy siihen olisi ollut juurikin ne joulupaketit. Tänä päivänä kuitenkin kaikki muut asiat kiilaavat reippaasti ohi lahjojen. Vaikka se kuulostaa kliseiseltä, en odota tänäkään jouluna mitään muuta yhtä paljon kuin yhdessä vietettyä aikaa perheen ja läheisimpien kanssa. Enkä usko, että olen yksin tämän asian kanssa. Tiedän, että monet muutkin tuskailevat nykypäivän kulutusta ja liikaa tavaran määrää. Siksipä tänä(kin) vuonna annan sekä itse toivon saavani ainoastaan aineettomia lahjoja. 

Lapsia lukuun ottamatta aion tosiaan tänä vuonna pitkälti antaa läheisimmilleni aineettomia lahjoja. Hehkutan aina sitä, kuinka rakastan viettää kiireetöntä aikaa yhdessä läheisimpieni kanssa, joten miksi tätä kiireetöntä ja yhdessä vietettyä aikaa ei voisi antaa joululahjana? Viime vuonna annoin miehelleni joululahjaksi matkan Barcelonaan ja liput siellä pelattuun El Clasico -jalkapallopeliin. Lähdimme reissuun vielä yhdessä ystäviemme kanssa, joten matkassa yhdistyi ihanasti sekä puolison- että ystävien kanssa vietetty aika. Olen saanut myös mieheltäni aineettomia lahjoja, aina hieronnoista/kylpylälahjakorteista erilaisiin reissuihin. Noin 5-6 vuotta sitten sain häneltä myös aineettomana lahjana silmien laserleikkauksen.

Aineettomat lahjat sopivat moneen eri budjettiin. Aina ei tarvitse ostaa matkaa tai jotain muuta kallista vaan aineeton lahja voi olla hyvin pientäkin. Tässä muutamia ideoita eri budjetteihin:

Alle 50€:

– Leffaliput

– Lounas/Kahvitreffit

– Yhdessä kokeilemaan uutta lajia? Yhteinen tennistunti tai ehkä kiipeilemään?

– Kutsut ystävän luoksesi syömään ja valmistat hänelle herkullisen illallisen. Hyvää ruokaa ja yhdessä vietettyä aikaa.

+/- 100€:

– Teatteri/konserttiliput

– Kauneudenhoitolahjakortti

– Suosikki aikakausilehden kestotilaus

– Hotelliyö

200€ +:

– Ravintolaillallinen lahjan saajan suosikkiravintolassa

– Kylpyläviikonloppu

 – Lennot lahjansaajan suosikkikaupunkiin

– Oppikaa jotain yhdessä ja menkää yhdessä jollekin kurssille. Voisiko se olla vaikka uuden kielen opettelua yhdessä tai vaikka kokkaus- tai tanssikurssi?

Muut:

– Anna vastuullisempi joululahja ja tee lahjoitus lahjansaajalle tärkeään hyväntekeväisyyskohteeseen hänen nimissään.

– Aineeton lahja voi olla myös jotain sellaista mikä ei vaadi sinulta rahallista satsaamista, mutta on silti aivan ihana lahja kuten esimerkiksi siivous- tai lastenhoitoavun tarjoaminen. Lastenhoitoapu on esimerkiksi loistava lahjaidea ystävälle/sukulaiselle, jolla on kotona pieniä lapsia. Vanhemmat saavat vapaaillan kun lastenhoito on järjestetty

– Onko sinulla jokin taito, jota voisit opettaa toiselle? Anna lahjana sinun tuutorointia jossain lahjansaajan tarvitsemassa asiassa.

Photos: Hanna Väyrynen / edit by me

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Maija 08.12.2018

    Itse yhdistän aineettoman lahjan vähäiseen luonnonvarojen kuluttamiseen. Sitä matka Barcelonaan – tai muualle lähikohteita lukuun ottamatta – ei todellakaan ole.

    Vastaa
  2. Terhi 08.12.2018

    Moi!Mistä oot ostanut ihanan teddy takin?

    Vastaa