ERILAINEN SUNNUNTAI

 

Tämä sunnuntai on ollut erilainen, kun olemme saaneet mieheni kanssa nukkua pitkään ja herätä rauhalliseen kotiin. Molemmat lapsemme olivat ensimmäistä kertaa yhdessä yötä vanhemmillani. Tuntui todella kummalliselta kun koti oli herätessäni aivan hiljainen. Yleensä kun kuudesta eteenpäin meillä on jo kova meno päällä, molemmat lapset ylhäällä ja leikit käynnissä. Tämä oma aika ja ennen kaikkea rauhallisuus kotona ovatkin tuntuneet poikkeuksellisen ihanalta. Hekstisen arjen keskellä kun ennen kaikkea sitä rauhallisuutta kaipaa rentoutuakseen. Kiitos siis ihanille isovanhemmille tästä pienestä omasta ajasta <3 Nyt tässä parvekkeella istuessani ja kirjoittaessani tätä postausta mielessäni pyörii kuitenkin vain yksi ajatus; ”Voidaanko jo lähteä hakemaan lapsia, ihan kauhea ikävä”. Tämä taitaakin olla se jokaisen vanhemman klasinnen dilemma; kiireisen arjen kesellä sitä toivoo saavansa edes hetken omaa aikaa erossa lapsista, mutta sitten kun on erossa lapsista ei pysty ajattelemaan muuta kuin lapsia saatika halua olla erossa heistä 😀 Tuntuuko tutulta?

Nyt nautin vielä yhden kupin kahvia ja sitten lähdemme hakemaan lapset. Iloista ja aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Photos: Niki Strbian

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Emmi 21.05.2017

    Tuleeko sisustus postausta vierashuoneesta? 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 21.05.2017

      Tulee!! Olen tilannut uuden linssin ja odottelen sen saapumista, että saisin vähän laajempaa kuvaa huoneesta! Mutta tulossa on 😀

      Vastaa