RANTAPÄIVÄ (JOKAPÄIVÄ)

Olemme viettäneet lomallamme paljon aikaa rannoilla. Olemme luonnollisesti olleet hotellimme rannalle sekä tehneet päivätrippejä myös muutamille lähirannoille.Täällä rannat ovat ihan mielettömän ihania. Vesi on kirkasta, mukavan lämmintä sekä mikä parasta – merenpohja on miellyttävä hiekkapohja! Vesirajan tuntumassa onkin kiva istuskella kun lapset touhuavat omiaan. Ihme ja kumma, meidänkin lapset jaksavat keskittyä joskus pitkiäkin aikoja omiin hiekka- ja vesileikkehin, joilloin me vanhemmat saamme hetken istua rauhassa ja nauttia auringosta. Täytyy ottaa ilo irti siitä silloin kuin voi, sillä muuten lapset kyllä pitävät huolen siitä ettei vanhemmat lomalla liikoja laakereilla makaa 😀

Isot pahoittelut siiä, että en ole päivittänyt blogia yhtä tiuhaan kuin normaalisti. Olen todella yrittänyt pitää lomaa ja halunnut keskittyä matkamme aikana muihin juttuihin. Olen yrittänyt vastapainoksi olla aktiivisempi instagram stooriesin puolella, jonka avulla olette halutessanne päässeet vähän seurailemaan mitä me täällä puuhailemme. Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Merikapteenin vaimo 10.02.2018

    Voi nauti nyt lomasta <3 Kyllä täällä blogin puolella jaksetaan odotella uusia postauksia sitten kun arki teille koittaa. IG Storyissa mukana <3
    Ihanaa viikonloppua sinne <3

    Vastaa
  2. Elllla 11.02.2018

    En ymmärrä, miks bloggaajat aina pahoittelevat, että postauksia ei ole tullut hetkeen tai niitä on tullut vähemmän. Sinä olet myös täysin lomasi ansainnut, etkä ole velkaa lukijoille postaustahdista. Nauti siis lomastasi! 🙂 ihania kuvia!

    Vastaa
  3. Rosa 11.02.2018

    Ihana perhe siinä<3 Se Maria veitola kylässä ohjelma kyllä näytti sen! Ja Miklu on niin aito ja huumorintajuinen:D jos jollekin perheelle niin teille todella toivoo onnea<3

    Vastaa
  4. Julia 11.02.2018

    Moikka Metti, aloin seuraamaan sua vasta hiljattain ja vaikutat tosi ihanalta sekä aidolta ihmiseltä❤️ En löytänyt mistään sun snäppiä niin mikä se on? 🙂

    Vastaa
  5. Pia L 11.02.2018

    Thaimaa <3 aika pysähtyy…
    Upeita kuvia, lämpöä ja valoa!

    Vastaa
  6. Onpa siellä niin kaunista ja eksoottisen näköistä että oikein silmä lepää! <3 Nauttikaa lomasta! Koita vain täysillä nauttia olostasi ja perheen yhteisestä ajasta, blogi kyllä tohtii odottaa 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.02.2018

      Kiitos paljon! Joo, ihanaa (ja tarpeellista!) olla joskus vain lomalla <3

      Vastaa