BOTHIE TIME

*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä HMD Globalin kanssa

Nykyään uuden puhelimen hankinnan yhteydessä kiinnitetään yhä enemmän huomiota teknisten ominaisuuksien lisäksi myös puhelimen designeen, kuten esimerkiksi ulkomuotoon ja väreihin. Jokainen määrittelee tietysti itse mitä ominaisuuksia puhelimeltaan vaatii ja mihin kaikkiin käyttötarkoituksiin puhelintaan tarvitsee. Työni kannalta minulle on tärkeää esimerkiksi nopea ja hyvä kamera. Puhelimen hieno design ja ennen kaikkea kaunis väri saavat itseltäni myös valtavasti plussaa.

Pääsin suureksi ilokseni yhteistyön tiimoilta tutustumaan Nokian uuteen Nokia 8 älypuhelimeen. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi ehdottomasti puhelimen upeaan väriin. Kiiltäväpintaisessa alumiinissa tuo kaunis pronssinen väri suorastaan hehkuu. Täydellinen valinta estetiikkaa arvostaville kuluttajille. Mutta eipä tuo kiiltävä pinta ole ainoastaan vain kaunis vaan on se myös mattapintaista puhelinta käytännöllisempi. Mielestäni alumiinipintaisesta puhelimesta saa paremmin tukevan otteen, jolloin puhelin pysyy hyvin kädessä. Lisämukavuutta puhelimen käsittelyyn tuo myös takareunojen pehmennetyt linjat. Ilokseni huomasin myös, että tässä uudessa Nokia 8 kännykässä näyttö on ihanan suuri ja erinomaisen kirkas. Täydellinen siis juuri minulle, joka käsittelee ja katselee paljon kuvia puhelimellaan.

Upean ulkomuodon lisäksi puhelimestä löytyy myöskin loistava kamera. Kamera sopii hyvin myös hieman edistyneemmille kuvaajille, sillä puhelimesta voi itse tehdä erilaisia tarkkoja säätöjä kuvatessa. Puhelimesta löytyy myöskin Nokia 8.n ominaisuuksien yksi kohokohdista eli uusi Dual Sight -ominaisuus, joka mahdollistaa kuvien ja videoiden kuvaamisen samanaikaisesti etu- ja takakameralla. Huikeaa! Hauska tapa vaikka nappaa puolisosta tai ystävästä kuva heidän huimaamattaan. Selfie-aika taitaakin olla sitten takanapäin, sillä uusin juttu on nyt bothie.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. C 17.01.2018

    Kiinnostaa kyllä tämä puhelin, etenkin tuo bothie ominaisuus on aika hauskan ja kätevänkin kuuloinen. Olen kyllä niin vannoutunut iphonen käyttäjä etten varmasti pystyisi siitä luopumaan vaikka kuinka kiinnostaisikin vaihtelun vuoksi kokeilla jotain muuta.

    Vastaa
    • Metti Forssell 21.01.2018

      Bothie on ihan huippu!! <3 Suosittelen kokeilemaan 🙂

      Vastaa
  2. Marianne 17.01.2018

    Vats miten jännittävä!
    Itse iPhonen käyttäjänä on aina mielenkiintoista kuulla muista puhelimista 🙂 <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Vastaa
    • Metti Forssell 21.01.2018

      Totta! Itselläni sama, että iPhone on ollut pitkään käytössä, joten nyt vaihtelu virkistää 🙂

      Vastaa
  3. tyyny 23.01.2018

    Hei mistä tuo ihana pörröinen tyyny on ? 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.01.2018

      Tyyny on Stockmannilta ostettu! 🙂

      Vastaa
  4. Limppu 24.01.2018

    Nokia 8 on kyllä paras ;D

    Vastaa
    • Metti Forssell 24.01.2018

      🙂 <3

      Vastaa