MY TRIP TO PARIS WITH YSL BEAUTY – VIDEO

Kuvasin teille Pariisin reissuni aikana vähän videoklippejä sieltä täältä, jotka olen nyt koonnut videoksi. Itseasiassa päätin jo aikaisemmin etten sittenkään julkaise tätä videota, koska olen itse siihen monelta osalta pettynyt. Laatu on aika heikko ja kuvamateriaalin suunnittelemiseen olisi pitänyt käyttää paljon enemmän aikaa. Olen hieman kahden vaiheilla muutenkin tämän videokuvaamisen suhteen; välillä tuntuu, että haluan tuottaa enemmän videomateriaalia ja välillä taas tuntuu, ettei rahkeet riitä videoiden tuottamiseen kun jo nyt kädet ovat niin täynnä hommaa. Ja jos videoita alkaisin tehdä haluaisin ehdottomasti, että ne olisivat kivaa ja nimenomaan laadukasta katseltavaa. Tässä olisi taas uusi alue ja taito opeteltavaksi. Jokin siinä videoiden tuottamisessa kuitenkin kiehtoo ja tiedän, että se olisi teille lukijoille tosi kivaa vaihtelua normaalien blogipostauksien joukossa.

No, vaikka tämä video ei olekaan nyt kovin erikoinen, päätin sen teille kuitenkin julkaista. Siitä saatte ainakin vähän kuvaa siitä mitä tein Pariisissa viime viikolla. Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita kaikille ja olkaahan armollisia tämän videopätkän suhteen haha 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

39 kommenttia

  1. Nanna 12.03.2017

    Onneks julkaisit tän videon, oli tosi ihana!!

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Voi miten ihana kuulla, että tykkäsit <3 Ja kiitos kannustuksesta 🙂

      Vastaa
  2. Tiia 12.03.2017

    Kiva video❤ Enemmän vaan videoita! Mukava katsoo?

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos, miten ihana kuulla <3

      Vastaa
  3. Janem 12.03.2017

    Ihan super mielenkiintoinen video! Vaikka kuvanlaatu ei vastaiskaan mitään huippua, ei mua ainakaan haitannut ollenkaan. Eikä kaikessa voi heti olla hyvä, mutta ymmärrän tottakai sen että jos johonkin ryhtyy niin sen haluaa tehdä täysillä. Muistuttaisin sua myös että vaikka itse et olisikaan tyytyväinen, se ei tarkoita että lukijat olisi samaa mieltä;) Iso peukku videolle siis!!

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Mielettömän kiva kuulla! Kiitos superpaljon tsemppauksesta 🙂

      Vastaa
  4. Sara 12.03.2017

    Ihana kun julkaisit videon – kiitos! Paras näkemäni vlogi vähään aikaan, ellei paras. Ihanan rauhallinen, selkeä ja aikuinen video, vaikka aikataulu onkin ollut tiukka. Ei minkäännäköistä stressiä tai väsyneisyyttä havaittavissa. Todella miellyttävä video – onneksi kuvasit ja onneksi julkaisit. Olen viime aikoina nähnyt muutaman vlogin Nycin muotiviikoilta, joissa bloggarit kirjaimellisesti juoksevat kameran kanssa ja meininki on todella sekavaa. Ihana nähdä, että on myös tämmöinen tapa kuvata kiireellistä työreissua. Olet huippu! :*

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos niin paljon ihanasta kommentistasi Sara! <3 Jännitti tosiaan julkaista, mutta nämä teidän ihanat kommentivat kumoavat kaiken jännityksen, KIITOS 🙂

      Vastaa
  5. Laura 12.03.2017

    Ihana video ja hyvä että julkaisit sen ? itse en edes huomannut huonoa kuvanlaatua, joten ainakaan minua se ei haitannut yhtään! Vaikutat kyllä niin ihanalle ja positiiviselle persoonalle. Ihanaa kevättä koko teidän perheelle! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos superpaljon Laura! 🙂 Olette niin ihania ja rohkaiseviä! Kiitos, ihanaa kevättä myös sinne xx

      Vastaa
  6. Jonna 12.03.2017

    Tämä oli tosi ihana video! 🙂 Oliko sinulla Manolon kengät juhlissa?

