VIIKONLOPUN SUUNNITELMAT

 

Wearing:
Cubus Knit (gifted)
Zara Pants & Earrings
Chanel Bag
Superga Sneakers (gifted)

Rentoutuminen

Tämän viikonlopun suurin missio on rentoutua. Minulle rentoutuminen ei ole itsestäänselvyys ja välillä tuntuu, että rentoutumisen eteen täytyy oikeasti tehdä paljon töitä, jotta pystyy oikeasti rauhoittumaan hetkeksi. Minä rentoutudun, jos saan esimerkiksi nukkua aamulla pidempään. Rentoudun myös rauhallisessa ympäristössä, hiljaisessa kodissa tai esimerkiksi ulkona raikkaassa ilmassa.

Perheen kanssa aikaa

Vaikka elämämme on tällä hetkellä hyvin hektistä, kovaäänistä ja touhukasta, perheen kanssa vietetty aika on kuitenkin ehdottomasti parasta. Arkena meillä on selvemmät päivärytmit, joten viikonloppuisin on ihanaa kun voi tehdä erilaisia kivoja asioita perheen kanssa ja antaa lapsille vielä enemmän aikaa ja huomiota.

Ei tietokonetta

Tänä viikonloppuna en aio avata tietokonetta (suljen tietokoneen heti kun saan tämän postauksen ulos! :D). Koska työskentelen kotoa käsin, töiden ja vapaa-ajan käsite on usein häilyvä. Siksi onkin hyvä muistuttaa itseään siitä, kuinka tärkeää on ottaa sellaisia päiviä kun läppäri pysyy visusti kiinni.

Juhlakengät jalkaan

Tänä viikonloppuna juhlitaan myös ystäväni synttäreitä! Tanssikengät jalkaan siis 🙂

Siivousta

Olen aikamoinen järjestelijä jos sille päälle satun (huom, jos sille päälle satun 😉 ) Arkena päivät kuluvat niin vauhdikkaasti, ettei aikaa jää paljon millekään ylimääräiselle, joten viikonloppuisin on oiva aika siivoilla ja järjestellä paikkoja. Rakastan sitä tunnetta kun saa kaappeja siistiksi ja ylimääräistä tavaraa pois. Eilen siivosin keittiönkaappeja ja huomenna isken kylppäriin!

Parisuhteelle aikaa

Iltaisin sen jälkeen kun lapset ovat menneet nukkumaan on meidän parisuhde aikaa. Varsinkin viikonloppuisin haluamme panostaa aina tuohon muutamaan tuntiin, jonka saamme viettää kahdestaan kun lapset nukkuvat. Lasi viiniä, hyvää ruokaa, sohvalla makoilua ja juttelua rauhassa. Viikonloppuisin on paremmin aikaa syventyä keskusteluihin <3

Photos: Hanna Väyrynen/edit by me

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Viivi 14.10.2017

    Ihanan rento sporttinen asu! Oma jaksaminen on tärkeintä, joten itsekin tykkään viikonloppuisin ottaa mahdollisimman rennosti. 🙂

    Vastaa
  2. Jade 14.10.2017

    Ihana asu, niin rento mutta kuitenkin tyylikäs! Ja nuo korvikset ovat upeat. Ihanaa viikonloppua!

    Vastaa
  3. Marianne 15.10.2017

    Toivottavasti teillä on ollut rentouttava viikonloppu 🙂 <3
    xx
    http://mariannelle.com

    Vastaa
  4. linda 15.10.2017

    Heips!
    Olis kiva saada joululahjaidea postaus,nyt kun joulukin alkaa hiipimaan nakopiiriin.etenkin miesten joululahja ideat on tervetulleita. 🙂

    Vastaa
  5. Karoliina 15.10.2017

    Moi, ei nyt liity tähän postaukseen mutta ihailen ulkonäköäsi ja haluaisinkin kysyä miten pysyt noin hoikkana? Olisiko mahdollista saada jotain ruoka/liikunta postausta tai että kertoisit vähän vaikka arjenrutiineista ja elintavoistasi? Mukavaa sunnuntaita 🙂

    Vastaa
  6. Lina Simojoki 15.10.2017

    Kivan rento asu! Ostin itse noi housut Zarasta tänään ja pakko todeta että ne on todella monikäyttöiset ja niiiin mukavat!! <3 Ihan parhaat!

    Vastaa
  7. Elina K 16.10.2017

    Ihan super upeat kuvat – jälleen kerran! Kontrasti asun ja seinän välillä on ihan mieletön ja kuvakulmat / rajaukset just eikä melkein 🙂

    http://www.elinakui.com

    Vastaa