SAAKO PARISUHTEESSA OLLA MUSTASUKATON?

Mustasukkaisuus on ihan täysin inhimillinen ja normaali tunne, joka viestittää vahviten siitä, että välittää kumppanistaan. Ei siis ole mitään hävettävää myöntää olevansa mustasukkainen. Eilen julkaistussa podcast -jaksossa päätimme Hannan kanssa ottaa puheeksi mustasukkaisuus-aiheen. Miten mustasukkaisuus ilmenee meissä tai omissa parisuhteissamme. Keskustelu oli itse asiassa hyvin mielenkiintoinen, sillä ilmeni, että tässä asiassa olemme hieman eri linjoilla. Itse en koe olevani lainkaan mustasukkainen ja tässä suhteessa taidankin olla hieman outolintu…

Omasta mielestäni mustasukkaisuus on pitkälti turhaa, mutta samalla ymmärrän täysin miksi monet ihmiset tuntevat mustasukkaisuutta. Ymmärrän sen, että mustasukkaisuus ei ole valinta, vaan se ikävä tunne iskee monille ihmisille, halusivat he sitä tai eivät. Toki myönnän myös, että oma mustasukattomuus johtuu varmasti pitkälti siitä, että en ole elämäni aikana joutunut ikäviin tilanteisiin parisuhteissa, jossa minua olisi esimerkiksi petetty tai jollain muulla tavalla olisin joutunut särkemään sydäntäni kumppanin käytöksen vuoksi. Täydellinen luottamus parisuhteessa on avain turvalliseen ja ihanan helppoon tunteeseen suhteessa. Koen, että tällaisessa parisuhteessa ei tarvitse olla mustasukkainen tai miksi ylipäätään toisi sitä aavistuksen negatiivista energiaa suhteeseen jos ei ole mitään syytä?

Itse olen kokenut monissa suhteissani kumppanieni puolelta mustasukkaisuutta. Ehkä jollain tavalla minun on sitten ollut ”helppo” olla mustasukaton, jos kumppani on tavallaan aina vahvemmin tuonut tämän aspektin esille. Kuten mainitsin, mustasukkaisuus on täysin inhimillistä ja viestii välittämisestä ja rakkaudesta. Joskus kuitenkin mustasukkaisuus voi mennä yli ja toisen vahtiminen, kyseenalaistaminen ja aiheeton syyttely menevät sairaalloiseksi. Valitettavasti itselläni on menneisyydessä kokemusta myös tällaisesta käytöksestä. Joskus aikanaan mustasukkaisuus meni jo sairaalloisen kyttäämisen puolelle, joka loppupeleissä vei ilmat suhteesta. Ehkä oma mustasukattomuuteni voi olla jollain tavalla vastareaktio tähän kaikkeen kokemaani vuosien varrella… En tiedä.

En ole koskaan huutanut kovaan ääneen sitä, että en ole mustasukkainen ihminen, sillä se usein ymmärretään väärin ja rinnastetaan ”jos et ole mustasukkainen, et rakasta” . En kuitenkaan voisi enempää olla eri mieltä asiasta! Vaikka aviomieheni onkin minulle se rakkain ihminen tässä maailmassa, koen, että pystyn ja haluan osoittaa sen hänelle niin monin muinkin tavoin kuin olemalla mustasukkainen. Luotan häneen ja luotan siihen, että hän hoitaa aina kaikki tilanteet tyylillä ja minua kunnioittaen. Ihan samalla tavalla kuin minä teen hänelle.

Ei ole yksiselitteistä tapaa tai ylipäätään aina helppoa ymmärtää miksi tunnemme jotain mitä tunnemme. Vaikka kuinka puoliso olisi kunnioittava ja luotettava, voi silti joku kokea mustasukkaisuutta puolison ympärillä pyörivistä ihmisistä. Jopa täysin luonnollinen keskustelu ventovieraan ihmisen kanssa voi saada monilla karvat pystyyn tai pienen mustasukkaisuuden tunteen hiipimään sydämeen. Luulen, että edellisillä suhteilla tai erilaisilla elämänkokemuksilla on valtavia merkityksiä mustasukkaisuuden käsittelyyn.

