HANNAN STAILATTAVANA YOUR FACEN KANSSA

*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Your Facen kanssa

Kevät on jo nurkan takana, joten nyt onkin olivallinen aika päivittää vaatekaappia kevätkuntoon. Olen moneen otteeseen täällä bloginkin puolella kertonut miten vaikeaa minun on välillä pukeutumisessa hypätä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Mielestäni pukeutumista ja tyylejä ei kuitenkaan kannata ottaa liian vakavasti ja uusia juttuja pitää ehdottomasti rohkeasti kokeilla. Olinkin todella innoissani kun pääsin toteuttamaan Your Facen kanssa stailausyhteistyön. Tällä kertaa en kuitenkaan stailannut itseäni vaan minun vaatetuksestani vastasi ystäväni Hanna. Minä vastaavasti pääsin stailaamaan Hannalle uuden kevätlookin ja lopputuloksen pääsette kurkistamaan tästä.

Olin ilahtunut kun Hanna valitsi päälleni erilaisia printtejä. Kerroin hänelle kuinka aina ihailen printtivaatteitta muiden päällä, mutta itse olen niin olemattoman huono printtien käyttäjä. Tykästyin valtavasti Hannan valitsemaan kuviolliseen yläosaan, jossa oli mielenkiintoinen kuvio sekä kauniit neutraalit värit. Paidan kanssa toimi erinomaisesti mustat kapeat housut, jotta asukokonaisuus pysyi tyylikkäänä ja klassisena. Rakastuin myös erityisesti näihin Your Facen ruskeisiin mokkasandaaleihin, jotka istuvat jalkaan kuin unelma ja samalla näyttävät todella hyvältä. Olin todella tyytyväinen tähän asukokonaisuuteen, joka sopii täydellisesti kohta alkavaan kevääseen.

My whole outfit is from Your Face

Miksi Hanna stailasit minut juuri näin? – ”Minulla ja Metillä on hyvin samanlainen tyyli. Luotamme molemmat klassikoihin ja neutraaliin värimaailmaan. Klassiseen tyyliin Your Facen valikoimasta löytyi valtava määrä vaihtoehtoja, mutta tahdoin kuitenkin hieman viedä Mettiä hänen mukavuusalueensa ulkopuolelle.Täten valitsin hänelle printtillisiä vaatekappaleita, sillä niitä hän käyttää harvemmin. Päälle valikoitui kaunis pusero jossa on maanläheiset ja neutraalit sävyt, jotta printti kuitenkin istuisi hänen omaan klassiseen tyyliinsä. Mustat housut rauhoittavat printtiä ja ruskeat mokkanahkaiset sandaalit kurovat kauniisti puseron värit yhteen kokonaisuuden kanssa. Lisämielenkiintoa kokonaisuuteen tuo kaunis olkalaukku, jossa on myös vähän kuviointia. Laukku istuu kokonaisuuten hyvin, koska laukun värit toistuvat asussa ja näin värimaailma pysyy harmonisena. Lopputulos on kauniin klassinen, johon printeillä leikkiminen tuo hienovaraista mielenkiintoa.”

Haluan tähän loppuun vielä vinkata teille Your Facen stailauspalvelusta, jota he tarjoavat maksutta asiakkailleen. Henkilökohtaisessa tapaamisessa koulutettu stylisti kertoo ja opastaa konkreettisesti mitkä ovat sesongin parhaat vaateyhdistelmät juuri kyseisen asiakkaan vartalo- ja värityypille. Asiakas saa ehdotuksen toimivasta ja helposti yhdisteltävästä vaatevalikoimasta.

Minulla on myös suuri ilo arpoa teille lukijoilleni tämän postauksen yhteydessä yksi Your Face 100€ lahjakortti. Arvontaan osallistut kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään mitä mieltä olit tästä (minun tai Hannan) stailauksesta. Aikaa arvontaan osallistumiseen ja kommentointiin on sunnuntaihin 19.3.17 klo 12.00 asti. Muistathan täyttää kommentoinnin yhteydessä sähköpostiosoitteesi siihen varattuun kenttään (näkyy ainoastaan minulle!), jotta voin olla mahdollisesti sinuun yhteydessä.

Onnea arvontaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

224 kommenttia

  1. Satuinkeri 13.03.2017

    Tosi hyvät valinnat molemmilla! Täytyypä itsekin käydä tutustumassa valikoimaan. Erityisesti paidat kiinnostaa.

