EASY SUNDAY

Soft Goat Cashmere Sweater / Acne Jeans / H&M & Pernille Corydon Necklaces / Timberland Boots

Viime aikoina perheemme on pystynyt elämään hieman normaalimpaa viikkorytmiä, tarkoittaen, että arkisin keskitymme normaalisti töiden tekoon ja viikonloppuisin pystymme viettämään perheen kanssa kiireetöntä aikaa yhdessä. On tuntunut ihan luksukselta kun on voinut tehdä erilaisia suunnitelmia viikonlopuille jo hyvissä ajoin, eikä aina ole tarvinnut venyttää suunnitelmiaan viime tippaan. Tuntuu, että itsekin pystyy paremmin rentoutumaan kun tiedostaa, että viikonloppuisin pääsee koko perheen kesken relaamaan. Enää sunnuntai ei tunnu samalta kuin maanantai, vaan sunnuntai on oikeasti rentouttava vapaapäivä!

Olen aikaisemminkin kertonut, että sunnuntai on minun EHDOTON suosikki viikonpäivä. Miksi? Koska sunnuntaisin harvemmin on kiire minnekkään. Sunnuntaisin saa olla tekemättä mitään jos ei vain huvita ja muutenkin toiminta saa olla hitaampaa. Sunnuntaisi ei meikata, ei pukeuduta kuin mukaviin vaatteisiin sekä herkutellaan jos mieli tekee. Ihanaa sanon minä! Onko siellä ruudun toisella puolella muita, joille sunnuntai on se viikon mieluisin päivä? <3

Tänään suuntaamme isäni luo sunnuntaipäivälliselle. Luvassa hyvää ruokaa ja ulkoilua koko poppoon kesken. Hei muuten, päivitin tänään myös vihdoin ja viimein instagram-kirppikseni (löydette tilin instagramista nimellä @mettif2hand.) Sinne laitoin myyntiin paljon uusia vaatteita, muutamia kenkiä ja asusteita. Käykäähän kurkkaamassa mikäli kiinnostaa! 🙂

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

Photos: Hanna Väyrynen/edit by me

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Marianne 26.02.2018

    Sunnuntai on myös minun lemppari päivä – itse vietin omani, kauniissa talvi säässä kävellen, lukien hyvää kirjaa ja valmistautuen uutta viikkoa varten!
    Pitää käydä kurkkaamassa kirppis Instagram tiliäsi! 🙂
    Ihanaa maanantaita <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Vastaa
    • Metti Forssell 26.02.2018

      Oi, kuulostaa kyllä täydelliseltä päivältä. Sunnuntait on the b e s t <3 Ihanaa uutta alkanutta viikkoa sinne! 🙂

      Vastaa
  2. Jenni 02.03.2018

    hei! tiedätkö saako tuota soft goatin villapaitaa suomesta mistään? olis ihan täydellinen mulle!

    Vastaa