HELLO FROM BARCELONA

Terveisiä Barcelonasta! Niin monet teistä ovat tätä kaupunkia kehuneet – eikä syyttä! Barcelona on kerrassaan hurmaava ja kaunis kaupunki. Upeita vanhoja rakennuksia, rantaa, palmuja ja ihania ravintoloita ja kahviloita joka puolella. Tykkään myös valtavasti miten kaupungissa olevat kauniit puut ja istutukset tuovat korkeiden rakennuksien keskelle ihanaa raikautta ja vehreyttä. Meille on harmiksemme sattunut hieman kehno sää visiitimme aikana, mutta emme ole antaneet sen meidän tunnelmaa latistaa. Pilviset ja osittain sateiset päivät jollain tavalla ovat jopa lisänneet sitä ihanaa rauhallista fiilistä, kun ei tarvitse kiirehtiä minnekkään (altaalle, rannalle yms) auringon perässä. Olemme nauttineet vain kiireettömästä ajasta kaupunkia kierrellen ja kahviloissa istuskellen. Ihan täydellistä rentoutumista ja rauhoittumista, jota kaikki reissultamme kaipasimme.

Isoin syy Barcelonan reissuun oli kuitenkin eilen täällä pelattu El Clasico jalkapallopeli, joihon olimme Hannan kanssa antaneet miehillemme liput lahjaksi. Minun ei ollut aluksi tarkoitus mennä peliin, mutta lopulta päätimme kuitenkin mennä koko porukalla katsomaan matsia. Onneksemme saimme vielä lisälipun hankittua edellisenä päivänä. Peliin meno oli hyvä päätös, sillä kokemus oli kerrassaan huikea. Tiesin mieheni pelejä ulkomailla seuranneena, että meininki ja fiilis isoissa matseissa on huikea – eikä tämä ollut missään nimessä poikkeus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti

  1. Haaveista totta 08.05.2018

    Ystäväni kanssa yllätimme myös miehemme ja ostimme heille liput Barcan peliin Barcelonassa ja reissu oli ollut mahtava. Itelle paras oli se yllätyksen antaminen 13vuoden haaveilun jälkeen ja yllätys onnistu täysin ?

    Vastaa