    Vastaa
  2. Helle 14.03.2017

    Tosi ihana printtipaita. Sopii hyvin sinulle!

    Vastaa
  3. Tiinapen 14.03.2017

    Ihana asukokonaisuus! Tyylikäs ja klassinen, sopisi omaan vaatekaappiin!

    Vastaa
  4. Sanni 14.03.2017

    Yläosat ovat teillä kummallakin erittäin raikkaat ja henkivät hieman 70-lukua.

    Vastaa
  5. Kaisa 14.03.2017

    Mahtava kokonaisuus!

    Vastaa
  6. Eveliina 14.03.2017

    Onpa tyylikäs asu vaikka töihin! 🙂

    Vastaa
  7. AnniinaNo 14.03.2017

    Tosi kiva asu! Pitäisi varmaan tutustua merkkiin paremmin! 🙂

    Vastaa
  8. HennaM 14.03.2017

    Kaunis ja klassinen kokonaisuus! Tykkäsin!

    Vastaa
  9. Essi 14.03.2017

    Molemmilla upeat asut! Eivät vaan omaan työkäyttöön istuisi, mutta esim. illalliselle viikonloppuna olisivat hyvät 🙂 Itse ihastuin etenkin päälläsi olevaan paitaan!

    Vastaa
  10. Elise H. 14.03.2017

    Todella ihana asu, hyvältä näyttää! Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  11. Päivi 15.03.2017

    Todella hyvin sinulle sopiva asukokonaisuus!

    Vastaa
  12. Niinuska 15.03.2017

    Molemmat asut on tosi kivat, erityisesti ihastuin noihin sun kenkiin!

    Vastaa
  13. Xeveliina 15.03.2017

    Tosi sievä asu ja erityisesti tuo leikkisän tupsullinen paita! 🙂

    Vastaa
  14. Sandi 15.03.2017

    Ihanan printtimaailman yhdistelmä paita ja laukku eritoten pisti silmään,tyylikäs ja syötävän upeet kengä[email protected]

    Vastaa
  15. Paula 15.03.2017

    Tosi kiva ja tyylikäs kokonaisuus, mutta kengiksi olisin kuitenkin valinnut nilkkurit. Suomessa kun ei nollakelissä pikkukengillä pärjää.

    Vastaa
  16. Ulla Battilana 15.03.2017

    Kaunis kokonaisuus

    Vastaa
  17. Merja Anttila 15.03.2017

    Pidän molemmista asumista, koska pidän itse enemmän juuri klassisesta,mutta ripaus boheemia saaolla mukana.Mettin paita ja kengät erityisesti olivat nastat. Hennan farkut ja kengät kivat. Just mun mieleen!

    Vastaa
  18. Janina 15.03.2017

    Todella tyylikäs asu!

    Vastaa
  19. Laura 15.03.2017

    Jännittävää. Itse menen turvallisesti aina samoissa sävyissä, joten ruskeiden kenkien yhdistäminen tähän asukokonaisuuteen oli minulle aivan uusi idea, joka kuitenkin näyttää hyvin toimivalta. Pitäisi itsekin aina uskaltautua kokeilemaan uutta, tämä oli siitä hyvä muistutus, kiitos!

    Vastaa
  20. Miia 15.03.2017

    Toimii! Hyvin pitkälle sitä tyyliä, jota itse suosin 🙂

    Vastaa
  21. Susci 15.03.2017

    Kiva kokonaisuus – joka ei kyllä minun päälläni näyttäisi samalta. Erityisesti tykkäsin laukusta.

    Vastaa
  22. Katja Miettunen 15.03.2017

    Ihana kokonaisuus, jossa laukku sai ensihuomioni! Kiva ja erilaunen, mitä en itse yleensä edes harkitsisi, mutta nyt täysi kymppi! Myös kengät on ihanat.

    Vastaa
  23. Johanna 15.03.2017

    Todella tyylikäs setti! Your Facesta löytyy usein tosi upeita juttuja ja aina erinomaista palvelua. Yhdet parhaista saapikkaistani ikinä olen ostanut yhdestä Turun liikkeestä – siksi nuo kengät pistivät heti silmään. Täytyy käydä kurkkimassa liikkeessä, jos vaikka kesäkengiksi hankkisi nuo ihanat!

