IHANAA OLLA KOTONA

Gina Tricot Sweater/ Zara Jeans/ Chanel Bag/ Sfera Earrings/Ray Ban Sunglasses/ Mango Shoes

Voi vitsit miten ihanaa olla kotona! Vaikka lomailu onkin ihanaa ja rentouttavaa, ei se kuitenkaan kotioloja voita. Ei sitten millään <3 Eilen pitkän matkustuspäivän jälkeen oli niin mahtavaa tulla omaan kotiin ja viettää rauhallinen ilta kotona perheen kanssa. Vielä entistä ihanamman kotiintulostamme teki rakkaat vanhempani, jotka olivat meitä vastassa. Äitini oli yllätykseksi kokannut meidän keittiössä koko porukalle vielä herkullisen illallisen. Miten mahtava tunne tulla siivottuun kotiin, herkkupaton ääreen! #kylläkelpaa. Illalla ei meinannut unikaan tulla kun olin niin innoissani kotiin tulosta ja että pääsi taas nukkumaan omaan pehmeään sänkyyn.

Mutta hei kertokaas miten selätetään ja selviydytään taas tästä pimeydestä? Voi härregyyd kun täällä on nimittäin pimeää!! Lentomme saapui eilen neljän jälkeen Suomeen ja jo silloin ulkona oli ihan pilkkopimeää. Miten sen pimeyden ja kylmyyden kerkeääkin aina vuoden aikana unohtamaan, haha? 😀 No kylmyys ainakin selätetään tänä vuonna erilaisilla neuleilla, joista omia suosikkejani ovat tällaiset röyhelöneuleet. Neule + farkut ovat niin basic asu, mutta kun neule on piristävän värinen, hauskan mallinen tai siinä on esimerkiksi mielenkiintoisia yksityiskohtia tulee asusta heti mielenkiitoisempi. Pimeys puolestaan selätetään alkamalla fiilistelemään joulua eli ei muuta kuin kyntteliköt ja muut jouluvalot kotiin tunnelmaa luomaan ja joululaulut soimaan. Viikonloppuna voisi vaikka leipoa jo jotain jouluherkkuja. Vai onko liian aikaista alkaa jo marraskuun puolella innoitsemaan joulusta? 😀 Onko lukijoiden joukossa muita joulufiilistelijöitä?

Photos: Hanna Väyrynen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 kommenttia

  1. Jade 28.11.2017

    Tervetuloa kotiin! Juu täällä ollaan joulufiilistelijänä ? Viikonloppuna vähän laitoin jo jouluvaloja sisälle, kuistille ja pihalle ja taatelikakun uuniin ?

    Vastaa
  2. Marianne 28.11.2017

    Borta bra men hemma bäst 🙂
    Itse olin viime viikolla fiilistelemässä joulua Lontoossa, muun muassa Hyde Parkissa olevassa Winter Wonderlandissa 🙂
    xx
    http://mariannelle.com

    Vastaa
  3. Iina 28.11.2017

    No Sanos muuta-pimeetä touhua?? Tervetuloa Suomeen ja ainakin nyt pääsee pukeutumaan ihaniin neuleisiin ?
    Minä hankin olohuoneeseen luonnonvalkoisen villamaton (mustavalkoisen tilalle) ja olen laittanut jokaiseen huoneeseen kylmän valkoiset ja kirkkaat lamput. Tunnelmavalot on sitten erikseen ? Huomenna ajattelin laittaa joulutähdet ikkunaan. Tänään leivoin perinteisen maustekuivakakun appelsiinin ja taatelinpaloilla höystettynä. Vanhempi tytär totesi koulusta palattuaan, että ”Äiti! Täällä tuoksuu joululle!” Sunnuntaina sitten piparitalon kasausta… Joulu tulee todella nopeasti! Kohta taivastellaan sitä että se on jo ohi?

    Vastaa
  4. marre 28.11.2017

    Neuleet sopivat hyvin tänne Espanjan ilmastoonkin 🙂 Illat vilpoisia ja nyt on myös pilvinen viikko menossa..
    Kiva neule ja sopivan naisellista röyhelöä..

    Vastaa
  5. Lina Simojoki 30.11.2017

    Aivan ihana asu ja kuulostaapa ihanalta yllätykseltä! Itse aloitin syyskuussa joululahjojen suunnittelun ja marraskuun alussa joululaulujen kuuntelun niin ei ole todellakaan liian aikaista 😀

    Vastaa