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Ihanaa kuulla, kiitos paljon <3 Kyllä on Manolot 🙂 Laitan parempia kuvia ja tietoa kengistä myöhemmin blogiin 🙂

      Vastaa
  7. Miisa 12.03.2017

    Oli kuvanlaatu mitä tahansa ja julkaisisit minkä videon tahansa, uskon, että ihmisiä kiinnostaa sun jutut no matter what ? Ja täähän oli huippuvideo! Kiitos, että näit vaivaa ?

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos niin paljon! En kestä miten ihania olette, kiitos!! <3

      Vastaa
  8. Johanna 13.03.2017

    Tää videohan on tosi hyvä! Ihan turhaan vähättelet itseäsi ja osaamistasi 🙂 Olet kyllä ehdottomasti yksi lempibloggaajistani <3

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos todella paljon <3 Tämä vähättely taitaa olla meille suomalaisille vähän sellainen ominaispiirre… 😀 Mutta ihana kuulla, että tykkäsit ja kyllä tässä videokuvaamisessakin vielä kehitytään 🙂

      Vastaa
  9. Caribia 13.03.2017

    Tämähän on tosi ihana <3
    Älä mieti liikaa, vähän rosoisemmat on enemmän elämää täynnä 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Mahtavaa kuulla, kiitos tosi paljon! 🙂

      Vastaa
  10. pauliina 13.03.2017

    Ihana video! Jokainen ymmärtää, että reissussa tehty vlogi ei välttämä ole sitä priima ultra-hd-4k laatua, tietynlainen rosoisuus teki videosta aidon. 🙂

    Videosta voi päätellä että, reissu on ollut upea. Ihana että, jaoit sen lukijoiden kanssa.

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos Pauliina <3 Niin… pitäisi melkein olla ammattikuvaaja kameran takana häärimässä, jos haluaisi ultra priima videoita haha 😀 Mutta kyllä mä tästä kehityn vielä, lupaan!

      Vastaa
  11. Petra 13.03.2017

    Aivan ihana video, piristi maanantaita ja wau miten olit upeana Pariisissa ja siellä kuvauksissa!! Sä kuulut ehdottomasti mun lempi bloggareihin<3

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos todella paljon Petra, upeaa kuulla <3 Ja kiitos sinulle kun seuraat! 🙂 xx

      Vastaa
  12. Ssss 13.03.2017

    Olen aivan samaa mieltä muiden videota kommentoineiden kanssa. Video oli oikein mukavaa katsottavaa ja matkan tunnelma välittyi loistavasti! Olet varmaankin kriittinen omia tuotoksiasi kohtaan ja pyrit täydellisyyteen (kuten monet monet muutkin), mutta välillä epätäydellisyys on täydellistä. Olet niin luonteva videolla, että oli kuvanlaatu minkälainen hyvänsä, ovat videosi paljon miellyttävämpää katsottavaa kuin jotkut kalliilla välineillä ja täydellisessä valossa kuvatut, kun puhuja ei selvästikään viihdy kameran edessä yhtä hyvin. 🙂 jatka vain samaan malliin äläkä turhaan stressaa videoista, kehitystä tapahtuu kuitenkin huomaamatta koko ajan! Ja hyvähän se on, että on jotain missä kehittyä selvästi koko ajan, sillä kuvasi ovat jo järjestään upeita olet sitten kameran edessä tai takana! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Kiitos kiitos kiitos, ihanaa kuulla <3 Ja ihan totta, jos vain kuvaa aktiivisesti niin kyllähän siinä väkisinkin kehittyy… tai ainakin toivon niin 😀

      Vastaa
  13. Laura 13.03.2017

    Tosi ihana video! Onneksi julkaisit (: satutko muistamaan matkalaukkusi mallin nimeä? Haussa olisi juuri tuollainen laukku kuin sinulla 🙂 Aurinkoista kevättä koko perheellesi! <3

    Vastaa
    • Metti Forssell 13.03.2017

      Hei Laura! Kiitos, tosi kiva kuulla! En valitettavasti muista juuri nyt, mutta tarkistan sen ja kommentin uudelleen tänne myöhemmin! xx

      Vastaa
  14. Laura 14.03.2017

    Hei Metti!