    Vastaa
  24. Seija 15.03.2017

    Aivan ihana kokonaisuus. Täytyy hankkia itsellekin.

    Vastaa
  25. Laura 15.03.2017

    Tosi tyylikkäitä molemmat, voisin nähdä samat asut itsenikin päällä!?

    Vastaa
  26. Iiris 15.03.2017

    Ihana laukku – hankkisin sen kyllä. Kaunis asukokonaisuus 🙂

    Vastaa
  27. kirsi 15.03.2017

    ihanat asukokonaisuudet ja noi kengät on ihan 10 +:)

    Vastaa
  28. Miksu 15.03.2017

    tyylikäs!

    Vastaa
  29. Jj 15.03.2017

    Mielestäni oli tyylikäs stailaus. Täytyisi joskus kokeilla stailaus assistenttia

    Vastaa
  30. Tuula 15.03.2017

    Sangen tyylikäs kokonaisuus!

    Vastaa
  31. Minna 15.03.2017

    Mielettömän kaunis valinta. Tosin näyttäisit upealta vaikka pukeutuisit mustaan jätesäkkiin! Itse myös huono printtien käyttäjä, tätä puseroa voisi kokeilla.

    Vastaa
  32. Katka 15.03.2017

    Upea kokonaisuus. Asu näyttää hyvältä päälläsi. Upea asu, upean naisen päällä.

    Vastaa
  33. KN 15.03.2017

    Hyvännäköinen!

    Vastaa
  34. Johanna Kivistö 15.03.2017

    Todella hieno paita, joka sointuu hyvin yhteen laukun kanssa ?

    Vastaa
  35. milla 15.03.2017

    Tyylikkään yksinkertainen

    Vastaa
  36. Katharina 15.03.2017

    Upeasti stailattu. Ehkä näin keväällä toivoisi enemmän värejä.

    Vastaa
  37. AnnikA 15.03.2017

    Kiva kokonaisuus ja upeat kengät.

    Vastaa
  38. Marjut Anttilainen 15.03.2017

    Kaunis kokonaisuus ? tykkäisin minäkin.

    Vastaa
  39. Maikki 15.03.2017

    Upea asu.Erityisesti paita , laukku ja kengät <3 , kumpa voittaisin heti menisin ostoksille 🙂

    Vastaa
  40. Anu Kanerva 15.03.2017

    Upea! Ja upet kengät sopivat loistavasti kokonaisuuteen.

    Vastaa
  41. Anni Heino 15.03.2017

    Klassisen kaunis kokonaisuus.

    Vastaa
  42. Sannamarianna 15.03.2017

    Tykkäsin kovasti! =)

    Vastaa
  43. SAL 15.03.2017

    Tyylikästä!

    Vastaa
  44. Anne 15.03.2017

    Tyylikäs kokonaisuus, joka sopi hienosti kantajalleen. Ja aivan ihanat kengät!

    Vastaa
  45. NinniJ 15.03.2017

    Tyylikäs kokonaisuus; sopii sinulle erinomaisesti.

    Vastaa
  46. Emmmi 15.03.2017

    Oi että kotiuttaisin kyllä ehdottomasti päälläsi olevan puseron! Todella ihana, muten myös koko muu kokonaisuus! Molemmat teidän stailauksista olivat ihania ja teidän näköisiä! En ymmärrä sellaisia stailauksia missä mennään selvästi stailattavan mukavuusalueelta ulos ja yritetään tehdä hänestä jotain mitä hän ei ole. Tyylillä saa ja pitää leikitellä ehdottomasti mutta kunnioittamalla silti stailattavan omaa makua 🙂 ihanaa kevättä Metti!

    Vastaa
  47. Satu 15.03.2017

    Upea kokonaisuus,minun makuuni varsinkin värit, kengät ja laukku suosikkini

    Vastaa
  48. Minna 15.03.2017

    Todella kaunis laukku! Muutenkin tyylikäs kokonaisuus.

    Vastaa
  49. Christina 15.03.2017

    Toi laukku…. <3
    Toivottavasti löytyy vielä toukokuussa kun tulen Suomeen pariksi päiväksi.

    Vastaa
  50. Pirjo 16.03.2017

    Yllättäen ensimmäisenä kiinnitti huomioni laukku joka sopi täydellisesti puseron kanssa.

    Vastaa