JOULULAHJAIDEOITA (MIEHILLE)

Joululahjat. Käsi ylös kuinka moni stressaa joululahjoista? Hep täällä! Ehkä nykyään en ole enää niin paha stressaaja, mutta ennen otin koviakin paineita löytää juuri täydellisiä lahjoja jokaiselle lähimmäiselle. Itselleni tärkeää on pyrkiä antamaan lahjoja, josta saaja aidosti tykkäisi. En tiedä ”kamalampaa” kuin se, että lahjansaaja avaa paketin aattona, jonka jälkeen hänen kasvoillaan on sellainen outo vaivautunut hymy, kunnes lopulta hän pitkän aikaa lahjaa pyöriteltyään saa kakistettua ulos: ”kiitos, tää on ihana”… #fail. 😀 Ihanteellisessa tilanteessa haluaisin antaa lahjan henkilölle, mutta en olla paikalla kun hän avaa sen. Olen ehkä tässä suhteessa hieman outo 😀 Nykyään olen kuitenkin rentoutunut tässä suhteessa, vaikka vieläkin lahjojen antaminen ja avaaminen aiheuttaa pieniä sydämentykytyksiä, haha.

Kuten eilisessä postauksessa kerroin, miestin lahjat ovat varsinkin olleet niitä, jotka itselleni ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Tuntuu, että miehillä on jo kaikkea (miehillä varmasti samanlainen tunne meistä naisista) ja sen vuoksi osuvan lahjan keksiminen on ollut haasteellista. Tähän alle listasin kuitenkin nyt muutamia omasta mielestäni hyviä lahjaideoita miehille(kin)!

Morning Robe: Tommy Hilfiger (*find here)
White Sweater: Selected Homme (*find here)
Red T-shirt: Adidas (*on sale now, find here)
Black Sweater: Jack & Jones (*find here)
Light grey shirt: Selected Homme (*find here)
Beige Coat: Minimum (find here)
Black T-shirt: Givenchy (find here)
Grey Sweatpants: Jack & Jones (*find here)

Vaatelahja miehelle on aina hyvä idea! Toivoisitko, että puolisosi pukeutuisi useammin kauluspaitaan tai vastaavasti toivoisitko, että hän ottaisi hieman rennommin pukeutumisensa kanssa ja vetäisi hupparin päälle useammin? Jouluna on oiva tilaisuus antaa puolisosi vaatekaappiin juuri sellainen vaate, mitä sinä haluaisit hänen käyttävän! Been there, done that 😀

Drone / GoPro / TV / Soundsystem / Playstation 4 / Headphones / iPhone X

Miehet tunnetusti rakastavat elektroniikkaa! En usko, että voi mennä pahasti metsään jos miespuoliselle henkilölle antaa lahjaksi jonkin teknisen tai elektronisen härpäkkeen 😀 Itse olen tunnetusti näissä elektroniikka-asioissa maailman huonoin, mutta onneksi ystäväpiiristä löytyy henkilöitä, jotka ovat paremmin kartalla uusien teknisten härveleiden kanssa. Olen antanut omalle puolisolleni lahjaksi monia kertoja jotain elektroniikkaa ja hän on aina ollut lahjoihin todella tyytyväinen. Hän on kuin pieni lapsi innoissaan ja hymy korvissa kun pääsee ”leikkimään” taas jollain uudella härvelillä.

Backpack: Saint Laurent (find here)
Dark Green Beanie: Tommy Hilfiger (*find here)
Washbag: Louis Vuitton
Leather Gloves: Dents (find here)
Watch: Hugo Boss (*find here)
Leather Belt: Mulberry (find here)
Sunglasses: Ray Ban (*find here)
Tie Kit: Kiomi (*find here)
Wool Scarf: Norse Projects (find here)
Wallet: Louis Vuitton
Briefcase: Pier One (*find here)

Vaatelahjojen tavoin asustelahjat ovat myös erittäin kiva lahjaidea miehille. Monilla miehillä varmasti löytyy kollaasissa näkyviä juttuja, mutta voisiko niitä hieman päivittää tai mahdollisesti vaihtaa astetta laadukkaapiin? Nahkainen salkku, laadukkaat hanskat tai uusi kello? Sounds good to me!

 Tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa paras lahja mitä voin lähimmäisilleni antaa (ja myöskin saada, vink vink jos joku lähipiiristäni lukee tämän! :D) on yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa! Itselleni ne aineettomat lahjat ovat olleet mieluisimpia jo monien vuosien ajan. Rentouttava spahetki, viikonloppureissu Eurooppaan, ravintolaillallinen, staycation, viinimaistelu, teatteri-ilta, you name it! Mielestäni on ihana saada myös astetta arkisempiakin aineettomia lahjoja, kuten esimerkiksi hierontaa, ruoanlaittoa, yms. Näissä ideoissahan on ainoastaan taivas rajana. Sinä tiedät varmasti parhaiten mistä lahjansaaja tykkäisi eniten!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Janeem 13.12.2017

    Kerrankin oli kattava lista erilaisia lahjaideoita! Kiitos Metti:) oon törmänny usein blogeissa lahjakollaaseihin jossa on ehkä 5 asiaa ja thats it.

    Vastaa
    • Metti Forssell 15.12.2017

      Jes mahtavaa, kiva kuulla :)x

      Vastaa
  2. Iina 16.12.2017

    Yhdyn edelliseen puhujaan, todella kivasti erilaisia vaihtoehtoja!
    Mä sainkin tästä inspiksen, että ostan uuden collegetakin ja juurikin tuollaiset kapenevat collarihousut miehelleni. Ja elämyslahjaksi ajattelin hankkia liput Cheekin Helsingin keikalle. Jos suinkin onnistun sellaiset saamaan, kun tulevat myyntiin.
    Mukavaa Joulunodotusta ??

    Vastaa