FARKUSTA ON MONEEN

*Postaus kaupallisessa yhteistyössä Calvin Klein Jeansin kanssa

Vaatekaappini kulmakiviin kuuluvat lukuisat hyvin istuvat farkut, suloiset farkkuhameet sekä erilaiset farkkutakit. Olen aina rakastanut farkkua, sillä siinä on samalla sekä klassisuutta että nuorekasta trendikkyyttä. Farkku materiaalina mielletään ehkä hiukan enemmän kesään, mutta itse tykkään käyttää sitä pukeutumisessa aina vuoden ympäri.

Olinkin erittäin iloinen, että pääsin yhteistyössä Calvin Klein Jeansin kanssa tutustumaan heidän syksyn uuteen mallistoonsa. Mallistosta löytyy nimensä mukaisesti paljon nuorekasta farkkua, joka sopii täydellisesti syksyn ruskeiden ja neuleiden pareina. Malliston ehdoton suosikkini on tämä kuvissa päälläni näkyvä farkkumekko, jonka olen päivittänyt syyskauteen sopivaksi lisäämällä mekon alle villapoolon. Poolo tuo mielenkiintoa lookiin sekä lisää asukokonaisuuden trendikkyyttä. Tämän syksyn yksi trendi kun on pukea ohut poolo esimerkiksi mekkojen, neuleiden tai kauluspaitojen alle. Kannattaa kokeilla, sillä tällaisella pienellä kikalla saa ihan uutta ilmettä asukokonaisuuksiin. Ihastuin farkkumekossa myös sen hauskoihin tilkku-yksityiskohtiin sekä siihen, että mekkoa voi käyttää myös pitkänä farkkutakkina!

Farkkumekon lisäksi ihastuin myös erityisesti Calvin Kleinin Jeansin farkkuihin, joita löytyy valikoimasta runsaasti. Itselleni on aina haasteellista löytää hyvin istuvia farkkuja, mutta tästä mallistosta löytyi yllättävän paljon erilaisia täydellisesti istuvia malleja. Omaksi suosikkiparikseni valikoituvat nämä korkeavyötäröiset farkut. Oli ilo huomata, että mallistosta löytyi paljon vaaleitakin farkunsävyjä vaikka ollaan menossa kohti talvea. Farkkuvaatteiden lisäksi ihastuin muun muassa tähän kauniiseen kukkamekkoon sekä näihin paksuihin lenkkareihin, joita löytyy useassa eri värissä. Nämä lenkkarit ovat ehdottomasti kivoimmat ”daddy sneakerit”, joihin olen tänä syksynä törmännyt. Kovasti houkuttelisi hankkia kyseiset kengät myös itselleni valkoisina tai tässä leikkisässä syyssävyssä.

Calvin Klein Jeans Denim Dress / Calvin Klein Jeans Turtleneck (underneath) / Valentino Bag / Zara Boots

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta yhtä paljon farkkuun hurahtaneita? Mikä on sinun all-time-favourite farkkuvaate?

Photos: Karoliina Jääskeläinen / Valoon Photography

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Roosa 29.09.2018

    Voi Metti, sä oisit niin ollu huippumalli 70-luvulla 🙂
    70-luku näyttää upealta huippumallin päällä
    https://www.iltalehti.fi/muoti/2015050819651122_mu.shtml

    Vastaa
  2. Petra 01.10.2018

    Tää on niin UPEA look. Aivan mieletön!! Ihana sinä, ihanaa syksyistä uutta viikkoa!!?♥

    Vastaa
  3. Kaisa 01.10.2018

    Upeita kuvia ja ihana mekko! Innostuin siitä jopa niin että kävin CKn sivuilla sitä etsimässä, mutta harmikseni linkistä en löytänyt juuri kyseistä mekkoa. Voisitko neuvoa mistä ko. Farkkumekkoa löytyisi? Kiitos

    Vastaa
    • Metti Forssell 02.10.2018

      Moikka! Kiitos kun ilmoitit, tarkistan tuon! Mutta ainakin viime viikolla oli Kampin Calvin Kleinin liikkeessä tuota kyseistä mekkoa eli kannattaa kurkata sieltä 🙂

      Vastaa