SE AIKA KUUKAUDESTA

Taas on se aika kuukaudesta – nimittäin menkat. Tuo ihanan kamala asia, josta tottakai me naiset olemme kiitollisia, mutta silti joka kerta kun ne alkavat, tulevat myös vaivat ja valitus. Sillä ovathan menkat nyt – no ainakin omalla kohdallani valitettavan epämiellyttävät. Minulla alkoivat kuukautiset verrattain myöhään (15-vuotiaana), mutta aina tuosta päivästä lähtien kuukautiseni ovat olleet säännölliset, runsaat ja todella kivuliaat.

Zara Coat / Sandro Dress / Ray Ban Sunglasses / Chanel Bag / Mango Shoes

Miksi otan menkka-aiheen käsittelyyn näin viikon alkuun? Syystä, että tämän viikon uudessa podcast -jakossa, minä ja Hanna puhumme menkoista (uusi podcast-jakso julkaistaan muuten aina maanantaisin klo 07.00). Jaksossa jaamme omia kuukautiskertomuksiamme aina menkkojen alkamisesta niihin kaikista noloimpiin muistoihin. Jaksossa puhutaan kaikkea maan ja taivaan väliltä menkoista sekä luonnollisesti myös hieman asian vierestä.

Yksi asia, mitä emme kuitenkaan nostaneet podcast-jaksossa kovinkaan paljoa esille on miten kuukautiset ovat (vieläkin) jollain tasolla vähän tabu-aihe. Vaikka kyseessä on maailman luonnollisin asia, ei kuukautisista kuitenkaan niin paljon puhuta. Itse koen hyvin luonnolliseksi puhua kuukautisista tyttökavereiden/naisten keskuudessa, mutta isommassa porukassa mielummin vaikenen asiasta. Mediassa on viime aikoina pyörineet erilaiset kampanjat ja buustaukset menkkojen normalisoinnista, mikä on mielestäni hyvä askel kohti kuukautisten normalisointia, sillä kyseessä ei missään nimessä ole asia, jota tarvitsisi hävetä tai piilotellakaan. Itse en koe tarpeelliseksi tuoda menkkojani esille julkisesti, mutta hyvä askel eteenpäin olisi se, että voisi esimerkiksi työpaikalla (tai jossain muualla missä on paikalla sekä miehiä että naisia) julkisesti sanoa, että ”tänään olen vähän allapäin, koska minulla on kuukautiset”? Tässä ei tarvitsisi olla mitään hävettävää, sillä kuukautiset ovat luonnollinen ja normaali asia. Mutta miksi silti mielummin sitä sanoisi ”anteeksi – minulla on vähän pää kipeä ja siksi en ole ihan täydessä vedossa”.

Miten te koette tämän asian? Onko teidän mielestä kuukautisista helppo puhua julkisesti tai koetteko siihen ylipäätään tarvetta?

Mikäli kuukautis-aihe kiinnostaa enemmän, kuunnelkaa ihmeessä uusin jaksomme tästä alhaalta!

[acast src=”mettijahanna/25.asiaamenkoista” https=”on” width=”350″]

Photos: Taru Vuonamo-Pallasvirta / edit by me

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 kommenttia

  1. Ellu 17.09.2018

    Kuukautiset osoittavat toki, että keho toimii, mutta en keksi kyllä muita syitä, miksi olisin niistä kiitollinen. Mihin siis viittaat kiitollisuudella? 🙂

    Vastaa
    • Sara 17.09.2018

      Itse olen ainakin kiitollinen että kuukautisten aikaan tiedän olevani kykenevä hankkimaan biologisia lapsia. Kaikille kuukautiset eivät ole itsestäänselvyys.

      Vastaa
      • Metti Forssell 17.09.2018

        Tätä samaa ajattelin Sara 🙂

        Vastaa
    • Metti Forssell 17.09.2018

      Ajattelin tätä lähinnä sen kannalta, että on mahdollisuus lisääntymiseen niin halutessaan 🙂

      Vastaa
    • Elina 22.09.2018

      Lisäksi se on lisääntymiskykyisellä naisella ainakin jonkinlainen osoitus terveydestä. Jotain on vialla, jos nuorella naisella ei kuukautisia ole.