Koetteko te tai oletteko kokeneet kumppanin suunnalta mustasukkaisuutta parisuhteissanne? 

Mikäli aihe kiinnostaa enemmän tai haluatte syvällisemmin kuunnella meidän suhtautumisemme aiheeseen voitte kuunnella podcast-jaksomme tämän postauksen lopussa olevasta kuvakkeesta!

Filippa K T-shirt / Anine Bing x Gina Tricot Leather Jacket / Mango Denim Skirt / Ray Ban Sunglasses / Chanel Bag / Vagabond Slippers

[acast src=”mettijahanna/15.mustasukkaisuus” https=”on” width=”350″]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Helena 30.05.2018

    Olipa mielenkiintoinen aihe sinulla/teillä! Ihmiset todellakin kokevat mustasukkaisuuden hyvin eri tavalla. Suuri syy siihen, että et koe mitään mustasukkaisuutta on varmaan myös siinä, että olet ihmisen kanssa, joka ei yksinkertaisesti anna aihetta mustasukkaisuuteen, vaan omalla käytöksellään on alusta asti ”todistanut” sinulle luotettavuuttaan.

    Olin itse pitkään suhteessa, jossa tulin mustasukkaiseksi, koska mies ei vain pettänyt, vaan oli monin tavoin epärehellinen ja aina joutui miettimään kertoiko hän totuutta mistään menemisistään ja puhelimeen ei vastattu jne.
    Nyt olen ollut naimisissa jo vuosikaudet ihanan miehen kanssa, johon rakastuin osittain sen vuoksi, että hän on vaan niin rehellinen ja suora! Liiankin rehellinen joskus, mutta hän on alusta asti toiminut kaikin tavoin niin, etten ole ikinä epäillyt häntä mistään, enkä myöskään ikinä hänen rakkauttaan. Minun miehelläni on myös pelisääntöjä, koska hän tajuaa, että monet joutuvat ”tilanteisiin” oman käytöksensä takia. Esim. hän ei ikinä mene kahden kesken naiskollegan kanssa kahville, tai ole liian tuttavallinen naisten kanssa. Hän myös oma-aloitteisesti luopui parista naispuolisesta kaverista suhteemme alussa, koska koki, että sieltä päin tuli mustasukkaisuutta ja potentiaalista negatiivisuutta meidän suhteeseemme. Näin ei tarvi olla joka suhteessa, mutta meillä se toimii hyvin.
    Meillä on neljä ihanaa lasta ja hyvä parisuhde, enkä pysty edes ymmärtämään, miten jaksoin niin pitkään suhteessa, jossa joutui koko ajan epäilemään kaikkea.

    Vastaa
  2. Tara 01.06.2018

    Moikka Metti! Tämä on mielenkiintoinen aihe ja itse olen kanssasi samankaltainen ja samoilla linjoilla, ja saankin tästä usein hämmästelyä. Mieheni on myöskin samoilla linjoilla ja meillä onkin selvää esimerkiksi että on minun menot, sinun menot ja meidän menot. Tästä olemmekin joskus saanyt kummastelua osaksemme, kaikki kun eivät esimerkiksi vaimoaan päästäisi tyttöjen reissulle Lapin keväthangille./ miestään poikien reissulle Oktoberfesteille 😉 Olemme nyt molemmat 25-vuotiaita ja olleet yhdessä 16-vuotiaista asti, joten ehkä tästä pitkästä suhteesta kumpuaa luottamus. En myöskään usko, että noin nuoresta saakka olisimme näin kauan yhdessä olleet, jos meidän pitäisi rajoittaa sen tarkemmin toistemme menoja / käytöstä / seuraa. Tämä tosiaan tulkitaan harmillisesti usein niinkuin sanoit että aivain kuin emme rakastaisi / välittäisi toisistamme, vaikka tilanne kyllä on aika päinvastainen nain 9 vuoden parisuhteen jälkeen 😀

    Vastaa