LUMENEN UUDET MEIKIT

 

Lumene on tehnyt jättimäisen loikan kohti kansainvälisempää ilmettä ja panostanut valtavasti niin tuotteiden laatuun kuin uuteen raikkaaseen ilmeeseen. Suomalaisuus, aitous ja laadukkuus ovat tärkeitä arvoja, jotka välittyvät läpi koko brändin nyt entistä vahvemmin. Viime vuoden loppupuolella Lumene lanseerasi muun muassa Instant Illumination -meikkisarjan, joka on ollut jättimenestys. Tuotteet ovat kauniita, laadukkaita ja innovatiivisia. Sarjan lähes jokainen tuote on vakiinnuttanut paikkansa omassakin meikkipussissani.

Aikaisemmin tällä viikolla osallistuin Lumenen tilaisuuteen, jossa se lanseerasi jälleen markkinoille kaksi uutta meikkisarjaa. Tällä kertaa he tuovat markkinoille Nordic Lux sekä Nordic Chic meikkisarjat. Muutaman kerran testailun jälkeen voi kertoa meikkien vaikuttavan todella hyviltä. Varsinkin iso peukku luomiväreille, jotka ovat mielestäni kokeneet isoimman parannuksen. Aikaisemmin luomiväreissä oli olemattoman huono pigmentti, mutta nyt koostumus on ihanan pehmeä ja tarpeeksi ”kermainen”. Eilen saatoitte ig-storysta huomata kuvauksia varten tekemäni hieman tummemman silmämeikin. Meikin luomiseen olin käyttänyt pelkästään Lumenen uutta Nordic Noir luomiväripalettia!

Tilaisuudessa saimme testata uusia meikkejä erittäin hauskalla tavalla, kun pääsimme meikkaamaan malleja. En ole koskaan aikaisemmin meikannut ketään toista, joka teki hommasta entistä erikoisemman ja hauskemman! Kiitos paljon Lumene ja ihanat Polhemin tytöt mukavasta ja innovatiivisestä illasta! xx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 kommenttia

  1. Nea 28.01.2017

    Ootko ikinä käyttänyt Lumenen ihon hoitotuotteita esim. kasvovettä-/rasvaa tai pesuainetta? Jos oot käyttäny niin mitä mieltä oot niistä? Ja onko niissä kaikissa hajusteita tai tekeekö Lumene ihon hoitotuotteita ja meikkejä, joissa kaikissa on joku hajuste?

    Vastaa
    • Metti Forssell 29.01.2017

      Olen käyttänyt paljonkin. Tällä hetkellä just käytössä Lumenen tuotteita heidän sisu sarjasta. Näissä tuotteissa, sekä muissakin testaamissani Lumenen tuotteissa on kyllä hajuste, mutta aina Lumenen tuotteissa on omaan nenääni hyvin miellyttävä ja kevyt hajuste 🙂 Olen itse aika herkkänenäinen ja en voi sietää jos esimerkiksi yövoiteessa/kasvorasvassa on liian voimakas tuoksu. Siitä saan helposti päänsäryn :/ En osaa valitettavasti sanoa onko Lumenella kauneudenhoitotuotteita jotka olisivat täysin hajusteettomia…

      Vastaa
  2. Maija Viola 29.01.2017

    Hei haluaisin tiedustella, että mistä tuo sinun ihana paitasi on kotoisin? Ihastelin sitä jo snapchatin ja instagramin välityksellä! Ihanan sävynen… ❤ Kiitos jo etukäteen!

    Vastaa
    • Metti Forssell 29.01.2017

      Kiitos, mustakin se on aivan ihana <3 Se on h&m.ltä! Kuvia tulossa lähiaikoina blogiin 😉

      Vastaa
  3. Johanna 29.01.2017

    Hei! Mietin tuota ihanaa Majen beigeä neuletta, mikä sulla on. En osaa päättää tilatako koko 1 vai koko 2. Mitä mieltä oot, onko se kuinka reilu? Olis kivaa, että se olis tiedätkö alareunasta kuitenkin sellainen ei-ihan-lörppä, jos ymmärrät mitä tarkoitan. 😀 Sulla koko näyttää täydelliseltä. Itse oon esim. H&M neuleissa kokoa S ja Zarassa varmaan M.. Mitä mieltä olet?

    Vastaa
    • Metti Forssell 29.01.2017

      Hei Johanna. Minulla on koko 1 Majen neuleesta ja käytän lähes aina kokoa XS. Jos sinulla on S/M koko normaalisti ottaisin tästä neuleesta ehkä koon 2. Itse kun tykkään että tällainen paksu neule on kivempi silloin kun se ei ihan täysin nuole pintaa vaan on mielummin aavistuksen ”iso” 🙂

      Vastaa
  4. Julbu 29.01.2017

    Ihana neule mistä mahtaa olla:)

    Vastaa
    • Metti Forssell 29.01.2017

      Se on h&m! Kuvia tulossa myöhemmin blogiin! I love it <3

      Vastaa