    Ihana video, todella aidon tuntuinen! On kiva katsoa tällaisia kaikkien yli editoitujen ja hiottujen videoiden seassa, saa paljon inhimillisemmän fiiliksen, ja voi samaistua kaikkeen paljon paremmin. Ihanaa kevättä!

    -Laura

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.03.2017

      Ihan mahtava kuulla, kiitos niin paljon! 🙂 Ihanaa kevättä myös sinulle!

      Vastaa
  15. JohannaN 14.03.2017

    Videohan oli todella hyvä!! Onneksi päätit julkaista! 🙂
    Tuleekoha noita teidän kuvaamia kuvia ja videoita johonkin ihan koko kansan, tai oikeastaan maailman nähtäville? Näyttää ihan superhyvältä, niin olisi kiva nähdä materiaalia enemmänkin!
    Kivaa viikon jatkoa ja ihanaa Dubain reissua. Nauttikaa auringosta! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.03.2017

      Ihana kuulla, kiitos oikein paljon! Kuvia ja videoita tulee ja ilmoitan kyllä heti sitten omissa some-kanavissani kun niitä julkaistaan 🙂 Ja kiitos – aivan varmasti nautitaan. On ihana päästä hetkeksi lämpöön 🙂

      Vastaa
  16. LindaR 14.03.2017

    Hei tää video oli tosi hyvä, ei haitannut ollenkaan, ettei ollut hd-laatua, oli mukava nähdä mitä siellä Pariisissa puuhasit! 🙂 p.s. Mistä tuo ihana nuden värinen neule, joka sinulla on päälläsi hotellihuoneessa?

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.03.2017

      Kiitos paljon! Mahtava kuulla ettei huonohko kuvanlaatu haitannut kuitenkaan niin paljon 🙂 Joo, tuo neule on Acnen!

      Vastaa
  17. SatuJii 14.03.2017

    Mettiiii <3 oot niin ihanan luonnollinen ja super kaunis! Näitä sun videoita on aina tosi kiva katsoa! Kiitos, kun jaat niitä. Ja mitä laatuun ym tulee, nämä on just hyviä tällaisina. Ihanaa lomaa Dubaihin! Just eilen tultiin sieltä kotiin ja takaisin lähtisin vaikka heti!

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.03.2017

      Kiitos paljon Satu! <3 Mahtavaa miten hyvän vastaanoton video kuitenkin sai, olette ihania kun kannustatte! ja kiitos – aurinkoloma tulee niiiiiin tarpeeseen!! Toivottavasti sullakin oli ihana reissu 🙂

      Vastaa
  18. Biancaliini 14.03.2017

    Täähän oli ihan mahtava video! Mielenkiintoisen siitä teki just se, ettei ollut liian sliipattu. Tästä(kin) videosta tulee myös selvästi esiin, kuinka ammattimaiset otteet sulla on tällä alalla. Sen lisäksi sulla on jotakin sellaista, mitä ei pysty feikata tai matkia: valovoimaisuus ja karisma. Olet muutenkin luonteva kameran edessä ja sun esiintymistä on miellyttävää seurata -ei tule kiusallisia tai vaivaannuttavia hetkiä.

    Teidän perheestä pitäisi tehdä reality tv-show. Sellainen laadukas, hauska, perhekeskeinen ja ripauksella ylellisyyttä. Vaikka en tv:tä paljoa katsele, niin tuosta ohjelmasta en jättäisi jaksoakaan väliin. 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 15.03.2017

      Kiitos todella paljon kommentistasi, lämmitti mieltäni paljon! <3 haha, apua mitäköhän siitä tulisi 😀 …toisaalta never say never 😉

      Vastaa
  19. Jenni 15.03.2017

    Minunkin mielestäni video oli todella hyvä, mielenkiintoinen ja onnistunut. Kiitos kun julkaisit sen 🙂 Videossa ei ollut mitään huonoa eikä ammattitaidotonta, erinomaista työtä jälleen kerran ja mukava päästä katsomaan Pariisin reissuasi.

    Vastaa
    • Metti Forssell 15.03.2017

      Kaunis kiitos Jenni! Ihan mahtava kuulla tällaista rohkaisevaa kommenttia! <3

      Vastaa
  20. Ulla 16.03.2017

    Super kiva, kun viitsit tehdä videoita. Niistä on kiva ” eri tavalla” seurata bloggaustasi. 🙂

    Vastaa