      Vastaa
  2. K 17.09.2018

    Se mitä mä teen normalisoidakseni menkkoja on se, että puhun niistä omille lapsilleni ihan normaaliin sävyyn. Meillä 3-vuotiaskin tietää että menkat ja kuukautiset tarkoittaa sitä, että tulee äitillä tulee verta ja että kun hän ja isosiskonsa ovat murrosiässä, heilläkin alkaa menkat. Äidin vaipoille joskus tirskutaan, mutta toisaalta koko ajan vähemmän ja sana kuukautiset on lapsiemme suussa ihan tavallinen sana. Sitä ei tarvitse häveten sanoa tai kiertoilmaisuin esittää. Jos meidän sukupolvi on vielä vähän kankea, niin annetaan seuraavalla sukupolvelle mahdollisuus puhua tästäkin tärkeästä ja luonnollisesta asiasta ilman häpeää. Muistan itse häpeilleeni murkkuiässä tosi paljon menkkoja, enkä heti kertonut edes omalle äidille että menkat oli alkaneet. En todellakaan halua, että mun lapsien pitää niitä piilotella ja vähätellä.

    Ymmärrän just ton että menkoistakin voi olla kiitollinen. Onhan se merkki hedelmällisyydestä. Ja sitä paitsi menkkojen aikaan saa aina mieheltä vähän ekstrahuomiota, joten en mä lähtis menkkoja tuomitsemaan ihan suoralta kädeltä 😀

    Vastaa
  3. Anni 17.09.2018

    Itse en puhuisi julkisesti enkä porukassa omista menkoista. Ne on yksityisasia. Jopa omille pienille lapsille puhuminen niistä on vähän vaivaannuttavaa. Ei sen pitäisi olla, mutta on kuitenkin. Ehkä se tulee siitä, että meillä ei kotona koskaan puhuttu menkoista vapautuneesti. Kuukautiset ei kylläkään automaattisesti tarkoita että voi tulla raskaaksi. Siihen tarvitaan muutakin kuin säännöllinen verenvuoto. Jotkut naiset on tahtomattaan lapsettomia vaikka heillä on menkat ja parisuhde.

    Vastaa
  4. Tanja 17.09.2018

    On kiva, että otat erilaisia aiheita käsittelyyn! Sun blogi on ihan paras <3

    Vastaa
  5. K 18.09.2018

    Tää oli taas hyvä ja ajatuksia herättävä jakso! ? Yllätyin vähän että kuukuppi ei ollu kummallekaan tuttu asia, suosittelen perehtymään ja kokeilemaan jos siltä tuntuu. On oikeesti kätevä, vaikka käyttö vaatii harjottelua!

    Vastaa
    • johanna 22.09.2018

      Päätin itse testata ekan kerran noin 20 vuoden jahkailun jälkeen kuukautiskuppia. Ja ihan mahtavaa! Todella kätevä. Harmittaa, että odotin näinkin kauan. Olen hehkuttanut sen helppoutta jokaiselle kaverille mutta näin vaihdevuosien kynnyksellä asia ei ole kovin monellekaan enää relevantti. Mutta ehkä täältä löytyy vielä niitä joilla on kuukaustisvuosia jäljellä. Kokeilkaa! Ihan huipppu esim työmatkoilla joissa bideesuihkut sun muut eivät ole itsestäänselvyys…

      Kaunis asu – hyvin toimii vaalea takki ja mustapohjainen mekko. Täytyykin testata heti käytännössä!

      Vastaa
  6. Petra 18.09.2018

    Hyvä ja tärkeä aihe!! Omat menkkani ovat todella kivuliaat ja runsaat, syön burana 600 maksimit ekoina päivinä ja lisäksi käytössä on vuodonvähennyspillerit, joten kokemusta näistä haasteista löytyy..Täytän ensi vuonna 40 ja kivut vain pahenee vuosi vuodelta, tutkittu on eikä syytä löydy, niin ainoa vaihtoehto on vain kestää..
    Asukuvat on ihanat, kuten aina!! Ihanaa syksyistä viikkoa suosikki bloggarilleni 🙂 🙂

    Vastaa
  7. C 19.09.2018

    Hyvä jakso jälleen ja tulipa sopivaan saumaan, samana päivänä kuin itselläni alkoi se aika kuukaudesta.
    Kärsin myös kivuista eikä särkylääkkeet ensimmäisinä päivinä auta suuremmin. Kouristelut on inhottavin vaiva, kun saattavat alkaa koska vain yllättäen ja esim seistessä tekisi mieli vain käpertyä kyykkyyn, mitä ei välttämättä julkisilla paikoilla viitsi tehdä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että pystyn elämään normaalia elämää kuukautisten aikaan kivuista huolimatta. Suvussani on muutama joilla kivut ovat olleet niin kovat ettei esimerkiksi koulussa ole pystynyt käymään tai ylipäätään nousemaan sängystä. Menkkani alkoivat 5-6 luokalla ja huusin äidilleni, että tulee vessaan katsomaan onko nää menkat 😀 Olihan ne. Olen niin kiitollinen, että välit äitini kanssa on aina olleet näin hyvät ja ”helpot”. Olisi ollut kauheaa, jos olisin jotenkin joutunut jännittämään tai miettimään miten asiasta kerron.

    Vastaa
  8. Kukka 19.09.2018

    Suosittelen lämpimästi kaikille tätä kirjaa: Lumoava nainen (Meri Mort). Itselläni muuttui suhteeni kuukautisiin täysin kirjan lukemisen jälkeen 🙂

    Vastaa
  9. Iina 19.09.2018

    Täälläkin eräs joka kärsii ERITTÄIN runsaista kuukautisista. Joka toinen kierto on yhtä tuskaa ja tuntuu kuin koko kroppa olisi jännitystilassa. Reidet on ihan hapoilla ja selkää sattuu vähän samalla tavalla kuin synnytyksessä. Siis todellakin ihan hc-kivut. Aika tabu niistä puhuminen on ollut. Muistan kuinka teininä tampax mainosti, että voit tilata itsellesi tamponinäytteen huomaamattomassa kirjekuoressa. Jotenkin oli sellainen ilmapiiri, että tämä on salainen/salassa pidettävä asia. Noh sitten kun ne menkat alkoivat 15 tai 16vuotiaana, niin eka fiilis oli kyllä että nyt olen ”oikea nainen.” Olin ylpeä siitä. Nykyään ajattelen että olis ihan kiva, jos menkkoja ei olisi mutta pakko kai se on vaan kestää… Hyvä postaus! Kiitos kun kirjoitit tästä ja podcast-iso plussa 🙂

    Vastaa
  10. Maiju 20.09.2018

    Mielestäni menkat ei pitäisi olla yksityisasia. Menkat sekä niiden myötä hormonit vaikuttavat (yksilöllisesti tietenkin) negatiivisesti naisten mielialoihin ja fyysiseen olemiseen viikkojen ajan kuukauden aikana. Suorituskyky ei ole välttämättä tiettyinä kuukautiskierron päivinä kovin hyvä. Joillakin menkat saattaa estää jopa töihin lähdön. Puhumattakaan kehitysmaista, joissa tytöt eivät voi menkkojen takia käydä koulua (ei hygieniatiloja tai kuukautissuojia) ja heillä menee suuri osa opinnoista sivu suun. Ja naisten kouluttautuminenhan on tärkeimpiä asioita kehitysmaiden ylikansoittumista vähentävänä tekijänä jne.
    Kuukautiskierron eri vaiheista tulisi puhua nuorille enemmän kouluissa ja työpaikoilla ym tulisi tarjota enemmäm tukea erittäin vaikeista menkoista kärsiville. Naiset on melko taistelijoita kun selviävät vuosia hirvittävistä menkkakivuista ja vuodoista.

    Vastaa
  11. Maiju 20.09.2018

    ….niin vielä: hyvä postaus tärkeästä aiheesta ja kaunis asu! 🙂

    Vastaa
  12. E 21.09.2018

    Jostain syystä olen itse päässyt aika helpolla menkkojen kanssa, ei ole ollut erityisen kovia kipuja, PMS-oireita tai runsasta vuotoa. Lukioikäisenä menkat jäivät pois n. puoleksi vuodeksi (?) laihduttamisen tms. takia, mikä lie tarkalleen olikaan syynä.

    Vastaa
  13. E 21.09.2018

    Kuukupilla on voimakkaita puolestapuhujia mutta itse en ole siitä tähän mennessä ainakaan innostunut. Joskus ostin sellaisen mutten ottanut kuitenkaan lopulta käyttöön. En tiedä pitäiskö taas kokeilla joskus, ehkä mielipide olisi nyt eri.

    Vastaa
  14. Marika 24.09.2018

    Kävin Love your cycle -luennolla, jossa itselleni valottui niin monta asiaa menkoista. Nyt ymmärrän paremmin, miksi eri kierron vaiheessa esim. sosiaaliset tilanteet kiinnostaa eri tavalla, tunnistan kierron vaiheet paljon paremmin ja opin myös sen, että mm. stressi, ruokavalio ja muut elämäntavat vaikuttavat valtavasti kuukautiskipuihin. Hulluimpana uutena väitteenä tuli se, että kivut eivät ole normaaleja vaikka meille on niin aina opetettu vaan ne viittaavat johonkin epätasapainoon kropassa. Suosittelen tutustumaan Love your cycle -ryhmään.

    Vastaa